12.1.2015 Matkalla virran varrelle. "Pieni ihmettely englantilaisia kohtaan nousee"
Lento Pirkkalasta Helsinkiin ja sieltä Manchesteriin ok. Sitten Manchesterista pitäisi päästä Stoke-on Trentiin. Matkaa ehkä 150 km. Manchesterin lentokentältä pääsee näppärästi Manchesterin päärautatieasemalle, Piccadillyyn. Junia pitäisi sieltä mennä Stokeen tiheästi. Joo. Laituri kolmoselle. Junan pitäisi lähteä 12 minuutin kuluttua. Sepä sattui hyvin. Junakin on jo paikalla. Juna kyllä näyttää ihan valottomalta ja elottomalta. Tulee taululle ilmoitus, että junan lähtö myöhästyy. Uusi lähtöaika ilmoitetaan 30 min. myöhemmäksi. Aika kuluu. Ennenkuin 30 min ehtii tulla täyteen, tulee taululle uusi ilmoitus "expected...", siis arveltu uusi tuleva lähtöaika. Aika kuluu. Tulee ilmoitus "cancelled". Seuraavan junan lähtöä odotellaan. Tulee ilmoitus "delayed", myöhässä. Sitten tulee ilmoitus "cancelled". Odotetaan seuraavaa. Etelästä tulevista junista aika monta saa kuulutuksen "cancelled". Ja ilma on kuin syksyisessä Suomen lokakuussa. Vettä sataa, tuulee.
Yhtä asiaa ihmettelen vähän, tai aika paljonkin. Kaikki asemalla samaa junaa odottavat ovat rauhallisia. He vaan odottavat. Eivät narise ja voivottele keskenään. Ei tuskaisia ilmeitä. Kaikki vaan odottavat, kuin mikään ei olisi (reilusti yli tunnin) myöhässä.
Vihdoin uusi aikataulu pitää, ja juna lähtee. Junassa kuulutetaan, että juna ei pysähdy Stokessa! Sen sijaan mennään toista reittiä kohti Lontoota. Mennään Crewen kautta! Jotakin ongelmia Stoken seudulla raiteissa. Ymmärsin, että Stokeen aikoville jääville järjestetään erilllinen kuljetus Crewesta. Niinpä jään Crewessa pois ja jään ihmettelemään, missä olisi info, josta voisi kysyä. Ainakaan junasta tulijoita ei informoida mitenkään. En löydä toimistoa. Raskaiden laukkujen kanssa on hankala liikkua. Kysyn vastaan tulevalta työntekijältä. Hän kertoo, että juna Stokeen lähtee klo 13.02, reilun puolen tunnin kuluttua. Tässä siis ehtisi laittaa jotakin suuhun, ehkä. Löytyy baari. Olisko mitään suolaista, tiskillä ei näy. Kysyn ja löytyyhän niitä kolmioleipiä kaapista. Siihen sitten tee kyytipojaksi. Tee tarjotaan muovimukissa, sellaisessa mahdollisimman suuressa Pepsi-mukin kokoisessa. Varmaankin puoli litraa! Tee on polttavan kuumaa. Ja minä kun en voi kovin kuumaa juoda yleensäkään. Kysyn, olisiko baarissa tarjolla kylmää vettä lisättäväksi teehen, kun pitäisi junaankin ehtiä. Ei ole, osta vesipullo. Löysin laukusta oman. Kävin ulkona kaatamassa PUOLET teestä pois ja lisäsin vettä pullosta tilalle. Sittenkin oli vielä minulle liian kuumaa. Menin ulos. Baarin edessä oli terassipöytiä (vaikka on tammikuu). Siinä tee samalla vähän jäähtyi. Leivän söin, teestä jäi osa juomatta. Junamatka Stokeen sujui hyvin. Taksilla majapaikkaan. Ihan hyvä mesta, guesthouse. Olin perillä ennenkuin kello ehti lyödä 14.00. Onneksi olin lähtenyt aikaisella vuorolla Suomesta, lähtö Pirkkalasta klo 06.15., enkä selvästi myöhemmällä lennolla. Ehdin tutustua lähiseutuun. Guesthousessa ei ole tarjolla muuta kuin aamiainen. Näppärän kävelymatkan päässä (700 m?) on Stoken naapurikaupungin, Newcastle-under-Lyme, keskusta. Siellä on mukava kävelykaupunkikeskusta, jossa on liikkeet, ravintolat, bussiasema, taksiasema ja melkein kaikki. Isommanpuoleiset marketit ovat sieltä vielä toisen kävelymatkan päässä eteenpäin.
Kyllä huvittaa nuo matkustuspulmasi. Juuri samoin on käynyt itsellekin siellä. Junasta pois kesken matkan oudolla asemalla ihmettelemässä, tuleeko toinen juna ja millon tulee ja mihin menee :). Ja paikalliset kyseli minulta!!!
13.1.2015 Tutustumista ympäristöön: "Vääriä valintoja, osa 1"
Tänään on aikaa tehdä valmisteluja ja tutustua ympäristöön.
Tapaan yliopiston edustajan, "esimieheni", vasta illallisella. - Matkaa suunnitellessa tämä tuntui hitaalta etenemiseltä, kun ensimmäinen tapaaminen on vasta toisen päivän iltana - ja yliopiston työhuoneen avaimen saan vasta torstaina, neljäntenä päivänä. (Keskiviikon, kolmannen päivän, olen joutunut varaamaan online-verkko-opetuspäiväksi Suomessa oleville opettajaopiskelijoille, joten sekin päivä jää väliin. Hoidan opetuksen majapaikasta. - Tiedoksi siis, että joitakin velvollisuuksia Suomeen työnantajalleni on jätetty työkuormaani opettajavaihdon ajaksikin - toisaalta opettajavaihtoani on "vastaavasti vähän venytetty". Tämä ei ehkä ole ihan tavanomainen opettajavaihto ratkaisultaan, muttei myöskään koko matkaan liittyviltä tavoitteiltaan.)
No, nyt perille päästyäni huomaan, että kyllä oli hyvä sattuma, että alkupäivien ohjelma yliopistolla on kevyt. Kyllä pitkään vaihtoon tulevan pitää aika tavalla tehdä "asettautumisjärjestelyjä" verrattuna muutaman päivän vierailijaan.
Aamulla hommaan ensin itselleni kuukausilipun bussiliikenteeseen. Sitä varten tarvitsen passikuvan. Sen kuulemma saa Supermarketista. Siispä sinne ottamaan kuvat ja vähän kurkkaamaan, mitä kaupasta löytyy ajatellen tulevia kaupassakäyntejä. Sitten bussitoimistolle ja näppärästi minulla on kädessäni kuukausikortti. Sitten bussivuorovihkosia taskuun ja menoksi. Tarkoitus on tutustua bussiliikenteen toimintaan käytännössä niin, että kun menen torstaina yliopistolle, niin tunnen reitin ja aikataulut. Linjalla 3 pääsee rautatie-asemalle, joka on yliopiston vieressä Stokessa. Siellä vaihdan bussiin 21 ja menen ydinkeskustassa, Hanleyssä, käymään tarvikeostoksilla. Siispä menen bussiasemalle ja sen 3-pysäkille, ja bussiin kyytiin. Helppoa. Hyvin pian huomaan, että bussi ei mene Stokeen, vaan "hevon kuuseen." Minulla on mukanani oma iPad, jossa on mobiilidata suljettuna, WiFi pois, ja vielä Bluetoothkin pois päältä. Silti yksi ohjelma toimii "Kartat", elektroninen karttaohjelma, joka lisäksi näyttää kartalla tarkan sijaintini.
Sitä vaan ihmettelen, että miten on mahdollista, että kun mikään yhteys iPadista ulkomaailmaan ei ole päällä, niin silti elektroninen kartta ilmestyy juuri oikealta alueelta ja vielä näyttää koko ajan pisteenä, missä olen kartalla menossa. Voiko tästä tulla minulle lasku nettiliikenteen käytöstä. Sitä kovasti jännitän. Ja jos lasku tulee, se on iso!
iPadin kartalta siis saan nopeasti vahvistuksen suuntavaistoni antamalle epäilylle: Bussi ei ole menossa Stoken rautatieasemalle. Mutta mikäs tässä on istua lämpimässä bussissa ja katsella englantilaista lähiömaisemaa, ihmisiä, elämää ympärillä, bussissa ja bussin ulkopuolella. Johonkin tämä menee ja tulee sieltä takaisin lähtöpisteeseen. Tämä on opastamaton bussikiertoajelu, joka ei maksa erikseen mitään. Kuukausilipulla voin ajella vaikka koko päivän. Oppirahojahan tässä maksetaan toki "ajanhukkana", mutta kyllä tässä koko ajan opitaan jotakin.
Sitten huomaan bussissa tekstin "17 Hanley". Siis tämä onkin bussi numero 17 eikä 3. Numero 3 oli vain pussin "parkkipaikan" numero (niitä oli 1-40). Tämä taitaa jäädä ainoaksi tutustumiseksi bussiin ja linjaan 17. Minua koskettavat todennäköisimmin, linjan 3 lisäksi, linjat 1, 2, 21 ja 23, ainakin ensialkuun.
No, mutta eihän tämä olekaan väärä bussi. "17 Hanley" tarkoittaa, että tämän bussin päämäärä on Hanley, siis juuri se paikka johon yhtenä etappina tähtäsinkin. Bussi kyllä kiertää kaikki koukerot ja mummoja ja vaareja tulee sisään lisää koko ajan. Ei paha seikkailu. Saavun paikkaan Hanley, siis koko nykyisen Stoke-on-Trentin ydinkeskustaan. Ikkunasta näkyy valtava marketti, kyltti "Tesco". Siis sinne. Ja sieltähän löytyy se, mitä etsin. Se, mitä etsin ja miten siinä kävi, on sitten taas oma seikkailu.
Mutta joku kai senkin tietoliikenteen ja siihen tarvittavat laitteet maksaa, ei kai se voi ilmaista palvelua olla. Vai onko se maksumies samalla Orwellin ennustama "valvova isoveli"
13.1.2015 Tutustuminen ympäristöön jatkuu. "Eikö täällä ole kunnon muovikasseja?"
Tarvitsin neljä isohkoa muovilaatikkoa. Löysinkin kokoontaitettavia näppäriä juttuja, jotka voisin viedä majapaikkaan bussilla, jos löytyy riittävän iso muovikassi. Aika metkaa, ettei täällä ole hypersupermarketeissakaan isoja muovikasseja. Tavarat eivät ole raskaita, mutta isoja. Ensin neuvottelin kassalla. En voi ostaa tavaroita, jos en saa niitä isoon kassiin. Olisipa oma auto. Kassa neuvoi asiakaspalveluun. Siellä ystävällinen henkilö tarjosi kälystä mustaa roskapussia, ei sellaista paksua jätesäkkiä, kuten Suomessa, vaan ohuenohutta pussia. Pussi kyllä riitti juuri ja juuri piilottamaan tavarat. Olisin joutunut kantamaan tavarat kainalossa. Ei onnistu. Jatkoin "vääntöä". Mitäs jos tehdään teipistä kantokahva. Riittävän monta kerrosta päällekkäin, niin teippi kestäisi. Ennenkuin asiakaspalvelija ehti kieltäytyä, olin jo teippirullassa kiinni ja hän ryhtyi auttamaan. Kahvahan toimii. Ei se mikään viehättävä näky ole, mutta tarkoitus pyhittää keinot. Vai pitäisikö sanoa "käytettävyys pyhittää ulkonäön". Takaisin bussipysäkille. Nythän minulla ei ole linjan 17 aikatauluja. Mutta onneksenipa seuraava bussi tuli pian enkä ehtinyt kylmettyä. Ja bussi oli no 21. Tiesin, että se menee rautatieasemalle, josta pääsee linjalla 3 kämpille. Aika vaikeaa olisi arvata, milloin ollaan rautatieasemalla, ellei olisi sähköistä karttaa iPadissa. Kadut ovat ahtaita ja rakennukset samannäköisiä kadun varrella. Kaikki on tehty punatiilestä, niinkuin rautatieasemakin. Siispä siirryn tarkkailemaan iPadin karttaa. Näppärä apu.
No se auttaisi kyllä, Pirjo. Mutta nyt luo laatikot ovat käytössä eli tarpeeseen. Kannatti nähdä vaiva. Hyvän jos sattuu saamaan halvalla, niin sitten ei kuitenkaan helpolla.
13.1.2015 Tutustumista ympärisöön. "Vääriä valintoja, osa 2"
Rautatieasemalla odottelen bussia no 3. Ei näy eikä kuulu. Tulee 28 jossa lukee sopivasti "Newcastle". Kysynpä siitä - joo, menee Newcastleen. Niinpä sitten kohti istuinta. Mutta bussikuski jatkaa, että minun bussikorttini ei kelpaa. Tämä on eri yhtiön bussi. Ulos bussista. Nolo juttu. Kolmosella sitten kämpille, tai siis puolen kilsan päähän. Matkalla huomaan, että noin Tampereen kokoisessa kaupungissa on ainakin kolme bussiyhtiötä. Täytyy kyllä vielä saada lisää tietoa, mikä tässä on cityä ja mikä on oma naapurikaupunki. Ilmeisesti Newcastle on vähän niinkuin Nokia Tampereeseen nähden. Paitsi että ei ole, mutta se on sitten toinen juttu.
Bussissa istuessa suuntaan b toiseen ja välillä vähän sivulle ei ole tullut kerrostaloja juurikaan vastaan koko reissulla. 13.1.2015. Tututustumista ympäristöön. "Ahdasta on, vaikka olisi tilaa".
Rakentamistyyli on aivan erilaista kuin Suomessa, jossa on selkeästi omakotitalot omine pihoineen erikseen ja kerrostalot erikseen. Täällä melkein kaikki asuu "punatiilitalo kiinni punatiilitalossa ilman pihaa" toisiinsa siten vaakatasossa pakkautuneena (muttei ylöspäin). Kadut ovat ahtaita.
Sitä mää vaan, että jos rakentaisi enemmän ylöspäin, niin saisi leveämmät kadut.
13.1.2015. Tapaaminen. "Pitäähän sitä sentään jotakin paikallista nauttia"
Illalla syömässä Jimin kanssa (yliopiston edustaja). Käytiin todella hyvät pedagogiset keskustelut. Päänavaus englantilaiseen ruokakulttuuriin: Ensin stoutti toisessa paikassa ja sitten bitteri ruuan kanssa toisessa paikassa.
Sitä mää vaan, että eihän se nyt mikään varsinainen ruokajuoma ole. Harmittaa, kun en valinnut perienglantilaista "fish and ships" -vaihtoehtoa. Ehtiihän tuon onneksi myöhemmin.
Kuule Seppo, kyllä kirpasee. Alitajunta melkein pakotti painamaan nappia "poista", mutta jätetään nyt tuo sun kommentti. Oikeassa olet. Olen täällä nöyrästi oppimassa. Onneksi englantilaiset ovat armollisia ulkomaalaisia kohtaan. Olen saanut jo kolmet "visäntsipsit".
14.1. Online-opetuspäivä Suomeen. ”Opetus alkaa klo 7.00, onko opettaja paikalla?”
Oli vähän outoa aloittaa opetus jo klo 7.00 aamulla paikallista aikaa ja vielä ilman aamupalaa. Partakin on vielä ajamatta, kun ei viitsi aiheuttaa meteliä aikaisin aamulla. Oma "videoneuvottelutilani" oli majapaikan huoneessa. (Yliopistolta saan huoneen vasta huomenna.) Tuoli oli liian matala ja taakse nojaava ja pöydän tapainen siihen nähden liian korkea. Opettajaopiskelijat kommentoivatkin, että olen tänään jotenkin ylimielisen näköinen, kun katson nenänvartta pitkin. Pakkohan se oli, kun tietokone oli niin korkealla ja kaksiteholaseilla täytyy katsoa lasien alareunan läpi.
Muuten online-opetuspäivä meni hyvin, paitsi että puolen päivän aikaan nettiyhteys oli hetken surkea ja homma oli pysähdyksissä. Opettajaopiskelijat arvelivat, että englannissa opiskelijat ovat heränneet ja menneet nettiin ja ruuhkauttavat sitä. Täytyy hommata pro-versio Zoom-videoneuvotteluohjelmasta. Tämä versio toimii muuten verrattomasti, mutta katkaisee yhteyden 40 min välein, kun osapuolia on yli kaksi. Aiemmin on ollutkin vain kaksi osapuolta. Miten se on mahdollista, jos osallistujia on 15. Se onkin sitten aivan toinen tarina.
Sitä mää vaan, että vähän hiukoo, kun pääsin vasta klo 14.30 paikallista aikaa lähtemään kohti ruokapaikkaa.
Nälkä on. Ja tähän nälkään ei ole varaa kokeilla mitään paikallista. Pizza. Kiireesti syömään ja sitten korjauttamaan silmälaseja. Pizzerian isännän ohje Silmälasiliikkeeseen toimi yllättävän hyvin, vaikkeivät paikallisten rakennusten yms. nimet tartukaan mieleen, kun niitä useita luetellaan. SpecSaversissa neiti laitti uuden nenätyyny pudonneen tilalle eikä maksanut mitään. Tästä olin niin hämmästynyt, etten huomannut katsoa ennenkuin kämpillä laseja tarkemmin. Tyynyt ovat aivan eri kokoiset. Ei se näköä haittaa, ulkonäköä ehkä. Täytyy joku päivä pistäytyä liikkeessä uudelleen.
Illalla voi vähemmän nälän kanssa tsekata perienglantilaisen fish and shipsin.
Nyt Seppo lopetat tuon naljailun. Minä olen kuule kolme kertaa syönyt "kalaa ja laivoja" eli pelkkiä meren antimia. En ole uskaltanut ottaa ranskalaisia perunoita vielä lainkaan.
15.1.2015.Torstai. Yliopistolle. "Vääriä valintoja, osa 3"
Palaveri Jimin kanssa sovittu yliopistolle klo 9-10. Herään hyvissä ajoin, jo ennen herätyskelloa. Menen bussiasemalle hyvissä ajoin ja astun bussiin no. 3 ollakseni perilla hyvissä ajoin, siis vähän turhankin aikaisin. Ihmettelen, kun maisema alkaa muuttua maalaismaisemaksi. Tsekkaan elektronisesta kartasta. Huomaan, että olen ottanut oikean bussin, mutta väärän suunnan. Olen jo toisen kerran hevon kuusessa ja matka jatkuu. Alkaa näkyä peltoja! Kysyn bussikuskilta, onko matkan varrella taksiasemia. Ei ole. Pitä varmaan soittaa Jimille, että myöhästyn. Hänellä on tänään aikaa vain tunnin palaveriin. Minulla on Jimin numero, mutten muista Ison Britannian suuntanumeroa. En mene nettiin, vaikka iPadissa on sim-kortti. Soitan Heidille työpaikalle Suomeen ja hän etsii suuntanumeron. Soitan Jimille. Tarvitaan uudet suunnitelmat. Tuskin ehdin kymmeneksi. Jimillä on päivä muuten varattu. Tavataan lounaalla. Jim lupaa laittaa tekstiviestin, jossa on ohjeet. Tekstari tulee. Jim on sopinut, että tapaan Jonin ja Adamin. Adamin tapasinkin Suomessa.
Saavun takaisin bussiasemalle lähtöpisteeseen. Kysyn bussikuskilta varmuudeksi, että lähteekö bussi seuraavaksi "siihen oikeaan suuntaan" eli Stoken rautatieasemalle (lähin pysäkki yliopistolle). Kyllä. Menen kuitenkin taksiasemalle. Arvelen, että taksilla pääsen nopeammin. Taksiasema on ihan kulman takana. Siellä ei ole yhtään taksia. Odottelen minuutin. Ei yhtään taksia. Palaan bussiasemalle. Tietenkin no. 3 on jo lähtenyt. Siis taas väärä valinta. Käyn vielä taksiasemalla ei mitään. Palaan bussiasemalle. Odottelen 10 min ja oikeaan suuntaan lähtevä seuraava no. 3 tulee paikalle. Kysyn varmuudeksi kuskilta, että meneekö tämä rautatieasemalle. "Kyllä". Olisi pitänyt kysyä jo ekassa bussissa. Mutta insinöörihän ei turhia kysele, varsinkaan, kun on bussiaikataulut mukana. Muista ensi kerralla ottaa bussi no 3 jossa ei lue Madley vaan Kidsgrove.
Bussissa päätän kirjoittaa tästä aamusta blogiin. Yhtäkkiä huomaan, että bussi on pysähtynyt rautatieasemaa muistuttavan rakennuksen kohdalle. Kerään kamat kiireesä kainaloon ja ryntään kysymään bussikuskilta. Ei, seuraava pysäkki on rautatieasema. Palaan istumaan. Takanani istuva nainen hymyilee tai melkein nauraa. Kerron hänelle, että kirjoitin päiväkirjaa pieleen menneestä aamusta ja keskittyessäni kirjoittamaan meinasi taas mennä vikaan. Toivotan hyvää päivänjatkoa ja poistun bussista seuraavalla pysäkillä.
Yliopistolla löydän sentään hyvin perille oikeaan rakennukseen (no, ei se nyt vielä huippusuoritus ollut) ja oikean huoneeseen. Jon, Carol, Adam ja Marion ottavat lämpimästi vastaan. Jon näyttää minulle huoneeni ja antaa avaimen ja esittelee paikkoja sillai pikaiseen. Lähden aamukahville. Nyt on kello jo 10.48. Kahvi oli tarpeeseen, siedettävää ollakseen automaatista. Lounas menee mukavasti. Jim mäkee tiedekunnan deanin ja pyytää tervehtimään. Istumme juttelemassa aika tovin.
Sitä mää vaan, että en olisi uskonut, että Pietarin, Lontoon, Pariisin, Barcelonan metrosysteemien haltuunoton jälkeen englantilaisen kaupunkibussiliikenteen opettelu kantapään kautta kestää näin kauan.
16.1.2015 Pe. Videoluento verkko-opetuksen ’vallankumouksesta’. ”Vapausasteet kasvavat, maailma pienenee”
Aamulla klo 7-9 seuraamaan online-esitystä USAsta. Se on tilattu TAMKilaisille (auditoriossa seuraten tai verkosta vaikka kotoa) ja samalla se on avoin kaikille ympäri maailmaa. TAMKin auditoriossa olevat pääsevät osallistumaan vuorovaikutteisesti, esittämään kysymyksiä yms., muut pääsevät vain seuraamaan. TAMKilaisille tämä oli normiaika seurata esitystä (klo 9-11) professori Curtis Bonkille yöluento, alkaen paikallista aikaa aamuyöllä klo 2.00 Indianasta. Mukana linjoilla luentoa seuraamassa on myös ihmisiä Kaukoidästä ja Australiasta. Joillekin tämä siis olikin iltaluento. Maailma pienenee. Aiheena oli MOOC-ilmiö (massive open online courses). Kannatti olla mukana, ehdottomasti. Vaikka asia oli tuttu, sain uusia ideoita käytäntöön.
Yliopistolla ensimmäinen tapaaminen klo 10. Oli parempi seurata MOOC-luento majapaikassa ja sitten vasta siirtyä yliopistolle. Vapausasteet kasvavat tekniikan myötä.
Tästä päivästä tuli jo aika pitkä työrupeama. Lähden yliopistolta klo 16.15. Käytävillä on jo hiljaista. Mitkä olivat työpäivän keskeisimmät fiilikset, niin se on sitten toinen tarina.
16.1.2015 Pe. Työpäivä yliopistolla. "I come from Finland."
Tapasin tänään monia ihmisiä opettajankoulutuslaitokselta. Suomalainen koulutusjärjestelmä kiinnostaa täällä. Ja aika monet tuntevat TAMK:n entuudestaan. TAMKin opettajankoulutusyksikköä, TAOKKia, ei täällä vielä tunneta, mutta halutaan tietää lisää. Jo mahdollisesti toukokuussa täältä on tulossa henkilö vierailemaan TAOKKiin.
Pisa-tutkimusten tulokset ovat täällä keskeisemmässä asemassa kuin Suomessa. Koska Suomi on roikkunut Pisa-tutkimuksen kärkisijoilla pitkään ja edelleenkin on 12 parhaan maan joukossa maailmassa, niin suomalainen koulutusjärjestelmä tietysti kiinnostaa.
Sovittiin, että pidän esityksiä suomalaisesta koulutusjärjestelmästä useille eri opettajankoulutusryhmille.
Sitä mää vaan, että onhan se hienoa olla suomalainen.
17.1.2015 La. Uimaan. ”Aina kannattaa heittäytyä keskustelemaan”
Aamupalan jälkeen ajattelin tutustua paikalliseen uimahallikulttuuriin. Netistä olin googlettanut, että Stokessa on yliopiston lähettyvillä uimahalli. Ja Jimkin sitä suositteli, kun eilen kerroin etsiväni ”oikeaa uimahallia”, jossa voi uida radalla, eikä vain lillutella vedessä tai istuskella porealtaassa. Että sinne suuntaan sitten aamupalan jälkeen. Bussilla no 1 voisi päästä ihan perille saakka Newcastlesta niin, ettei tarvitse välillä vaihtaa bussia.
Aamupalalla emäntä kyseli päivän suunnitelmaa. Mainitsin, että ensin olisi tarkoitus mennä uimaan. Hän sanoi, että tuossa 500 metrin päässä on uusi, hyvä uimahalli. Netistä katsoin heti, että se on auki ja siellä on yleisövuoro. Tämäpäs sattui mukavasti. Menenkin sinne (ihmettelemään).
Olihan siellä lopulta tutut toimintatavat. Ei sellaiset kuin suomalaisessa uimahallissa (miehet alasti miesten puolella) vaan kuten kylpylässä (miehet puolialastomana naisten joukossa). Suihkut ovat vain allashallin puolella sisääntulon yhteydessä. No, nyt on ainakin ”suihkukaapilla” kokoa, vaikka se onkin 50 muun henkilön kanssa samassa tilassa. Paikalla on paljon lapsia uimakoulussa ja vanhemmat istuksivat seinustoilla. Ja vesi on lämmintä kuin kylpylässä. Uimaratoja on uimareiden määrään nähden sopivasti. Eikä täällä ole yhtään vesijuoksijaa!!!
Nokian uimahallissa on tyypillisesti kaksi vesijuoksijaa ja heille on varattu 1/3 osa koko altaasta. Uintiseuran uimareille on varattu 1/3 osa ja 15-20 kuntouimarille 1/3 osa. On ahdasta, kun kaikilla kuntouimareilla on eri nopeus. Ja olipa yhtenä päivänä se kolmaskin vesijuoksija tullut paikalla ja oli vielä tukkona kuntouimareiden puolella.
Sitä minä vaan, että Nokian uimahallissa välillä pikkuisen jurppii.
Newcastlen uimahallissa on eri allas polskuttelijoille, ja isossa altaassa eri radat hitaille, keskinopeille ja nopeille kuntouimareille. Tämähän on (nopean?) kuntouimarin taivas!
Moro. Onko sama Newcastle? Tämä on tarkkaan ottaen Newcastle-under-Lyme ja on puolestaan kaupungin nimeltään Stoke-on-Trent kyljessä. Molemmat siis Manchesterin ja Birminghamin välissä. Coventry ei ole täältä kovin kaukana, lähempänä kuin Birmingham. Arvelen, että olet käynyt Coventryssä.
17.1.2015 La. Hanleyhyn ostoksille uinnin jälkeen. ”Tänään opin uuden sanan, joka on: mjeh”
Olin menossa bussiin ja edessäni oleva maksoi rahalla bussimatkansa kuskille. Menin vierestä ohi ja näytin selkeästi kk-lippuani. Näin kai Suomessa tehdään. Kuski sanoi minulle ”mjeh!” Suomeksi se tarkoittaa: ”Hyvää huomenta! Sellaisen toiveen esittäisin, että voisitteko ystävällisesti odottaa vuoroanne, kun en pysty keskittymään yht’aikaa kahteen asiaan”. Englanninkielessä on kyllä tehokkaita ilmaisuja.
Sitä mää vaan, että miten bussikuski selviytyy tästä kaaosmaisesta liikenteestä näillä ahtailla kaduilla. Aika lujaa täällä mennään. Jo pelkästään polkimia on kaksi, on ratti, vilkku, ovi ja sitten vielä liikenne ja jalankulkijat. Siinä on aika monta asiaa yhtä aikaa päällänsä.
Toivottavasti osaan itse lausua tuon sanan oikein. En ole vielä testannut. Sanakirjasta sitä ei löytynyt. Yliopiston sivuilla kyllä varoitetaan paikallisesta murteesta.
Etsin kunnollisen kaupunkikartan kirjakaupasta (ja pari muutakin ostosta, mutta ne ovat sitten aivan eri tarinoita. ) Ostosten jälkeen olisi hyvä haukata pikkusuolaista ennen päivän varsinaista ateriaa. Kävelykadulla tulee mäkkäri sopivasti vastaan. Ranskalaiset ja vesi riittäisi tässä vaiheessa. Siis mäkkäriin sisälle – edessä on yksi jono, viisi kassaa. Nuorimies pitää järjestystä jonossa ja opastaa vapaalle kassalle - tehokasta. Tasapuolista kaikille asiakkaille. Palvelun jokainen saa sisääntulojärjestyksessä.
Sitä mää vaan, että vaikka en tykkää jonottamisesta, niin tykkään jonottaa Englannissa.
Aika usein vastakkaiset fiilikset nousevat mieleen, kun Suomessa sattuu jonottamaan paikassa, jossa on myös joukko erään naapurimaan kansalaisia. No, emmää ny pahalla tai silleen.
17.1.2015 La. Ostoksilla Hanleyssa, osa 2. ”Kannattaisi kuunnella vaimon matkaohjeita”
En ole koskaan tykännyt käyttää kaulahuivia. Minulla on kyllä sellainen kotona. Uimassa käynnin jälkeen olka- ja niskalihakset ovat vähän kankeat ja kylmälle arat. Kadulla tuulee, vaikka muuten on kiva ilma. Aurinko paistaa. Lakki tarvitaan, muttei hanskoja. Lienee pari astetta lämmintä. Tuuli käy niskaan. Siis kaulahuivikauppaan. Ai että tuntuu mukavalta huivin kanssa!
18.1.2015 Su. Kävelyä ja sen päälle kävelyä. "Eurot ei kelpaa, I'm sorry"
Sunnuntaina työrupeama kämpillä ja sitten lounaalle. Ajattelin kierrellä ja katsella kävellen lähialueita menomatkalla Newcastlen kävelykeskustaan. Sää on hyvä. Aurinko paistaa. Ja sitten ajattelin kävellä kävelykeskustassa löytääkseni jonkun uuden ruokapaikan. Aika pitkän kierroksen tein. Aika moni ruokapaikka tuntuu olevan sunnuntaina kiinni. Sen sijaan esim. SpecSavers on auki ja moni pieni vaatekauppa. Löytyi sitten steak house, joka oli auki. Nälkä alkoi olla parhaimmillaan. Sisällä huomasin, että kun olin ottanut fleesen pikkutakin sijaan kämpältä lähtiessäni, niin kukkaro jäi matkasta. Löysin taskun pohjalta kolikoita viiden punnan verran ja olkalaukusta 10 euron setelin. "Ei kelpaa eurot meillä, valitettavasti". Siispä takki päälle ja ulos. "Fish and chips takeaway" olisi tarjonnut matkaeväät parilla punnalla ilman juomaa, mutta päivän pääateriaksi odotan nyt jotakin muuta ja sellaista, jota voi syödä sisällä lämpimässä. Nenä valuu. Korvaläpät pitää olla korvilla. Lähellä nollaa on lämpötila, ehkä kuitenkin +2. Onneksi ei sada. En lähtenyt kokeilemaan onneani, kävisikö tutussa pizzeriassa eurot. Olisin joutunut kävelemään kauemmaksi kämpän suunnalta. Päätin lähteä hakemaan kukkaroa.
Sitä mää vaan, että täällä ei eurot oikein taida olla kovassa huudossa. Väkeä tuntuu riittävän omiksi tarpeiksi saarelaisistakin. Turistieuroja ei tarvita. Ei taida olla varsinainen turistiseutu tämä alue.
Vastamäkeen kämpille kävellessä tuli hiki. Istahdan hetkeksi. Kun pääsen ulos, sää on muuttunut, siis hetkessä. Sataa kevyesti ja tuulenvire tuntuu selvästi. Pilvet on sen näköiset, että kohta sataa enemmän. Ennenkuin pääsen perille sataa jo aika reippaasti. En ota esille sateenvarjoa. Se on sellainen yhden punnan pikkuvarjo, joka on kevyt, menee pieneen tilaan, ja joka kyllä kestää sadetta, muttei tuulta. Onkohan sillä täällä mitään käyttöä? Täältä sen kuitenkin ostin! Istun samassa ravintolassa 20 min. edellisen vierailuni jälkeen. Olut. "Ja mitä merkkiä saisi olla". "Mitäs löytyy?" Tarjoilija luettelee paikallismurteella taittaen kolme merkkiä. Ei yhtään tuttua. En pysty edes toistamaan niistä mitään. Huomaan baaritiskillä tuotemerkin "Carling". Jotakin sinne päin taisi olla tarjoilijan vaihtoehdoissa. Siis sitä. Hyvin menee. Maku sopii hyvin minun suuhuni tällä kelillä, näillä kävelyillä ja tällä janolla.
Sen unohdin sanoa, että ravintolassa en suinkaan keskittynyt olueeseen. Söin vastoin omia ruokailutapojani ribsejä BB-kastikkeella. Arvelen, että eräät eivät edes usko tätä. Siis kyllä, söin ribsejä BB-kastikkeella. Oli siinä kyllä kanaakin joukossa. Iso annos. Ribseistä jäi vähän syömättä.
18.1.2015. Su. Kaupassa. ”Hukkasinko kuittini? No, mielelläni ”
Aterian jälkeen jaloittelen. Ilma on jo parempi ja jalat toipuneet edellisestä taipaleesta. Päätän koukata marketin kautta. Ostin marketista yhden tuotteen. Paperikuitti oli 40 cm pitkä. En laittanut sitä kukkaroon. Pitäisiköhän se laittaa suoraan paperinkierrätykseen?
Kun tyhjentelin kukkarosta kuitteja, huomasin, että vaatekaupassa edellisenä päivänä oli annettu varakuitti. ”Käytä tätä, jos varsinainen kuittisi sattuu katoamaan”, lukee kuitissa. Täh?
Sitä mää vaan, että englantilaiset on kyllä tuhlailevaisia paperin suhteen verrattuna Englannin metsävaroihin. Suomessa kun saat Tampereen kaupungin liikennelaitoksen kuitin, niin talleta se huolella, ettei se katoa, kun se on niin ohutta paperia ja pienikin. No, ei sitä ole kyllä koskaan perään kyselty bussissa. Mutta työmatkan matkalaskun liitteeksi se tarvitaan.
Kiitos realistisesta kuvauksesta siellä, eihän se homma tosiaan aina skulaa niin kuin strömsöössä.. tai tamkissa:-) Tässähän pääsee ihan kotikansainvälistymisen tunnelmaan!
Ti 20.1.2015. Jalankulkijan näkökulmaa on nähty aika tavalla. "Tiellä vai tiellä?
Vaikka olen ajanut kaksikin kertaa viikon verran autoa vasemman puoleisessa liikenteessä (en toki tällä reissulla enkä täällä), niin jalankulku vilkkaassa katuliikenteessä ei ole vielä luontevaa. Siis täytyy keskittyä, koska alitajunta ei toimi oikein. Täällä siis mennään surutta jalankulkijana punaisia päin, jos ei ole autoja tulossa (siis aivan lähellä) - no kai sitten minäkin. En kai minä yksin jää seisoksimaan. Mutta jos mietin niitä näitä, niin vaistomaisesti katson väärästä suunnasta tuleeko autoja. Tämä on riski silloin, kun olen yksin ylittämässä katua. Siispä keskity liikenteeseen, kunnes aivot automatisoituvat paikalliseen liikenteeseen.
Mää ajan vieläki välillä väärällä kaistalla. Pari päivää sitte käännyin suoraan vastaantulevien kaistalle mutta onneks vastassa ollu taksi oli sen verran skarppina ettei kolissu.
Kiirehdin bussiin no. 3 Newcastlessa aamulla. Näytti, että se on juuri lähdössä. Ovi oli kiinni. Kuski aukaisi oven. Etsin kk-lippua taskusta ja tervehdin. Se sopii hyvin tähän, jos nyt ei muuten niin vaikka ajankuluksi, kun lipun löytäminen kestää pari sekuntia. En mitään vastareaktiota! Olen oikein paraatipaikalla sitä todistamassa. Siinä muutaman sekunnin silmäilemme toisiamme ja lippu on esillä. Kuski nyökkää ja kävelen istumaan. "Ei mulle kuule tervehtimisestä makseta!"
Sitä mää vaan, että kyllä tuli kotoinen olo. Sen verran olen täällä jo ollut, että alkaa kaivata tuttuja asioita, niin kun salmiakkia - vaikken sitä kyllä Suomessa oikeastaan koskaan syö. Mutta tuo bussikuski "made my day". Sitten taas matka jatkuu ihmettelemään loppupäiväksi englantilaista kohteliaisuutta. Siihen voisi kyllä mielellään tottua.
Mutta kokeilepa tervehtiä entuudestaan tuntematonta suomalaista hississä, varsinkin pohjanmaan rannikolla. Siellä kun et tiedä, onko kyse äidinkieleltään suomen vai ruotsinkielisestä. Tervehdi siinä sitten. Voit joutua vaikka puhumaan!
Satakunnassa kerran kysyin neuvoa kaupan pihalla, että missähän täällä olisi kahvila. Olin menossa pikkupaikkakunnalla junaan, olin etuajassa ja asema suljettu. Olisi kiva istua lämpimässä ja hörpätä kahvit. Vastaan tuli noin minun ikäiseni mies. Hän oli menossa autollensa kaupan parkkipaikalla. Kun kysyin neuvoa, hän kääntyi mitään sanomatta kantapäillään ja käveli pois. Olin niin hämmästynyt, että meinasivat laukut pudota käsistä. Ja kun toivuin sen verran, että sain itseni taas liikkeelle, niin kahvilakin löytyi sitten kaupan nurkan takaa, 20 metrin päässä siitä paikasta, jossa kysyin neuvoa.
Kun tulen Suomeen, niin ilkikurisillaan alan tehdä tutkimusta. Astun hissiin, jossa on jo joku, tai ollessani hississä sinne astuu joku, ja tervehdin häntä iloisesti. Jään seuraamaan (tuijottamaan?) hänen vaivautunutta mykkänä oloaan koko hissimatkan. Ja sitten, kun olen oikein ilkeä, hissistä poistuessani toivotan vielä hyvää päivänjatkoa.
Kun palaan yliopistolta, Newcastlen asemalla jää viisi nuorta pois minun edelläni. Ovat noin lukioikäisiä. Yksi taisi tulla kyytiin samalta yliopiston pysäkiltä kuin minäkin. JOKAINEN nuori tervehtii bussikuskia ohi mennessään: ”cheers”, thanks”, ”bye”, ”thanks”. Yhtä en kuullut kunnolla, mutta jotakin sekin sanoi mennessään. Minä laitoin vähän eksotiikkaa peliin, nyt kun oli Suomi-ikäväpäivä, sanoin ”kiitti”.
Tähän on nyt pakko ottaa mukava tarina suomalaisesta ystävällisyydestä. Tämä tapahtui tosin jo noin 45 vuotta sitten, Mikkelissä. Huh, huh! Kylläpäs aika rientää. Muistan tämän melkein kuin eilisen. Olin vanhempieni mukana kesälomareissulla henkilöautolla. Sukulaisiin oltiin menossa, sellaisiin vähän kaukaisempiin sukulaisiin, joita ei tavata kovin usein, kun asuvat eri puolella Suomea. Mutta kun samalla suunnalla ollaan, niin voisi pistäytyä. Sukulaiset olivat muuttaneet sitten viime käynnin, joten vanhat muistikuvat eivät auttaneet. Osoite oli selvillä, mutta mukana oli vain maantiekartta. Siispä suunta kohti turisti-infoa. Muistaakseni oli kyllä jo myöhäinen iltapäivä tai aikainen ilta. Kaupungilla isä kysyi ENSIMMÄISELTÄ vastaantulijalta, mieshenkilöltä, että tietääkö hän, missä on turisti-info, josta voisi kysyä karttaa, tai ajo-ohjetta että löytäisi perille. ”Ja mihinkäs olette menossa?” Isä sanoi osoitteen. Siihen mies jatkoi ”Olen tulossa matkailulautakunnan kokouksesta. Ja minä olen menossa vähän samalle suunnalle. Ajakaapas perässä, niin näytän tien perille”. Ja niin tapahtui. Tämän muistan paremmin kuin sen sukulaistapaamisen.
19.1.2015 Ma. Pitkä kierros kävelemällä. "Kuntouimarin taivaassa pilvistä".
Tarttis käydä suihkussa. Vieläköhän ehtisi Newcastlen uimahalliin? Kello on 18.30. Netin mukaan on tunti aikaa, ennenkuin uimahalli suljetaan ja kävely kestää n. 7 min. Siis suuntaan sinne. "Olemme juuri sulkeneet". Häh? "Mutta puolen toista tunnin kuluttua avaamme uudelleen ja tämä on auki ilta kymmeneen". Täh?
Sitä mää vaan, että teki mieli kertoa uimahallin nettisivuista kassalle, mutta en viitsinyt. Jospa tekisin kävelylenkin markettiin. Kaikki kävelykeskustan pikkumarketit nimittäin ovat jo kiinni.
On guesthousessa ihan mukava suihku. Mutta uimahallissa tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Jos menee kävelylenkille tai juoksemaan, pitää sitten vielä käydä kämpillä suihkussa erikseen.
19.1.2015 Ma. Matkalla markettin. "Eikö pubitiskillä myydä olutta?"
Matkalla markettiin huomaan - ensi kerran, vaikka olen kulkenut ohi monta kertaa - että kadun varrella on italialainen ravintola. Mitäs, jos pistäytyisin ja tutustuisin mahdollista myöhempää ruokailua ajatellen. Ei ravintolavalikoimani vielä ole kovin laaja, siispä sinne. Jos vaikka pienen oluen ottaisin ja tutustuisin ruokalistaan samalla. "Saisinko oluen". "Valitettavasti me emme myy olutta", sanoo tarjoilija seisoessaan pubitiskin takana kahden oluthanan välissä. Toisessa lukee Carling ja toisessa taisi lukea Pertoli. Täh? "Täytyy kysyä johtajalta, voimmeko myydä olutta ilman ruokaa". Kyllä se sitten lopulta onnistuu. Olutlasi on jo pöydässä, kun tarjoilija huikkaa tiskin takaa, että antoi vahingossa Pertolia, haittaakse. Aivan sama. En kyllä tunnistanut maussa mitään eroa. Sunnuntaina nääs testasin sen Carlingin. On sama tilanne kuin Suomessa: ei niissä laagereissa juurikaan ole eroja. Jos joku tykkää kyttyrää, niin tarkennan: minä en huomaa juurikaan eroa.
Sitä mää vaan, että olinko minä tosiaan ensimmäinen asiakas tuossa Englannissa sijaitsevassa ravintolassa, joka kysyi pubitiskillä kahden oluthanan välissä seisovalta tarjoilijalta, että josko olutta saisi. Että olis niinku kysyny johtajalta ravintolan tarjoilupolitiikkaa jo aiemmin.
Suuntaan jugurttihyllyjä kohti. Täällä muuten jugurttipurkit ovat edullisia. Sama hintalappu, kuin Suomessa on euroina, mutta hintalapussa lukee "ota kolme". Hasselpähkinäjugurtti. Tykkään hasselpähkinäsuklaasta. Tuotapa jugurttia pitää heti kokeilla. Kämpillä sitten lusikkaa suuhun. Mmmm. Mielenkiintoista.
Sitä mää vaan, että ensi kerralla sitten kokeilen jotakin aivan muuta.
Olipa mukava lukea kokemuksiasi. Kaikki 'väärät valinnat' oli kivoimpia :). Kommentoin melkein jokaista postaustasi, nyt sinun pitää lukea minun kommenttini :)). Paljon olet jaksanutkin kirjotella. Sitä mää vaan, että jos pitäidit tätä päiväkirjaa blogin Etusivulla, ei tarvis kukijan scrollata niin pitkästi, kun Etusivulla on uusin aina ylimmäisenä. Something to consider... Uusia juttuja odotellen.
Luettu on. Kiitos kommenteista. Joo, voi tulla paljon scrollattavaa tällä vauhdilla. Jotenkin tykkään kronologisesti etenevästä rakenteesta enemmän, vaikka joudun itsekin scrollaamaan alusta jokaisen "julkaise"-painaisun jälkeen.
Älä välitä, Jori! Lukijasi ovat sen verran fiksuja, että he kyllä osaavat arvioida, kumpi on suurempi saavutus, lähteä opettajavaihtoon ulkomaille vai kotikamaralta käsin huomautella yhden kirjaimen kokoisista krijoitusvihreistä. :-)
20.1.2015 Ti. ITC kehittyy yli ymmärryksen. ”Unohdin uskollisen ystäväni ruoka-annoksen. Hän oli niin voimaton, poloinen.”
Tänään ihmettelin tuota näppärää ja uskollisesti mukana kulkevaa apuvälinettäni, mini-iPadia. Se ei ole suostunut jättämään minua täällä pulaan kertaakaan, ei silloinkaan, kun olen sulkenut siltä kaikki yhteydet ulkomaailmaan – blue toothin, Wi-Fin ja mobiilidatan. Tänä aamuna se jopa suostui lähettämään sähköpostin tässä ulkomaailmalta suljetussa tilassa. Nimittäin kämpillä avasin sähköpostin ja yksittäisiä viestejähän voi avata ja lukea vielä yhteydettömässä tilassa. Bussissa niitä lueskelin. Sitten jostakin kumman syystä päätin kokeilla, menisikö sähköposti perille tässä tilassa. Ja perille meni. Nimittäin yliopistolle saavuttuani liityin Wi-Fi-verkkoon ja kuinka ollakaan, Paulalta (TAOKKista, siis töistä), jonka sähköpostiin olin vastannut kokeeksi, oli jo tullut postiini liittyvä lisäkysymys. Mutta, mutta, …
Sitä mää vaan, että miksi iPadista hyytyi akku kesken kaiken, vaikka käyttö jäi paljon vähemmälle kuin muina päivinä. No aamulla verkkoyhteys tökki kämpillä ja uskollinen kaverini varmaan pisti kaikki peliin saadakseen yhteyden. Ja sitten se sähköpostikin: kyllä kai se virtaa vie, jos ilman minkäänlaista yhteyttä ulkomaailmaan lähettää kuitenkin sähköpostin Englannista Suomeen saakka.
Iltapäivällä hän sitten nukahti voimattomana olkalaukun viereen, kun olin unohtanut hänen ruoka-annoksensa kämpille, tai siis tarkoitan laturin.
20.1.2015 Ti. Jonossa. "Mini-iPad on hätäisen ilmisen pelastus"
Seison kassajonossa yliopiston kahvilassa. Edessä on 8 opiskelijaa toisessa jonossa, yksi kassa, ja toisella linjalla on ruokapuoli, ja joitakin kahvivaihtoehtoja, ne nopeat vaihtoehdot, ei kassaa ollenkaan. Jonota ja maksa siis tähän. Sama kassa hoitaa maksut ja keittelee cappucinoja, americanoja yms., jotka tehdään käsityönä yksitellen kullekin asiakkaalle erikseen, vaihe vaiheelta. Onneksi on iPad. Voi lukea vaikka sähköposteja.
Sitä mää vaan, että mitähän tuli pohdiskeltua jonottamisesta muuta päivä sitten. Tulee jopa TAMKin ruokajonottamista ikävä. TAMKissa on ongelmana se, että jono on pitkä, niin täällä se on hidas. Mutta siitä lausunnostani pidän kyllä tiukasti kiinni, että täällä ei etuilla ja täällä eivät (paikalliset) hermostu jonottamiseen.
Paikallisilla tarkoitan kaiken värisiä, siis käytännössä kaikkia paitsi minua. En tiedä, ketkä oikeasti ovat paikallisia ja ketkä tulleet ulkomailta tänne opiskelemaan. Jos puhe ei ole fluenttia kirjakieltä, en pysty kunnolla päättelemään, onko puhuttu englanti paikallismurteellista vai ulkomaista aksenttia omaavaa. Suomessa on toinen tilanne, johtuen osittain siitä, että englanti on kv-kieli ja suomen kieli on hyvin paikallinen. Jos Suomessa puhuu suomea, lienee paikallinen tai ainakin pitkään Suomessa ollut. Jos henkilö puhuu Suomessa englantia, niin sitten henkilö lienee ulkomaalainen tai hän juttelee ulkomaalaisen kanssa. Siinä mielessä en lähtenyt Suomesta Englantiin, vaan Globaaliin ja täällä Globaalissa ihmettelen, mistä kaukaisista suunnista tänne kukin on matkalaukkunsa tai geeninsä tuonut, vai ovatko geenit periytyneet kauankin täällä saarella.
Kuten edellä kerroin, vähän tämän jälkeen iPad sitten väsähti.
Askelia otetaan. Viime yönä näin ensi kertaa unen englanniksi! Siis kyse ei ollut vain siitä, että olisin nähnyt unen, jossa puhun englantia, vaan tosiaan koko tahtuma meni aivoissani englanniksi. Siis herätessäni muistin jopa kaksi näkemääni unta. Eka suomeksi ja toinen englanniksi. Todella outoa.
En nyt diplomaattisista syistä sano, missä kaupungissa ja missä yliopistossa sijaitsee se ruokala, jossa kävin tänään syömässä. Mutta kyllä tuli mieleen TV-ohjelma, jossa Jamie Oliver laittaa Englannin koulukeittiöitä kuntoon. Tämä minun otokseni oli ohjelman siitä vaiheesta, jossa Jamie ei vielä ole vaikuttanut toimintatapoihin. Oli siinä samalla englantilainen kohteliaisuuskin kadoksissa. Siinä omaa vuoroani odotellessa sitä katselin. Oli hienoa päästä livenä paikalle. Ei siitä sen tarkempaa.
Sitä minä vaan, ettei kannata sahata sitä oksaa, jolla istuu syömässä eväitä. Jos vaikka joku asianomainen sattuu lukemaan. Nykyisin on aika näppäriä käännösohjelmia saatavilla.
Tämä tapahtui jo muutama päivä sitten.Ohitin kävellessäni nuoren miehen, joka puhui puhelimeen, kiinaksi. Samalla hänellä oli tupakka suupielessä koko ajan. Toinen käsi oli varattu kassin kantamiseen ja toisessa oli puhelin. Kyllä oli hauskan kuuloista. Kokeilkaapa itse puhua kiinaa tupakka suupielessä. En ymmärtänyt kaverin puheesta sanaakaan, mutta ilmeisesti puhelimen toisessa päässä oli joku, joka ymmärsi.
Sitä mää vaan, että olisi ollut kiva tietää, mistä puhuivat, mutta kun en ymmärrä selkokielistäkään kiinaa. Itse asiassa kiinankielihän kuulostaa sellaiselta, kuin olisi puhujalla tupakka suussa - siis ei suupielessä vaan palava tupakanpätkä suussa.
Tavallisessa yksikerroksisessa bussissakin on hyvä näköala. Bussin lattia nousee vaivihkaa taaksepäin mentäessä ja lisäksi puolessa välissä bussia lattiassa on selvä askelmanousu. Askelmanousun kohdalla istuinlinjakin nousee selvästi ylemmäksi. Eilen istuin "alatason" perimmäiseen penkkiin. Takanani selvästi korkeammalla istui vähän epämääräisen näköinen heppu. Oli aika outoa istua alempana, kun "joku tuijottaa sinua yläpuolellasi ja puuskuttaa niskaan". No tänään sitten istuin taemmaksi. Nimittäin taas ensimmäisellä yläpenkillä istui iso outo heppu. Hänen edessään ja takanaan oli tilaa. Istuin hänen taakseen. Mutta minulle kävi niinkuin pienen henkilöauton takapenkillä silloin, kun etupenkillä oleva on isokokoinen ja siirtää penkin taaksepäin, siis ihan taakse. Eihän bussin penkki tokikaan ole liikuteltavissa, mutta tämä paikka nyt vaan oli tällainen. En kertakaikkiaan pystynyt istumaan katse menosuuntaan, vaan täytyi istua koko matka 45 astetta vinottain. Bussissa ei ollut lähellä enää kokonaan vapaita penkkejä, joten en siirtynyt. Istuin miehekkäästi paikallani perille asti - vähän niinkuin ladysatulassa hevosella.
Sitä mää vaan, että onneksi bussi ei tullut aivan täyteen. Ei tarvinnut kääntyä istumaan jalat menosuuntaan. Olis nimittäin polvet olleet aika lähellä leukaa.
21.1.2015 Ruokala tuntuu olevan kestosuosikki ihmettelyssä. "Mitä saisi olla?"
Taas olen ruokajonossa erään englantilaisen yliopiston ruokalassa. TAMKissa jono vetäisi 3 kertaa nopeammin ja TTY:n Newton-ruokalassa vähintään 4 kertaa nopeammin. Mikä mättää? No erityisesti se, että kyseessä ei ole itsepalvelu- vaan palvelulinja. Siinä kun yksitellen jokaisen kanssa neuvotellaan ja sitten laitetaan lautaselle eri asioita, niin siihen saa aikaa kyllä kulumaan. Ja kun siihen lisätään jonkinmoinen "sohellus ja epäjärjestelmällisyys", niin lisää aikaa kuluu.
Sitä mää vaan, että jos otettaisiin asiakaspalvelijat (2 kpl) pois linjalta ja siirrettäisiin toinen lisäkassaksi ja toinen kuskaamaan tavaraa keittiöstä itsepalvelulinjalle, niin palvelu paranisi.
Työpäivistä alkaa tulla pitkiä. Maanantaina ehdin kuudeksi kämpille suoraan yliopistolta, tänään puoli kuudeksi (jos olisin suoraan kämpille mennyt - piti käydä kaupassa). Sen verran paljon on vastuita ja videokokouksia Suomeen, että ei tahdo aika kaikkeen riittää. Joka päivä yliopistolla tapaan uusia mielenkiintoisia ihmisiä ja kalenteriin tulee varauksia. Toivottavasti viikonloppuna ehtii vähän kierrellä lähialueella. Huomenna lähden kollegan kanssa BETT-messuille.
Sitä mää vaan, että on tämä mielenkiintoista ja yhtään ei kaduta, mutta että piti tänne lähteä pitkää päivää tekemään ja stressaamaan tekemättömillä töillä. Sitä nyt oli Suomessakin tarjolla.
21.1.2015 Ke. Ihme kauppa. ”Se maksaa yhden punnan”
Newcastlen kävelykeskustassa törmäsin kauppaan, jossa oli tuhansia tuotemerkkejä, ja kaikilla sama hinta. Nimi on Poundland ja kaikki maksaa yhden punnan (1,3 €). Sieltä minä sen 1 punnan hintaisen pikkusateenvarjoni taannoin ostin.
Sitä mää vaan, että kyllä taas nolottaa. Siis kyseessä on jälkinolotus. Montakohan niitäkin vielä ehtii tulla. Kysyin nimittäin tuolloin sateenvarjoa ostaessani, että mitä se maksaa, kun tuotteessa ei näy hintaa. (Vähän jopa silloin ärsytti, kun ei oltu vaivauduttu laittamaan hintalappua). Eikä myyjä ollut kysymyksestäni millänsäkään. Hän ystävällisesti kertoi, että yhden punnanhan se maksaa.
21.1.2015. Ke. Kahvilassa työkavereiden kanssa. "Suomi putos puusta - ei vaan siis Pisa-tulosten kärjestä"
Kahvilla ollessa F. (jätetään nimi kertomatta) kysyi tapansa mukaan suoraan: "Mitenkäs te suomalaiset suhtaudutte siihen, että Suomi putosi monta sijaa Pisa-tuloksissa?" Sanoin jotakin tällaista: "No, kuule, jos menet tuonne kadun varteen kysymään, että tietääkö kukaan missä on Finland, niin kukaan ei tiedä, kunnes joku sanoo 'joo, eikös Faundland ole Kanadassa'. Olemme tottuneet siihen, että meitä ei noteerata jos 150 maata laitettaisiin jonoon, niin olemme tottuneet olemaan hännän jatkona. No nyt sitten yhtäkkiä olemme ensin ykkösenä ja sitten kahdeksantena maailman Pisa-listalla. Aivan sama, olemmeko ensimmäisenä vai kymmenentenä. Joka tapauksessa olemme onnistuneet jossakin. Me Suomessa jatkamme samaa rataa ja keskitymme hyvään opetustyöhön. Ja suomalaisten ongelma on, että olemme niin rehellisiä, että olemme suorastaan haitaksi itsellemme. Tutkijat ovat osoittaneet, että eräät maat ovat kopioineet hyviä Pisa-koevastauksia, jotkut kärkimaat valikoivat vain parhaat koulut, jotkut kärkimaat vain parhaan kaupungin kouluja. Suomalaiset tietävät, että tällaiset mittaamiset eivät kerro riittävästi laadusta ja tuloksia voidaan vääristelläkin. 'Sitä saat mitä mittaat'. Muut maat juoksevat näiden suppeiden Pisa-mittareiden tulosten parantamisten perässä, aivan niinkuin sillä tavalla yhteiskunta paranisi."
Sitä mää vaan, että toivottavasti Suomessa ei oikeasti nouse pissa päähän ja ryhdytä keskittymään Pisa-tulosten parantamiseen.
22.1.2015 Erilainen tarkkuus. "Kyllä englantilainen tietää"
Englantilaiset henkilöauton rekisterikilpimerkinnät ovat sellaiset, että vastaavat eivät tule kysymykseen Suomessa, eikä varmaan Saksassakaan. Mistä tietää, mitkä ovat kirjaimia ja mitkä numeroita, jos rekisterikilvessä lukee: IOIO WIZ? No, minäpä tulkkaan sen sanallisesti: "ii-oo-yksi-nolla-tuplavee-ii-tset.
Sitä mää vaan, että kyllä englantilainen tietää. Minäkin olen oppinut tietämään, ja sen halusin tässä sumuisessa matkakertomuksessani kertoa. Halusin siis vain kertoa fiiliksiäni, en opettaa muita.
22.1.2015. Ystavallista kaytosta. ”Kyllä mää teille vielä kohteliaisuuden näytän!
Täytyy tunnustaa, etten ole vielä täysin sisällä englantilaisessa kohteliaisuudessa. Siis en hallitse sitä. Nimittäin jos vahingossa ohi kulkiessani kyynärpääni osuu jotakuta, niin vaikka syy olisi minun, niin minulta on pyydetty anteeksi, ennen kuin ehdin aukaista suutani.
Sitä mää vaan, että täytyy alkaa treenaamaan. Pidän huulet kosteana ja kielen notkeana. Tönäisen jotakuta kevyesti, ja jo vähän ennen kuin kosketus tapahtuu, pyydän anteeksi. Katsotaan sitten, kuka ehtii ensin.
23.1.2015 Pe. Bussia odotellessa. ”Kyllä englannissa osataan”
Toisin kuin esimerkiksi Tampereen seudun bussiliikenteessä, niin täällä Potteries -alueella (Stoke-on-Trent, Newcastle-under-Lyme yms. lähikaupungit yhdessä) on paikallisliikenteessä selkeitä bussiasemia. Bussit siis tulevat ja parkkeeraavat hetkeksi kullekin asemalle ja aikataulun mukaan taas lähtevät linjalle.
Esimerkiksi Tampereella on yksi pysähdyskiintopiste keskustorin seudulla ja toinen Stockmanin ja rautatieaseman välillä. Muut lienevät Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Ylöjärvellä jne. Kullekin bussilinjalle on varattu tietty pysähdyspiste pitkin kadunvartta. Siinä sitten vähän oudompi turisti saa ihmetellä. Varsinkin, kun rautatieaseman ja Stockmanin välillä on poikkikatu ja punaiset valot. Sinun siis pitää etukäteen tehdä ratkaisu, kummalla puolella poikkikatua odotat. Jotkut bussilinjat tekevät rautis-stokkis –pysähdyksen rautiksen puolella, jotkut stokkiksen puolella, mutta eivät molemmissa. Siinä on turistilla ihmettelemistä. Keskustorin seudulla kun hyppäät yhdestä pussista pois ja vaihdat toiseen, saat miettiä, juoksetko räntäsateessa itään vai länteen päästäksesi seuraavan bussin pysäkille, niin siinäpä se. Kun seisot kymmenen metriä väärässä paikassa, niin ohi meni. Bussikuski katsoi, ettei ole ketään ”minun pysäkkipisteessä”. Täällä Potteries-alueella bussilinjojen solmupisteet on rakennettu bussiasemiksi niin, että bussit ajavat keula edellä puolikaaren muotoiselle ”viivalle”. Tuon viivan toisella puolella siis on bussien keuloja vierekkäin ja toisella puolella on pleksilasista tehty kaarevan viivan muotoinen katettu ja isoksi osaksi pleksein tuulensuojaksi peitetty ”kaareva putki”. Sen sisällä ihmiset odottavat sateen- ja osittain tuulensuojassa bussia. Vaikka tulisi bussilla, joka pysähtyy kaaren toiseen päähän ja täytyisi siirtyä pahimmillaan aivan kaaren toiseen päähän, niin matkaa on lyhyt, ehkä 30 metriä, siis kolmen bussin pituussuunnan verran. Ja saat siirtyä koko matkan sateensuojassa. Ja kuitenkin busseja on suuri määrä pysähtyneenä, jopa useita kymmeniä. Hanleyssä vastaavasti on asema, jota voi kutsua varsinaiseksi bussiasemaksi. Kyseessä siis on rakennus. Mutta siinä on toteutettu aivan sama puolikaaren muoto. Ja nyt erittäin fiksusti rakennuksen bussien puoleinen seinä on taas läpinäkyvä, nyt kokonaan lasia. Lasien läpi näkee koko bussipihan. Lasisten seinien välissä on jokaisen kapean bussipysäkin kohdalla automaattisesti aukeavat lasiliukuovet. Matkustaja saa kävellä oikean bussilinjan pysäkin kohdalle ja odottaa sitä SISÄTILOISSA LÄMPIMÄSSÄ. Ja kun bussi tulee, siirryt sisätiloista viisi metriä ulos, niin olet jo bussin keulan kohdalla ja pääset sivuovesta sisään lämpöiseen bussiin. Kyllä englantilaisia hemmotellaan!
Sitä mää vaan, että sattuuko yhtään Tampereen seudun bussiliikenteen suunnittelijaa olemaan kuulolla.
23.1.2015. Monenlaisia ovilukkoja. "Perustettu 1602"
Suomessa harvoin, jos koskaan tarvitsen avainta lukitessani oven. Täällä tarvitsen, sekä lähtiessäni huoneestani kämpältä, että työpaikan työhuoneesta. Jotenkin tökköä. Lukkopesän rakenne on erilainen ja lukon kielessä ei tyypillisesti ole 45 asteen viistekulmaa, kuten Suomessa. Yksi hyvä puoli siinä on: eipä unohdu majapaikan avainnippu töihin lähtiessä tai jos unohtuu, niin sitten on jäänyt ovikin lukitsematta ja raolleen! Huonoja puolia ovat hitaus, ergonomia ja meteli. Jos kannat käsissä jotakin, niin sohlaa siinä vielä avaimen kanssa päästäksesi lähtemään huoneestasi. Puolen kierroksen kierto ei riitä, erikseen kierros sinne ja sitten kierros tänne, että saat avaimen ulos pesästä.
Sitä mää vaan, että suora siirtyminen elektronisiin lukkoihin ja tunnuskorttiin on täällä kyllä tervetullutta. Niitä on ainakin uusimmissa yliopistorakennuksissa. Mutta muutos on hidas. Just menin erään koulun ohi. Kyltissä luki: "perustettu 1602". On sinne varmaan ainakin kerran lukot modernisoitu.
No, pesualtaissa on sellainen tyypillinen hana, jossa on kylmä ja kuuma erikseen. Mutta suihkussapa onkin fiksu termostaatti. Siinä ei oikeastaan ole hanaa. Kysessä on jonkinlainen vedenpaineen nostajan ja termostaatin yhdistelmä. Veden tulomäärää ei voi säätää ollenkaan, se on vain "on tai off", napista painaen. Veden lämpötila säädetään kääntämällä säätimestä. Toimii kyllä ihan fiksusti ja on miellyttävä. Ja arvasitpa kysyä, ei ole suihkussa kovin kummoinen paine. Sopii tilanteeseen, jossa veden määrää ei voi säätää.
Viime torstaina oli Lontoossa Euroopan suurimmilla ITK-messuilla (sanoivat), BETT 2015 (British Education and Training Technology). Olin kollegan kanssa tutustumassa, tai siis tultiin yhtä matkaa, mutta täällä meillä oli eri intressit ja paluu eri aikaan. Valtava alue, kaikkeen ei voi tutustua. Kipuja alkaa olla jo matkassa tästä kävelyn määrästä.
Sitä mää vaan, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen messuilla marssinut niin, lopputuloksena ei lopu jalat vaan selkä. Jalat ovat ilmeisesti harjaantuneet päivittäisistä kävelyistä ja muista kävelylenkeistä.
Jaa, että mitä täältä jää käteen. En välttämättä löytänyt kaikkea etsimääni. Mutta kyllä on valtava määrä smart boardeja tarjolla. Siitä arvelen, että niiden hinnat edelleen laskevat ja sen seurauksena ne yleistyvät kouluissa, siis Suomessakin. Nyt eletään ehkäpä 2-aaltoa. Ensimmäinen innostus ei tuottanut tulosta Suomessa. Suomessa ja täälläkin vähäiset kohtaamiseni smart boardien kanssa on tuottanut aika yksipuoliset kommentit: "Joo, meillä on sellainen, mutta varsin vähällä käytöllä". Minun lähtökohtani on ollut: "tekniikkaa pedagogiikkan ehdoilla". Mutta uskon, että hiljalleen, 3-aallossa, hinta, tekniikka ja pedagogiikka tulevat kohtaamaan menestyksekkäästi, jolloin ollaan niin pitkällä, että pedagogit huomaavat, että tarjolla olevat mahdollisuudet tuovat PEDAGOGISTA LISÄARVOA KOHTUULLISELLA VALMISTELUPONNISTUKSELLA, eikä vain teknistä lisämahdollisuuksia. Tähän vähän historian tästä aiheesta: kun ensimmäiset oppimisalustaa jollakin tavalla muistuttavat esiasteet tulivat markkinoille, silloisessa oppilaitosorganisaatiossani tarjottiin opettajille organsaation sisäistä perehdyttämistilaisuutta ohjelman haltuunottoon. Muistan, että opetustilaisuus kesti kolme tuntia ja se, mitä me osallistujat saimme opettajan johdolla aikaiseksi, oli se, että saimme rakennetuksi tietokoneen ruudulle "painikkeen", jota hiirellä klikkaamalla pääsi siirtymään jollekin tietylle toiselle sivulle. Voinee arvata, että tuo ohjelma oli minun ajatuksissani lähinnä vitsi. Jotkut opettajat kyllä silläkin ohjelmalla punnersivat jotakin toimivaa opetukseen ja oppimiseen liittyen.
Yksi mielenkiintoinen apuväline täältä messuilta löytyi, se liittyy esitystekniikkaan. Googleta "bird" ja etsi jotakin muuta kuin linnun kuvia, niin se saattaa tulla vastaan. Kun vastaan tulee nykyversio vanhan ajan sormustimesta, niin kaiva sitä. Pelkällä sormustimella kaveri teki kaikki ne toiminnot, mihin hiiri pystyy. Ja etäisyyttä sai olla yli kymmenen metriä tietokoneeseen. Siis tässä ei ole kyse mistään PP-kalvojen "kelaajasta" vaan todella kaikki, mitä tietokoneeseen liittyi, pystyi tällä hoitamaan. "Magic finger?" sormustimia voi olla yhtä aikaa molemmissa käsissä. Tuli mieleen elokuva, jossa suurissa läpinäkyvissä laseissa on valtavia tietokoneruutuja ja kaveri heiluttelee käsiä keskellä huonetta kuin orkesterin johtaja ja näyttöruudut tottelevat. Toki tässä tekniikkaa tarvittiin enemmän kuin pelkkä sormustin. Jonkinmoinen vastaanotin pienenpieni vastaanotin oli seinällä.
Toinen, mikä täällä BETT-messuilla Enlgannissa nyt on in, siis smart boardien liäksi, on koulun ja oppilaiden vanhempien välinen viestintä, joko yksisuuntaisena tai vuorovaikutteisena. Appseja on tarjolla uuvuksiin asti. Kun pysähdyin eräälle mielenkiintoisen näköiselle ständille, ja osoittautui, että olikin kyse taas yhdestä edellä mainitun appsin esittelystä, en malttanut olla sanomatta, että "minun oppilaani saattavat kyllä olla jo aika iäkkäitä". Vielä lisäsin, että "jotkut ovat jopa lähes minun ikäisiäni". Eipä se keskustelua tyssännyt, muutti vaan suuntaa.
Smart boardit yleistyvät, se on varma. Samaan aikaan yleistyvät uudet, meille vielä kokonaan tuntemattomat viritykset. Mainitsemasi sormustin olkoon siitä esimerkkinä. Mielenkiintoinen kysymys on, miten muodostetaan pedagoginen lähestymistapa alati laajevaan tekonologiaan. Ennen kuin on ehtinyt kunnolla oppia yhden tekniikan, joku ihmettelee, miten sinä vielä tuolla kivikautisella systeemillä viitsit operoida - tai edes sitä opetella (kärjistys). Tervetuloa nykyaikaan, ota se ja se aivan uusi tekniikka käyttöön! Löydän tähän hätään sen ratkaisun, että tietoisesti rajaa huomionsa vain osaan tarjolla olevista tekniikoista. Tämä kuulostaa valitettavan tylsältä ja epädynaamiselta, mutta taitaa olla ainoa kestävä tie.
Joo, kyllä koko ajan tulee uutta oikealta ja vasemmalta - tällä hetkellä nopeammin sovellusohelmia kuin teknisiä laitteita. Viime elokuusta laskien sanoisin, että tahti on ollut itselläni "yksi sovellusohjelma viikossa", siis lähes 40 kpl. Tässä on tultu viimeistään nyt siihen pisteeseen, että opettaja ei voi olla itsenäinen saareke oppilaitoksessa. On pakko toimia yhteisöllisesti. Kaikilla opettajilla ei kertakaikkiaan voi olla aikaa seurailla kaikkea, tutkiskella kaikkea, testailla kaikkea ja opastaa opiskelijoita kaikessa, mitä uusia mahdollisuuksia on tarjolla. Ja aivan uutta ja mullistavaa on se, että upeita ja käyttökelposia ohjelmia on nyt tarjolla ILMAISEKSI. Ja joukossa on myös ilmaisia näpertelyleluja - mistä ne muuten erottaa laadukkaista, kuin kokeilemalla itse. Kuka olisi 5-7 vuotta sitten osannut ennustaa, millaista ilmaisohjelmien vyöryä elämme nyt? Siis nyt viimeistään opetusorganisaatioissa on toimittava oppivan organisaation tavalla "yhtenä orgaanina" - kun yksi löytää jotakin ja kokeilee, ja tykkää, niin tietoa on jaettava muille. Tai jo silloin, kun joku kuulee vihiä jostakin, kannattaa tieto jakaa - jos vaikka joku ehtisi vilkaista tarkemmin. Jos kyseessä osoittautuu olevan "lelu", niin muiden aikaa säästyy.
Sitten tulee vielä opettajakorkeakouluille erityisvaatimus: Pitäisi pystyä kulkemaan etulinjassa ja kertomaan opettajaopiskelijoille uusimmistakin mahdollisuuksista.
Ja sitten vielä se ydinasia. Niinkuin mainitsit, Seppo, on mentävä pedagogiikan ehdoilla, ei tekniikan ehdoilla. Vaikka minulla on tekniikkatausta, en ole "tekniikkafriikki" vaan "pedagogiikkafriikki".
Ja tässäkin tulee opettajakorkeakoululle erityisvaatimus: Pitäisi pystyä opiskelijoille esittelemään uusia teknisiä mahdollisuuksia niin, että on valmiiksi pureskeltuna niiden PEDAGOGINEN lisäarvo, eli taas pedagogiikka edellä.
Kyllä tässä haasteita on. Uusia appseja tulee tulvimalla, pitää välillä ihan keskittyä, että ei pääse tikahtumisen tunne päällimmäiseksi. Tänään katsottiin Heidin kanssa yhden harjoittelukoulun ohjaavamme pinterest juttua. Näytti tosi pätevältä. PITÄÄKÖ SIIS MENNÄ PINTERESTIÄKIN KAIVELEMAAN.
Vähän sitä kaivelin tuossa ennen joulua. Kai jotakin muuta odotin, kun en oikein innostunut. Olen kyllä huomannut, että toisen tekemä hyvä sovellus innostaa enemmän Appsin käyttöönottoon kuin pelkkä Appsiin tutustuminen ilman sovellusta.
22.1.2015 Messuilta palatessa. "Suurkaupungissa ihmiset ovat niin läheisiä keskenään. Halataan tuntemattomiakin"
Sattui varmaan töistäpaluun ruuhka Lontoon undergroundissa. Kolmannessa metrossa tunnelma todella tiivistyi. Metrovaunu oli täynnä. Käytävillä seisoi valtavasti ihmisiä. Mutta siitä se vasta alkoi. Joka asemalla tuli lisää väkeä. Lopulta olimme todella kuin sillit purkissa. En pysty liikkumaan yhtään. Painaudun seinää vasten. Pää koskettaa vinoa kattoa. Pää vinossa. Tämä tilanne ei enää ole oma valinta, omissa käsissä. Ulospääsyä ei ole. Siinä sitä sitten jutellaan tuntemattomien kanssa. Puheenaiheet on helppo arvata. Ja puhuminen on parempi kuin paniikki. Olisi ollut kiva tarkistaa seinällä olevalta reittikartalta, että varmasti otin oikean suunnan. (On vähän huonoja kokemuksia, nääs.) Karttaa ei näe. Onneksi tulee muistikuvista tuttu asema vastaan: "Angel". Siitä tiedän, että suunta on oikea. Mutta en pysty katsomaan, kuinka monta pysähdystä vielä ennen minun pysäkkiäni, Eustonia. Ja ovelle on matkaa. Miten pääsen ulos sitten, kun pitäisi poistua? Kuulutuksista on vaikea saada selkoa. Onneksi tulee vähän tilaa hengittää, kun poistujia on vihdoin muutama enemmän kuin sisään ahtautujia.
Sitä mää vaan, että en suosittele ruuhka-ajan metroa sellaiselle, jolla on ahtaan paikan kammo. Nyt tarttis päästä suomalaiseen metsään - yksin.
23.1.2015 Pe. Lumipakolaisella on erilaiset ongelmat. "Onko siellä lunta?"
Vaimo kertoi, että aamulla piti kotona (taas) tehdä lumitöitä ja töiden jälkeen lisää lumitöitä tiedossa. Täällä näin aamulla yhden "lottanan" (iso lumihiutale) ja kiersin sen kaukaa. Toivottavasti se on sulanut siihen mennessä, kun palaan töistä.
Oli täällä yhtenä aamuna märkää lumisohjoa sentin verran kaduilla. Piti jo vähän katsoa, mihin kesäkengillä astuu.
Sitä mää vaan, että sanovat täällä, että jos sattuu lumipyry, niin liikenne on sitten siinä, pelkkää kaaosta. Toisaalta olisi kiva kokea se ja toisaalta sitten taas ei.
Usein kämpille kävellessäni läheisen koulun takaa kuuluu mailojen kalinaa ja sellaista pauketta, niin kuin jääkiekko kolahtaisi laitaa vasten. Samalla kuuluu nuorten pelaajien huutoja. Onko Englanti panostamassa nuorten jääkiekkoon aikoen lähitulevaisuudessa haastaa nykyiset huippumaat? Pakkohan minun on mennä seuraamaan harkkoja joku päivä. Kerran aiemmin olin kävelemässä puiston puoleisella laidalla, mutta sieltä ei päässyt näkemään lentälle.
Niinpä sitten vihdoin tuli tilaisuus poiketa ajankohtana, jolloin taas kolinaa kuului. Koulun portti oli auki ja siitä sisään rohkeasti. Siellähän oli nuorten tyttöjen joukkue harjoittelemassa oikein kahden valmentajan voimin. Mutta kyseessä ei ollut jääkiekko. Meno oli vähän saman näköistä, kuin jääpalloa pelattaisiin lenkkarit jalassa keinonurmella. Siis perienglantilainen laji. Taitaa olla maahockey. Seuraavana päivänä oli poikia pelaamassa. Tyttöjoukkue oli vasta kentän ulkopuolella lämmittelemässä. Otin molemmista harjoitustilanteista kuvan ja laitankin ne tuonne kuvagalleriaan seuraavaksi.
Sitä mää vaan, että olishan se ollut ihan mahdollinen ajatus, että Englanti panostaisi jääkiekkoon oikein erityisesti. Kyllähän täällä jääkiekkoseuroja on ja pelejä. Muisteltiin tuossa juuri, että Englanti taisi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden joskus edellisen vuosisadan alkuvuosina, siis joka tapauksessa ennen toista maailmansotaa.
24.1.2015 La. Ravintolassa. "Onko tässä varmasti kaikki?
Ei täällä ravintolassa syöminen välttämättä poikkea hinnaltaan Suomesta. Mutta tänään pääsi Thai-ravintola yllättämään. Ensiksikin ruoka oli aivan erinomaista. Toiseksi se oli edullista. Söin pitkän kaavan mukaan. Alkuruuaksi keitto, sitten pääruoka, juoma, vesi ja vielä päälle makoisa jäätelöannos. Hinta oli 12 £, siis noin 15,5 €.
24.1.2015 La. Bussilla. "Voi sitä aikaa, kun täällä hoo-moilailin"
Päätin taas käydä Hanleyssä, siis Stoke-on-Trentin ydinkeskustassa. Ajattelin samalla verestää ensipäivien muistoja ja lähteäkin bussilla 17. Ei meinannut nyt semmosta bussia lähteä ollenkaan. Sitten bussi tuli laiturille. Siinä kuormallinen mummuja ja pappoja jo odotteli. Siihen siis - pappahan olen jo itsekin. Enpä erotu porukasta. Eivät arvaa, että heitä tarkkaillaan. Bussilla 17 taitaa olla harvat vuorot. 10 min se seisoi, ja sitten jono alkoi valua bussiin. Aika täyttä oli ja vähän vailla, etten taas joutunut istumaan penkille, johon ei ole jätetty jalkatilaa ollenkaan.
Sitä mää vaan, että tämähän on melkein tylsä bussimatka. Ja mikähän siinä on, että tämä 17 vetää pappoja ja mummuja kyytiin niin voittopuolisesti? Niinkun minutkin se kidnappasi jo heti alkupäivänä. Päääsisi nopeammin perille bussilla 3. Matkalla se selviää. Varttuneempien ihmisten kaupunginosa on Newcastlen ja Hanleyn välillä. Viimeksi sieltä tultiin kyytiin matkalla Hanleyhyn, nyt väki on siirtymässä Newcastlesta kotiinsa.
Ja kuinka ollakaan, matkasta ei lopulta tullut tylsä, pelkkä siirtyminen paikasta A paikkaan B. Mutta se on sitten aivan toinen tarina.
24.1.2015 La. Bussilla matkalla Hanleyhyn. "Puskien takana outo ilmestys"
Juuri, kun luulin, että bussimatka Hanleyhyn on vain bussimatka, niin suomipoika taas yllätettiin. Bussi seisoi eräällä pysäkillä. Näenkö näkyjä? Onko tuolla laskettelurinne? Ensin se näytti laskettelurinteen puiselta alustalta. Sitten huomasin, että siellä on ihmisiä. Ovatko ne valmistelemassa lumetusta tai jäädytystä? Eihän täällä olosuhteet sovi ollenkaan tommoselle. Tarkemmin katsoen siellähän lasketellaan! Meno on aivan kuin suomalaisessa laskettelurinteessä. Tosin laskijoita on vähänlaisesti. Bussi lähti liikkeelle. Ehdin ottaa pari sellaista kuvaa, josta saa jotakin selvää. Yksi kuva loytyy kuvakokoelmasta.
Sitä mää vaan, että kaukaa katsoen näytti ihan siltä kuin laskijat olisivat lasketelleet puualustan tai soran päällä. Ihme touhua. Pitäisikö käydä paikan päällä tsekkaamassa? Oletin reissuun lähtiessäni, että tältä talvelta jäävät lumilautailut tekemättä.
Tänään tuli käveltyä 1,5 h lenkki ympäristöön tutustuen, vähän ristiin rastiin, mutta nimenomaan uusia reittejä pitkin. Pieni pysähdys oli Sainsbury's Superstoressa. Se on isoin marketti näillä kulmilla, semmoinen suomalaisen automarketin sorttinen. Olipas mukava siellä juoda suomalaistyyppiset suodatinkahvit. Samalla siinä selailin sähköistä karttaa ja huomasin, ettei täältä olisi Walesin puolelle kuin vaivaiset 30 km. Lontoosta Birminghamin kautta Liverpooliin ja Manchesteriin kulkeva moottoritie kiertää tämän seudun. Tuli mieleen Valkeakoski Suomessa suhteessa moottoritiehen. Tämä Potteries-alue ei ole kovin vaurasta seutua, sanovat. Paikallinen teollisuus on hiipunut eikä ole ilmaantunut tilalle sellaista, joka saisi uuden nousukierteen päälle.
Siinä kävellessä tuli mieleen, että ei tullut tänään eikä ole tullut kertaakaan vastaan ihmistä, joka olisi alkoholin takia huonossa kunnossa - ei örvellystä, ei pultsareita yms. Kaksi kertaa olen nähnyt henkilön istumassa jalkakäytävällä kolikkoastia vieressään niin, että hänellä ei ole ollut mitään vastapalvelusta ohikulkijoille (kuten laulua, soittoa yms.).
Työkaveri kertoi perjantai-illan tuopillisella, että täällä kuolee ihmisiä kylmään tuhansia vuosittain - oletan, että ei niinkään ulkona, vaan sisätiloissa. Hän sanoi, ettei ole Suomesta koskaan kuullut selaisia uutisia. Monet talot ovat ilman lämmitystä ja niissä on huono lämpöeristys. Täällä oli kuulemma projekti, jossa vanhojen ihmisten taloja lämpöeristettiin. Kaveri kertoi, että muutos ei ollut aina ihan odotettu. Eräskin vanhus oli asunut talossaan talvella pelkästään yhdessä huoneessa - ilmeisesti keskittäen lämpimänä pysymisen siihen huoneeseen. Sitten, kun talo lämpöeristettiin, hän piti lämmityskustannukset edelleen minimaalisena asuen yhä aika viileässä - ilmeisesti ei ollut varaa lämmittää. Erona vanhaan oli lähinnä se, että nyt vanhus liikkui muissakin huoneissa.
Kävellessä tuli monenlaista vastaan, mutta ne on sitten aivan eri tarinoita.
Sitä mää vaan, missä ihmeessä ne pultsarit ovat? Onko tässä sama tilanne kuin kaupunkipulujen poikasten suhteen? Jokainen on varmaan nähnyt sorsan poikasten marssimassa emon perässä, mutta onko kukaan koskaan nähnyt kaupunkipulun poikasta, siis missään tilanteessa? Eivät kai ne voi täysikokoisina munasta kuoriutua (emo parka)? Jos niitä on jossakin, niin saisinko valokuvan. Saisinko edes nettiosoitteen pulunpoikaskuvastoon? Ja onko tällä mitään tekemistä pultsarimysteerin kanssa? Onko täällä liikaa aikaa miettiä jonniin joutavia? Miten tämän laitteen saa suljettua?
25.1.2015. Su. Kävelyllä. "Tervetuloa, oletkin jo valmiiksi olohuoneessa"
Rakentamistyyliä tässä tulee seurailtua paljon. Kävellessä näkee paremmin. En lakkaa hämmästelemästä, kuinka lähelle jalkakäytävää englantilainen rakentaa talonsa kaupungissa Tyypillisesti rakennuksen seinä on jalkakäytävän rajana. Ja jalkakäytäväkin on aika kapea, joten läheltä talon seinää mennään jalankulkijana. Asuntoon menevä ovi sijaitsee usein pienessä syvennyksessä, joka on aika usein vain 20 cm syvä. No ei se mitään, mutta rakennuksen seinässä on ikkuna, usein olohuoneeseen ja usein ilman verhoja. Siinä julkisella paikalla kävellessäsi olet vain muutaman kymmenen sentin päässä englantilaisen olohuoneesta.
Sitä mää vaan, että mitäs jos ohikulkija jäisi tupakalle jalkakäytävälle juuri ikkunan kohdalle. Siinä olisi ventovieras katsomassa kanssasi samaa TV-ohjelmaa, ehkä lähempänä sinua kuin oma aviopuolisosi huoneessa. Kuinka moni suomalainen kammoaisi pelkkää ajatustakaan tällaisesta ja ostaisi edes verhot ikkunaan?
Suojateitä on täällä varsin niukasti, ainakin Newcastlessa, jossa kävelen eniten. Suojatien liikennemerkkiä en ole vielä nähnyt lainkaan. Aika paljon tulee tilanteita, jossa ei pääse kadin yli muuten, kuin menemällä liikenteen sekaan. Lähin suojatie saattaa olla vaikka 300 metrin päässä. Valoristeyksissä on toki tuttu kuvio, jalanlulkija saa oman vuoronsa. Se, mikä täällä on hienoa, on se, että usein vilkkaan ja monikaistaisen kadun ali on tehty jalankulkureitti.
Usein kadun reunassa on kirjoitettu, siis katuun, että "look right", "look left" tai jopa "look both ways" ja vielä nuoletkin on piirretty. Newcastlessa oli elektroninen taulu, jossa varoitettiin jalankulkijaa: "see, be seen”.
Sitä mää vaan, että ei täällä jalankulkijaa kauheasti suojella, neuvotaan sentään.
27.1.2015 Taas bussiin menossa. "Vanhemmat sen tekevät"
Odottelen Newcastlen linja-autoasemalla jonossa päästäkseni bussiin 3. Katoksen lasiseinäkkeen toiselta puolelta ryntää ryntää eteeni noin 13-14 vuotias "perusenglantilainen" poika, ei mikään ADHD, mutta tavallista englantilaista poikaa levottomampi. Tai ei hän täysin eteeni tullut, vaan sillai puolittain. Hän ehkä huomasi minut lasiseinäkkeen takia vasta aivan viime metreillä. Hän sanoo "sorry" ja ottaa puoli askelta taaksepäin. Pojan äiti saapuu paikalle ja läksyttää poikaa käytöksestä ja vaatii poikaa vielä äidin kuullen pyytämään anteeksi minulta. Totean "ou, no problem". Kouluttaminen jatkuu senkin jälkeen.
Sitä mää vaan, että äidin olemuksesta päätellen hän ei kuulunut "parhaimpiin luokkiin tässä yhteiskunnassa". Mutta käytöksen opettaminen pojalle oli hänelle selvästi tärkeää. Mikä siinä on, että Suomessa tämän tyyppinen vanhempien ihmisten kunnioittaminen ja auktoriteetti ja hyvät käytöstavat ovat vähentyneet entisestään?
Ennen tänne tuloa kuvittelin kai yksinkertaistaen - tietäen, että englannissa esiintyy kohteliaisuutta - että kohteliaisuudet tulevat "ylemmistä sosiaaliluokista" mutta "alemmat luokat" eivät ole sen kummempaa käytökseltään kuin suomalaiset, ja että sitten vielä omana kastinaan ovat "jalkapallohuligaanit". Mutta käsitys on muuttunut. Kyllä kohtelias käytös on hämmästyttävän kattavasti koko yhteiskunnassa, erityisesti "perusenglantilaisten" keskuudessa. Toivottavasti muualta tulleet sopeutuvat tähän, eikä päinvastoin. Tästä on hyviäkin viitteitä.
En ole paljon työasioista avautunut, mutta tässä nyt vähän tunnelmia niistäkin. Olin sopinut kahden opettajankouluttajakollegan kanssa, että menen seuraamaan kolmen oppitunnin kulkua ja vastavuoroisesti olen käytettävissä kertomaan suomalaisesta koulujärjestelmästä. Ehdotin, että mitäs jos opettajaopiskelijat miettisivät kysymyksiä etukäteen ja saisin kysymykset nähtäväksi. Voisin paremmin suunnata esitystäni heidän kiinnostuksensa pohjalta. Tänään sitten sain kysymykset. Ja huh huh! Minähän järjestin itselleni kotitehtäviä! Nimittäin kyseessä on peruskoulun opettajaksi kouluttautuvat ja yksi ryhmä oli sellainen taustaltaan, että heillä on kokemusta kouluavustajana toimimisesta. Ja lisäksi he tiesivät jo ennakkoon suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Kysymykset olivat sellaisia, etten suoralta kädeltä olisi osannut vastata.
Oli tosin sellaisiakin kysymyksiä, joihin on helppo vastata tai joista heijastuu väärä käsitys (esim. tuleeko tukiopetus joillekin perheille ylivoimaisen kalliiksi maksaa, tai voiko Suomessa yksityiskoulussa olla sitä tai tätä).
Ja yhteen kysymykseen kieltäydyn vastaamasta (toki perustelen syyn): Mitkä minun mielestäni ovat kolme tärkeintä asiaa, joista englantilaisten koulujen pitäisi ottaa mallia Suomesta ja miten niissä pitäisi toimia?
Sitä mää vaan, että enhän minä Suomen peruskoulujärjestelmää tunne, vaikka opettaja olenkin. Olen opettanut vain ammattikorkeakouluopiskelijoita ja viimeiset 6 vuotta opettajaopiskelijoita (viimeksi mainitut pääosin olevia ja tulevia AMK- ja amis-opettajia, mutta myös teknillisen yliopiston opettajia). Nyt sitten etsimään tietoa mm. opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta ja suomalaisen peruskoulujärjestelmän tutkimuksista, että voi vastata sekä kysymyksiin "miten" että "miksi". Ja semmoinen perstuntuma on, että suomalaisen ja englantilaisen kulttuurin ja yhteiskunnan väliset erot selittävät ison osan siitä, miksi koulutuksen tulokset ovat erilaiset, siis ei pelkästään opettajien koulutus, opetusmenetelmät, opetussisällöt, johtamisjärjestelmät, opetus- ja kulttuuriministeriön tekemä ohjaus yms. "koulun ja sen ohjauksen sisäiset asiat".
Tänään juttelin kollegan kanssa, jonka tunneille olen pian menossa. Keskusteltiin ja tarkistelin, olinko ymmärtänyt oikein kaikki opettajaopiskelijoiden kysymykset - mitä jollakin Englannissa käytettävällä termillä tässä yhteydessä tarkoitetaan. No, siinä samalla kollega huomasi, että eräs minulle etukäteen toimitettu kysymys oli sellainen, jonka tämä kollega on antanut opettajaopiskelijalleen selvitettäväksi. Tämä opettajaopiskelija ovelasti yritti oman kotitehtävänsä nakittaa minun selvitettäväksi!!
Sitä mää vaan, että on ne opiskelijat fiksuja täälläkin.
29.1.2015 To. Aamulla lunta. "Ollako vai eikö olla?"
Lunta sataa jo ihan oikeasti. Tuskin kuitenkaan jää maahan, vaan sulaa saman tien, arvelin aamulla. En ottanut talvikenkiä matkaan Suomesta. Huomiseksi ennustetaan lumipyryä.
Sitä mää vaan, että ehkä suomipoika muuttaa suunnitelmia ja hipsii kenkäkauppaan. Ottaa luonnolle. Tässä on nyt kaksi vaihtoehtoista visiota, miten tässä tulee käymään: joko pitää päänsä ja hipsii täällä "muka-talvessa" rohkeasti "ette kuule tiedä täällä oikeasta talvesta mitään" -tyyliin ja löytää itsensä 10 cm sohjosta kesäkengissä tai sitten näyttää suomipoikana, miten lumessa kuljetaan, ja ostaa talvikengät (jos niitä nyt täältä edes saa).
29.1.2015. Matkan varrelta poimittua. "Matkamiehen murheet pienenevät halkaistun hiuksen kokoiseksi"
Mielenkiintoista tuo englannin kieli. Kyltissä lukee “Royal Stoke University Hospital”. Kuitenkaan Stoken yliopistoa ei ole olemassa. Kuulostaisi vähän samalta jos Tampereen “keskussairaalan” nimeksi olisi laitettu “Tampereen yliopiston sairaala”, eikä ”Tampereen yliopistollinen sairaala” tai "Tampereen yliopistosairaala".
Lähdin aika melko omavaraisena vaatteiden suhteen Suomesta. Huivi ja lakki on tullut hankituksi täältä. Toistaiseksi olen varsin tyytyväinen paikallisiin hankintoihini. Tänään ostin kengät, joita en ole vielä testannut tositoimissa.
Sukkia varasin Suomesta aika pinon. Kun päivän pidät jalassa samoja sukkia, niin yleensä ne ovat kypsät pestäväksi. Mutta nyt minulla on matkassa yhdet supersukat. Ne ovat olleet jalassa jo neljä päivää. Eivätkä ne vieläkään tunnu olevan pesun tarpeessa. Enkä ne kuitenkin täytyy laittaa pesuun, varmuuden vuoksi.
Sitä mää vaan, että jospa syy löytyykin hajuaistista eikä sukista. Jos tilanne on niinkuin entisellä ukolla, joka kärsi runsaista ilmavaivoista ja meni vihdoin lääkäriin asian takia. Lääkäri määräsi lääkkeet. Ukko sitten lääkkeitä nautittuaan totesi tilanteen muuttuneen ja kehuipa sitä kavereillekin. Sanoi, että on selvästi parempi olotila nykyisin, noin niinkuin henkisestikin. Joku siinä sitten rohkeni sanomaan toiselle, että kyllä lääkkeillä oli vaikutusta, taisi mennä ukolta huonon kuulon lisäksi hajuaistikin.
Vielä niistä sukista. Pari vuosikymmentä sitten oli vielä kestäviä suomalaisia sukkia. Nykysukkiin tulee joskus reikä niin nopeasti, että hädin tuskin ehdit paketista irrottaa ja jalkaan laittaa. Ja kaupassa et hinnasta voi enää päätellä, miten hyvälaatuisesta sukasta on kysymys.
29.1.2015 Pe. Kävelyllä. "Räystäätkö tippumaisillaan? Ei todellakaan"
Kuvasarjaan lisäsin pari kuvaa kadun varrelta. Talojen räystäitä yrityn kuvata ja katon ylitystä talon päädyssä.
Sitä mää vaan, että ei ole ainakaan täältäpäin kotoisin laulu, jossa on sanat ”räystäät on tippumaisillaan, tippukoon vaan…”. Ei nimittäin lumi pysy katolla, eikä räystäitä ole.
Kiitos kysymasta. Kylla sujuu mainiosti. Just takana kolme hyvin intensiivista paivaa (to-la). Varsinkin torstaina oli tiukka paiva, kun opettajakunnalle tarkoitetussa koulutustilaisuudessa olin taysilla mukana ja kyseessa oli hyvin toiminnallinen tilaisuus, missa itsekin piti olla aanessa yhtenaan. Ja jotta pystyy olemaan mukana hommassa, joka etenee koko ajan, niin ei ole varaa pudota karryilta hetkeksikaan. On se raskaampaa kuin tutulla kotimaiselle lapivietyna.
31.1.2015. La. Vauhti kiihtyy. ”Asia on sitten tekemista vaille valmis!”
Kolme intensiivista paivaa takana. Ensin mukana opettajakunnalle tarkoitetussa Kagan Training -koulutuspaivassa ja sitten kaksi paivaa Sharing Professional Educational Dialogue –seminaarissa. Hyodyllisia monessa suhteessa. Ja siina muun tohinan ohessa Steve H:n kanssa paatettiin tiivistaa yhteistyota. On keskusteltu paljon tauoilla, kahvikupin ääressä, junamatkalla ja automatkoilla. On käynyt ilmi, etta meilla on paljon samansuuntaisia ajatuksia. Nyt se sitten napsahti: kirjoitetaan yhteinen artikkeli. Raamit hahmottuivat todella nopeasti: Otsikko on selva, samoin sisaltorakenne ja artikkelin ydinsanoma. Sita maa vaan, etta enpa ole aiemmin yhteista artikkelia kirjoittanut. Enka varsinkaan englannin kielella. Odotan innolla.
Joo, tuo Sharing Professional Educational Dialogue -loppuseminaari liittyi juuri tämän yliopiston ja taskalaisen yliopiston yhteiseen EU-hankkeeseen, jolle hakevat jatkoakin. Varsin mielekkäältä tuntuva hanke. Pidän silmät ja korvat auki.
Sharing Professional Educational Dialogue -seminaarissa tapasin yhden “pelätyistä opetusalan koulutarkastajista”. Suomessahan ei tallaisia tarkastajia olekaan, ei ainakaan ole ollut vuosikymmeniin. Tarkastajat ovat taalla vahan samassa maineessa kuin Suomessa olivat katsastusinsinoorit 1980-luvun loppupuolelle saakka. Nuo tuolloin niin vihatut katsastusinsinoorit laittoivat hylkäysleiman yhden jos toisenkin auton tarkastuspaperiin. Samaa sanotaan paikallisista opetusalan kouluarkastajista: he etsivat kouluista kaytannossa vain vikoja ja huomautettavaa. Ja se tietaa koululle tuskaisia aikoja. Vikamerkintoja saaneelle koululle uusintatarkastus tulee piinallisen nopeasti.
Sita maa vaan, etta tama tapaanani tarkastaja vaikutti ensivaikutelman perusteella olevan kylla eri maata. Niinpa kerasin rohkeutta ja esittelin itseni ja vahan taustaani ja oloni syyta taalla Englannissa ja rohkenin ehdottaa keskustelutapaamista viela taalla oloni ajalle. Ja vastaus oli myonteinen. Uskon vahvasti, etta tapaaminen viela toteutuu. Odotan mielenkiinnolla.
1.2.2015. Su. Kolme viikkoa matkalla. "Ei mitaan uutta lansirintamalla?"
Tanaan ei ole tapahtunut mitaan mainittavaa. Just an ordinary, good day. Onko niin, etta olen turtumassa ja etten enaa huomaa? Mikaan ei ihmetyta, eika varsinkaan arsyta. Vaivunko tanne harmauteen?
I just wanted to mention, etta kylla kai tama tasta taas kohta nytkahtaa takaisin raiteilleen.
I'm going to meet Duncan's teacher student group. The topics of the lessons today are curriculum. Students are interested in Finnish Education System and would like to hear more about it. So, we will discuss lot more than just Curriculum. There are hugh differences between England and Finland concerning how tightly the contents of the curriculum are regulated. One more obvious difference is the system how schools are measured to show their success. See the video link beneath and be welcomed to the lesson, how schools systems differ in USA and in Finland (5:25):
Joo , tuli käännekohta :). Pieniä merkkejä oli kyllä, "stä mää vaan" oli jo muuttunut vähän ennen. Saas nähä, joko me zoom palaverikin vedetään enkuksi :)
One of the most interesting topics were competition among secondary school students (pupils) and parents' right to choose school for their children (also: private or public). There are some ideas of the "Finnish way" that are totally different in England and in most other countries.
In Finland we used to have separate “special schools” for special needs students. A few years ago special schools were shot down. The new policy could be called “inclusion instead of exclusion”. All students no matter if advanced students or special needs students are learning in the same classroom.
They say it’s not just question about learning results. It’s question of humanity, equality and human rights. If you segregate “the weak” at school, you segregate "the weak" from society they are supposed to adapt into. How can you expect "the weak" to adapt into the society later on? How, when, where, and with whom, if the more capable people haven’t got familiar with "the weak"?
By inclusion we also teach our majority, “the strong”, to learn how to deal and manage with the minority, the weak, not just the opposite.
By choosing this policy one might ask, does Finland as a nation, manage to cope in global competition in the future? As an additional efford, should we try to find the brightest youngsters and give them the best possible teaching, tuition and whatever needed to foster them to become the best leaders in our society, the smartest invertors to build new Nokias, new Supercells, new Kones, new Wartsilas, and whatever is needed in the future to keep Finland one of the top countries. Would special effort do any good? Does the Finnish way, the present one, (less pressure, less competition, more space for creativity, space for "try, fail, and learn and try again in a better way") represent the best way there is?
... I just wanted to mention (to Seppo) that the schools for special needs students were not shot down in Finland, they were shut down. The operation was nice and easy. Nobody was killed.
See the video link beneath and be welcomed to the lesson. What did the teachers from USA see and what did they say during the visit at Finnish primary school. (5:52):
https://www.youtube.com/watch?v=ntdYxqRce_s
And finally, also watch this video. Finnish education guru Pasi Sahlberg is inteviewed by Australian reporter (14:26):
Yes, speaking becomes more and more "automatic". I wouldn't say it's totally fluent yet but it is much easier. I don't have to think first in Finnish and then translate to English. Some times I don't know the right words or phrases and my English starts to "stumble". Today I gave 45 minutes presentation without any notes and abslolutely without slide show. And I wasn't nervous at all. Sometimes presentation in Finnish makes me nervous. I see some progress.
6.2.2015 Friday. These open-air pleasures you never see in Finland. And if you ask me, I’d rather close my eyes.
Quite often I see young men walking on the pavement dressed in shorts. Temperature may be -5 degrees Celsius and weather may be windy.
I just wonder if they could dress more warmly. I’m not responsible for them, but … just for my sake. I get chills when I see them. I might even get the flu.
Today I saw students on outdoor terrace at the university. The temperature was about -2 degrees Celsius. The sun was shining, thou. But a chill breeze was blowing. And there they sat having coffee or tea and chatting, as if it was summer. I downloaded a picture as a proof of the winter terrace craze.
11th of Feb 2015. Wednesday. “If you wish, you get”. And still I got chills!
Today I finally saw a guy who obviously had considered his dressing. Well, maybe not just for my sake. This Newcastle man, about 45, had shorts and boots. But he also had long stockings. Actually they were not stockings but tights. First time in my life I saw a guy dressed in multicoloured dark tights. I might call them sexy tights if a lady was dressed like that.
11th of Feb 2015. Wednesday. Learning by experience. ”Physics is important”.
I have been reading a book. It is full of short funny stories. The stories actually never have happy endings, thou they are funny. If the person in the story survives alive you could call it a happy ending. The title of the book is “The Darwin Awards 2”. I guess the title refers to Darwin’s evolution theory. This time it probably means “only the wise guys survive” and that is how mankind keeps shaping up.
There is one story I’d like to share.
A man was in an accident at work, so he filled out an insurance claim. The insurance company contacted him and asked for more information. This was his response:
“I put ‘poor planning’ as the cause of my accident. You said in your letter that I should explain more fully, so I trust the following details will be sufficient. I am an amateur radio operator and on the day of the accident, I was working alone on the top section of my new eighty-four-foot tower. When I had completed my work, I discovered that I had, over the course of several trips up the tower, brought up about three hundred pounds of tools and spare hardware. Rather than carry the now unneeded tools and material down by hand, I decided to lower the items down in a small barrel by using the pulley attached to the gin pole at the top of the tower.”
“Securing the rope at ground level, I went to the top of the tower and loaded the tools and material into the barrel. Then I went back to the ground and untied the rope, holding it tightly to ensure a slow descent of the three hundred pounds of tools.”
“I weight only 155 pounds. Due to my surprise at being jerked off the ground so suddenly, I lost my presence of mind and forgot to let go of the rope."
“Needless to say, I proceeded at a rather rapid rate of speed up the side of the tower. In the vicinity of the forty-foot level, I met the barrel coming down. This explains my fractured skull and broken collarbone.”
“Slowed only slightly, I continued my rapid ascend, not stopping until the fingers of my right hand were two knuckles deep into the pulley. Fortunately, by this time, I had regained my presence of mind and was able to hold on to the rope in spite of my pain. At approximately the same time, however, the barrel of tools hit the ground and the bottom fell out of the barrel.”
“Devoid of the weight of the tools, the barrel now weighted approximately 20 pounds. I refer you again to my weight, 155 pounds. As you might imagine, I began a rapid descend down the side of the tower.”
“In the vicinity of the forty-foot level, I met the barrel coming up. This accounts for the two fractured ankles, and the lacerations of my legs and lower body.”
“The encounter with the barrel slowed me enough to lessen my injuries when I fell onto the pile of tools and, fortunately, only three vertebrae were cracked.”
“I am sorry to report, however, that as I lay there on the tools, in pain, unable to stand and watching the empty barrel eighty feet above me, I again lost my presence of mind.”
13th Feb 2015. Friday 13th, not my lucky day. "Quick and easy".
Today I saw some men painting. It seems their way of doing their job differs quite a bit to what I'm used to. They where painting door frames. They did not use any covers to make sure that there would be no spatters or stains on the floor, on the wall or on the door. The door handle was full of tiny little spatters.
I just wanted to mention that I'm writing this at the crime scene. It is not easy to write because my right hand still has some stains of white paint.
Just when I thought I'd hardly manage in English I took a bigger challenge. I was asked to conduct teacher training for a teacher group I've never met. But that is not the ultimate challenge. First I'm going to observe several teachers giving lessons. The lessons are given in a language I don't understand a single word! After observing I should have clear understanding what to do, because I have only an hour to plan my three hour teacher training session for the teachers.
The subjects of the lessons given by the teachers are absolutely not familiar to me. The culture is not familiar to me. And I don't know yet if the teachers understand English well enough. Still I said "Okay, I'll do it". The guy who asked me promised to act as an interpreter for me and perhaps also for the teachers.
I just wanted to mention that if you happen to know a bigger challenge for me just let me know.
23th of Feb 2015. "If you are in a hurry, take a walk!"
One sunny Sunday I took a walk to University and back. It took me 1 h 5 min. The distance in one direction is about 4 km by walking and 6-7 km by bus. This morning it took me 1 h 10 min by bus to travel (+ two short walks) just one way from guest house to university. The trafic was heavy, heavier than any other morning so far.
In the afternoon I missed my bus just for a couple of seconds. So, I desided to take a walk back to the guest house. The weather was quite nice. It was funny to notice, that I passed the bus by walking! I took a short cut. It took me 40 min to walk carrying a shoulder bag.
I just wanted to mention that the traffic wasn't especially hevy this time. I was half my way until the bus passed me.
Today I went to McDonalds to have a dinner. Yes, McDonalds. There was some problems with communication. I ordered two burgers, (that is) one fillet-o-fish and one chicken burger. The cashier askee me "eh'ya?" I said "say again, please". She said "eh'ya?". I said "come again? Oh, no, I'll have it here (I don't want to take the meal WITH ME)".
I just wanted to say that I had a lot to eat. I got fillet-o-fish and chicken burger AND two beef burgers. I ate three of them. No complaints.
Then I took a walk and went to Sainbury's Supermarket for a cup of coffee. That's almost the only place they have filter coffee on their list. I asked for a cup of coffee and was ready to clarify, but the cashier was quicker: "Filter coffee?" How on earth did she know? They have eight options.
Näin se meilläki menee. Jos joku kysyy kahvia niin se on yleensä se "normaali" filtterikahvi. Kyllä ne muuten sanoo että espresso, cappuccino tai americano.
I see. So, if I ask coffee and there is no filter coffee, they ask me what I want, but if there is, "coffee" means "filter coffee". Makes sense (sort of).
Maybe it is the same with burgers. What if plain "burger" actually means "ham burger" and if you want something else than ham you name it?
Earlier I mentioned about the bigger challenge. Today it took place, in Birmingham. First, for two hours, I observed several lessons given by local teachers (not in English!) and after that I conducted three hour teacher education session for the whole team, the 29 teachers, teacher assistants and head teachers. My session was in English. My idea was to keep my message and actions aligned. I had decided not to use any Power Point slides. I started by showing short videos of the three most important learning theories I think the teachers should base on their planning of teaching. I encouraged teachers to use more variety of learning methods during lessons, to conduct more group work and to include more interaction. And for interaction I encouraged teachers to use "Kagan methods". Those methods are ideal for students aged 5 to 15. I planned my three hour session to contain all those methods and principles.
During lessons observation in the morning I saw a teacher using a very sophisticated method. So, I asked the teacher if she could use the same method, as an example and a demonstration, during my teacher education session in the afternoon. Her method was aligned with my message and I wanted others to have a taste of it.
The idea was to combine four elements to the implementation of my teacher education session: the pedagogical theories (= content/concept level), the highlighted teaching methods and principles (= content/applied level), the actions in practice during my session (= mutual live experience of the phenomena, of the highlighted methods) and interactive reflection (= discussions).
During my day in Birmingham I unexpectedly met people who wanted to talk Swedish with me. The first person was a teacher in the teacher education session. I was asked, during introducing myself, also to mention about the Finnish education system concerning foreign language education – how many languages, which, how many years of studies etc. So, among other facts I mentioned Swedish language and mentioned, that it had been my first non-mother language to learn (not English as nowadays). So, on a break a teacher came to me and mentioned she had lived in Sweden for several years. So we started speaking Swedish! Actually it was she who started and I just followed.
After the teacher education session the hosts asked if I'd like to have a dinner with them. I was not on my plan, but I said “yes”. We went to a non-English origin restaurant. And unexpectedly the owner of the restaurant - I don’t remember where he got the hint from - started speaking Swedish to me! He happened to be father of the teacher who spoke Swedish earlier. So, we spoke Swedish quite a while.
I just wanted to mention that how come it was so easy, suddenly, to speak Swedish. I haven’t spoken Swedish much since school. I still do understand it quite well, but to express myself suddenly in Swedish hasn’t been that easy. And now, after being alienated from Finnish for 9 weeks, I found myself speaking Swedish more fluently than for years!
It is time to close this foggy diary. The teacher exchange journey has ended. The journey was extremely successful in terms of personal and organizational point of view.
12.1.2015 Matkalla virran varrelle. "Pieni ihmettely englantilaisia kohtaan nousee"
VastaaPoistaLento Pirkkalasta Helsinkiin ja sieltä Manchesteriin ok. Sitten Manchesterista pitäisi päästä Stoke-on Trentiin. Matkaa ehkä 150 km. Manchesterin lentokentältä pääsee näppärästi Manchesterin päärautatieasemalle, Piccadillyyn. Junia pitäisi sieltä mennä Stokeen tiheästi. Joo. Laituri kolmoselle. Junan pitäisi lähteä 12 minuutin kuluttua. Sepä sattui hyvin. Junakin on jo paikalla. Juna kyllä näyttää ihan valottomalta ja elottomalta. Tulee taululle ilmoitus, että junan lähtö myöhästyy. Uusi lähtöaika ilmoitetaan 30 min. myöhemmäksi. Aika kuluu. Ennenkuin 30 min ehtii tulla täyteen, tulee taululle uusi ilmoitus "expected...", siis arveltu uusi tuleva lähtöaika. Aika kuluu. Tulee ilmoitus "cancelled". Seuraavan junan lähtöä odotellaan. Tulee ilmoitus "delayed", myöhässä. Sitten tulee ilmoitus "cancelled". Odotetaan seuraavaa. Etelästä tulevista junista aika monta saa kuulutuksen "cancelled". Ja ilma on kuin syksyisessä Suomen lokakuussa. Vettä sataa, tuulee.
Yhtä asiaa ihmettelen vähän, tai aika paljonkin. Kaikki asemalla samaa junaa odottavat ovat rauhallisia. He vaan odottavat. Eivät narise ja voivottele keskenään. Ei tuskaisia ilmeitä. Kaikki vaan odottavat, kuin mikään ei olisi (reilusti yli tunnin) myöhässä.
Vihdoin uusi aikataulu pitää, ja juna lähtee. Junassa kuulutetaan, että juna ei pysähdy Stokessa! Sen sijaan mennään toista reittiä kohti Lontoota. Mennään Crewen kautta! Jotakin ongelmia Stoken seudulla raiteissa. Ymmärsin, että Stokeen aikoville jääville järjestetään erilllinen kuljetus Crewesta. Niinpä jään Crewessa pois ja jään ihmettelemään, missä olisi info, josta voisi kysyä. Ainakaan junasta tulijoita ei informoida mitenkään. En löydä toimistoa. Raskaiden laukkujen kanssa on hankala liikkua. Kysyn vastaan tulevalta työntekijältä. Hän kertoo, että juna Stokeen lähtee klo 13.02, reilun puolen tunnin kuluttua. Tässä siis ehtisi laittaa jotakin suuhun, ehkä. Löytyy baari. Olisko mitään suolaista, tiskillä ei näy. Kysyn ja löytyyhän niitä kolmioleipiä kaapista. Siihen sitten tee kyytipojaksi. Tee tarjotaan muovimukissa, sellaisessa mahdollisimman suuressa Pepsi-mukin kokoisessa. Varmaankin puoli litraa! Tee on polttavan kuumaa. Ja minä kun en voi kovin kuumaa juoda yleensäkään. Kysyn, olisiko baarissa tarjolla kylmää vettä lisättäväksi teehen, kun pitäisi junaankin ehtiä. Ei ole, osta vesipullo. Löysin laukusta oman. Kävin ulkona kaatamassa PUOLET teestä pois ja lisäsin vettä pullosta tilalle. Sittenkin oli vielä minulle liian kuumaa. Menin ulos. Baarin edessä oli terassipöytiä (vaikka on tammikuu). Siinä tee samalla vähän jäähtyi. Leivän söin, teestä jäi osa juomatta.
Junamatka Stokeen sujui hyvin. Taksilla majapaikkaan. Ihan hyvä mesta, guesthouse. Olin perillä ennenkuin kello ehti lyödä 14.00. Onneksi olin lähtenyt aikaisella vuorolla Suomesta, lähtö Pirkkalasta klo 06.15., enkä selvästi myöhemmällä lennolla. Ehdin tutustua lähiseutuun. Guesthousessa ei ole tarjolla muuta kuin aamiainen. Näppärän kävelymatkan päässä (700 m?) on Stoken naapurikaupungin, Newcastle-under-Lyme, keskusta. Siellä on mukava kävelykaupunkikeskusta, jossa on liikkeet, ravintolat, bussiasema, taksiasema ja melkein kaikki. Isommanpuoleiset marketit ovat sieltä vielä toisen kävelymatkan päässä eteenpäin.
Luulin ensin, että olet Tampereentien varrella (trentinvarrella), mutta oletkin Trentissä.
PoistaJoo, kahta ee:tä vaille Treentien varrella.
PoistaKyllä huvittaa nuo matkustuspulmasi. Juuri samoin on käynyt itsellekin siellä. Junasta pois kesken matkan oudolla asemalla ihmettelemässä, tuleeko toinen juna ja millon tulee ja mihin menee :). Ja paikalliset kyseli minulta!!!
Poista13.1.2015 Tutustumista ympäristöön: "Vääriä valintoja, osa 1"
VastaaPoistaTänään on aikaa tehdä valmisteluja ja tutustua ympäristöön.
Tapaan yliopiston edustajan, "esimieheni", vasta illallisella. - Matkaa suunnitellessa tämä tuntui hitaalta etenemiseltä, kun ensimmäinen tapaaminen on vasta toisen päivän iltana - ja yliopiston työhuoneen avaimen saan vasta torstaina, neljäntenä päivänä. (Keskiviikon, kolmannen päivän, olen joutunut varaamaan online-verkko-opetuspäiväksi Suomessa oleville opettajaopiskelijoille, joten sekin päivä jää väliin. Hoidan opetuksen majapaikasta. - Tiedoksi siis, että joitakin velvollisuuksia Suomeen työnantajalleni on jätetty työkuormaani opettajavaihdon ajaksikin - toisaalta opettajavaihtoani on "vastaavasti vähän venytetty". Tämä ei ehkä ole ihan tavanomainen opettajavaihto ratkaisultaan, muttei myöskään koko matkaan liittyviltä tavoitteiltaan.)
No, nyt perille päästyäni huomaan, että kyllä oli hyvä sattuma, että alkupäivien ohjelma yliopistolla on kevyt. Kyllä pitkään vaihtoon tulevan pitää aika tavalla tehdä "asettautumisjärjestelyjä" verrattuna muutaman päivän vierailijaan.
Aamulla hommaan ensin itselleni kuukausilipun bussiliikenteeseen. Sitä varten tarvitsen passikuvan. Sen kuulemma saa Supermarketista. Siispä sinne ottamaan kuvat ja vähän kurkkaamaan, mitä kaupasta löytyy ajatellen tulevia kaupassakäyntejä. Sitten bussitoimistolle ja näppärästi minulla on kädessäni kuukausikortti. Sitten bussivuorovihkosia taskuun ja menoksi. Tarkoitus on tutustua bussiliikenteen toimintaan käytännössä niin, että kun menen torstaina yliopistolle, niin tunnen reitin ja aikataulut. Linjalla 3 pääsee rautatie-asemalle, joka on yliopiston vieressä Stokessa. Siellä vaihdan bussiin 21 ja menen ydinkeskustassa, Hanleyssä, käymään tarvikeostoksilla. Siispä menen bussiasemalle ja sen 3-pysäkille, ja bussiin kyytiin. Helppoa. Hyvin pian huomaan, että bussi ei mene Stokeen, vaan "hevon kuuseen." Minulla on mukanani oma iPad, jossa on mobiilidata suljettuna, WiFi pois, ja vielä Bluetoothkin pois päältä. Silti yksi ohjelma toimii "Kartat", elektroninen karttaohjelma, joka lisäksi näyttää kartalla tarkan sijaintini.
Sitä vaan ihmettelen, että miten on mahdollista, että kun mikään yhteys iPadista ulkomaailmaan ei ole päällä, niin silti elektroninen kartta ilmestyy juuri oikealta alueelta ja vielä näyttää koko ajan pisteenä, missä olen kartalla menossa. Voiko tästä tulla minulle lasku nettiliikenteen käytöstä. Sitä kovasti jännitän. Ja jos lasku tulee, se on iso!
iPadin kartalta siis saan nopeasti vahvistuksen suuntavaistoni antamalle epäilylle: Bussi ei ole menossa Stoken rautatieasemalle. Mutta mikäs tässä on istua lämpimässä bussissa ja katsella englantilaista lähiömaisemaa, ihmisiä, elämää ympärillä, bussissa ja bussin ulkopuolella. Johonkin tämä menee ja tulee sieltä takaisin lähtöpisteeseen. Tämä on opastamaton bussikiertoajelu, joka ei maksa erikseen mitään. Kuukausilipulla voin ajella vaikka koko päivän. Oppirahojahan tässä maksetaan toki "ajanhukkana", mutta kyllä tässä koko ajan opitaan jotakin.
Sitten huomaan bussissa tekstin "17 Hanley". Siis tämä onkin bussi numero 17 eikä 3. Numero 3 oli vain pussin "parkkipaikan" numero (niitä oli 1-40). Tämä taitaa jäädä ainoaksi tutustumiseksi bussiin ja linjaan 17. Minua koskettavat todennäköisimmin, linjan 3 lisäksi, linjat 1, 2, 21 ja 23, ainakin ensialkuun.
No, mutta eihän tämä olekaan väärä bussi. "17 Hanley" tarkoittaa, että tämän bussin päämäärä on Hanley, siis juuri se paikka johon yhtenä etappina tähtäsinkin. Bussi kyllä kiertää kaikki koukerot ja mummoja ja vaareja tulee sisään lisää koko ajan. Ei paha seikkailu. Saavun paikkaan Hanley, siis koko nykyisen Stoke-on-Trentin ydinkeskustaan. Ikkunasta näkyy valtava marketti, kyltti "Tesco". Siis sinne. Ja sieltähän löytyy se, mitä etsin. Se, mitä etsin ja miten siinä kävi, on sitten taas oma seikkailu.
En usko, että tulee laskua kartasta. Eikö se navigointi tule satelliitista?
PoistaMutta joku kai senkin tietoliikenteen ja siihen tarvittavat laitteet maksaa, ei kai se voi ilmaista palvelua olla. Vai onko se maksumies samalla Orwellin ennustama "valvova isoveli"
PoistaEthän sinä mitään auton navigoinnistakaan maksa, paitsi sen laitteen.
Poista13.1.2015 Tutustuminen ympäristöön jatkuu. "Eikö täällä ole kunnon muovikasseja?"
VastaaPoistaTarvitsin neljä isohkoa muovilaatikkoa. Löysinkin kokoontaitettavia näppäriä juttuja, jotka voisin viedä majapaikkaan bussilla, jos löytyy riittävän iso muovikassi. Aika metkaa, ettei täällä ole hypersupermarketeissakaan isoja muovikasseja. Tavarat eivät ole raskaita, mutta isoja. Ensin neuvottelin kassalla. En voi ostaa tavaroita, jos en saa niitä isoon kassiin. Olisipa oma auto. Kassa neuvoi asiakaspalveluun. Siellä ystävällinen henkilö tarjosi kälystä mustaa roskapussia, ei sellaista paksua jätesäkkiä, kuten Suomessa, vaan ohuenohutta pussia. Pussi kyllä riitti juuri ja juuri piilottamaan tavarat. Olisin joutunut kantamaan tavarat kainalossa. Ei onnistu. Jatkoin "vääntöä". Mitäs jos tehdään teipistä kantokahva. Riittävän monta kerrosta päällekkäin, niin teippi kestäisi. Ennenkuin asiakaspalvelija ehti kieltäytyä, olin jo teippirullassa kiinni ja hän ryhtyi auttamaan. Kahvahan toimii. Ei se mikään viehättävä näky ole, mutta tarkoitus pyhittää keinot. Vai pitäisikö sanoa "käytettävyys pyhittää ulkonäön". Takaisin bussipysäkille. Nythän minulla ei ole linjan 17 aikatauluja. Mutta onneksenipa seuraava bussi tuli pian enkä ehtinyt kylmettyä. Ja bussi oli no 21. Tiesin, että se menee rautatieasemalle, josta pääsee linjalla 3 kämpille. Aika vaikeaa olisi arvata, milloin ollaan rautatieasemalla, ellei olisi sähköistä karttaa iPadissa. Kadut ovat ahtaita ja rakennukset samannäköisiä kadun varrella. Kaikki on tehty punatiilestä, niinkuin rautatieasemakin. Siispä siirryn tarkkailemaan iPadin karttaa. Näppärä apu.
Osta kauppakassi :).
PoistaKannattaa keskittyä pieniin tavaroihin.
PoistaNo se auttaisi kyllä, Pirjo. Mutta nyt luo laatikot ovat käytössä eli tarpeeseen. Kannatti nähdä vaiva. Hyvän jos sattuu saamaan halvalla, niin sitten ei kuitenkaan helpolla.
Poista13.1.2015 Tutustumista ympärisöön. "Vääriä valintoja, osa 2"
VastaaPoistaRautatieasemalla odottelen bussia no 3. Ei näy eikä kuulu. Tulee 28 jossa lukee sopivasti "Newcastle". Kysynpä siitä - joo, menee Newcastleen. Niinpä sitten kohti istuinta. Mutta bussikuski jatkaa, että minun bussikorttini ei kelpaa. Tämä on eri yhtiön bussi. Ulos bussista. Nolo juttu. Kolmosella sitten kämpille, tai siis puolen kilsan päähän. Matkalla huomaan, että noin Tampereen kokoisessa kaupungissa on ainakin kolme bussiyhtiötä. Täytyy kyllä vielä saada lisää tietoa, mikä tässä on cityä ja mikä on oma naapurikaupunki. Ilmeisesti Newcastle on vähän niinkuin Nokia Tampereeseen nähden. Paitsi että ei ole, mutta se on sitten toinen juttu.
Pitkää pinnaa toivotellen. Pirjo
VastaaPoistaEi tässä oikeastaan vielä pinna ole ollut kireällä. Englantilaiset ovat niin kohteliaita ja ystävällisiä, että sillä jaksaa vaikka kuinka pitkälle.
VastaaPoista:)
PoistaBussissa istuessa suuntaan b toiseen ja välillä vähän sivulle ei ole tullut kerrostaloja juurikaan vastaan koko reissulla. 13.1.2015. Tututustumista ympäristöön. "Ahdasta on, vaikka olisi tilaa".
VastaaPoistaRakentamistyyli on aivan erilaista kuin Suomessa, jossa on selkeästi omakotitalot omine pihoineen erikseen ja kerrostalot erikseen. Täällä melkein kaikki asuu "punatiilitalo kiinni punatiilitalossa ilman pihaa" toisiinsa siten vaakatasossa pakkautuneena (muttei ylöspäin). Kadut ovat ahtaita.
Sitä mää vaan, että jos rakentaisi enemmän ylöspäin, niin saisi leveämmät kadut.
13.1.2015. Tapaaminen. "Pitäähän sitä sentään jotakin paikallista nauttia"
VastaaPoistaIllalla syömässä Jimin kanssa (yliopiston edustaja). Käytiin todella hyvät pedagogiset keskustelut. Päänavaus englantilaiseen ruokakulttuuriin: Ensin stoutti toisessa paikassa ja sitten bitteri ruuan kanssa toisessa paikassa.
Sitä mää vaan, että eihän se nyt mikään varsinainen ruokajuoma ole. Harmittaa, kun en valinnut perienglantilaista "fish and ships" -vaihtoehtoa. Ehtiihän tuon onneksi myöhemmin.
Hahah, eihän se ny mikään ruokajuoma ole...
Poista- Joonas
"Fish and chips", I presume. :-)
PoistaKuule Seppo, kyllä kirpasee. Alitajunta melkein pakotti painamaan nappia "poista", mutta jätetään nyt tuo sun kommentti. Oikeassa olet. Olen täällä nöyrästi oppimassa. Onneksi englantilaiset ovat armollisia ulkomaalaisia kohtaan. Olen saanut jo kolmet "visäntsipsit".
PoistaAivan ymmärrettävä tuollainen fish and ships. Paremminhan ne nyt kala ja laivat assosioituu yhteen kuin kala ja puupalaset :).
PoistaVeneperunoita tilatan Suomessa usein. Ehkä ne veneet täällä on vaan vähän isompia.
Poista14.1. Online-opetuspäivä Suomeen. ”Opetus alkaa klo 7.00, onko opettaja paikalla?”
VastaaPoistaOli vähän outoa aloittaa opetus jo klo 7.00 aamulla paikallista aikaa ja vielä ilman aamupalaa. Partakin on vielä ajamatta, kun ei viitsi aiheuttaa meteliä aikaisin aamulla. Oma "videoneuvottelutilani" oli majapaikan huoneessa. (Yliopistolta saan huoneen vasta huomenna.) Tuoli oli liian matala ja taakse nojaava ja pöydän tapainen siihen nähden liian korkea. Opettajaopiskelijat kommentoivatkin, että olen tänään jotenkin ylimielisen näköinen, kun katson nenänvartta pitkin. Pakkohan se oli, kun tietokone oli niin korkealla ja kaksiteholaseilla täytyy katsoa lasien alareunan läpi.
Muuten online-opetuspäivä meni hyvin, paitsi että puolen päivän aikaan nettiyhteys oli hetken surkea ja homma oli pysähdyksissä. Opettajaopiskelijat arvelivat, että englannissa opiskelijat ovat heränneet ja menneet nettiin ja ruuhkauttavat sitä. Täytyy hommata pro-versio Zoom-videoneuvotteluohjelmasta. Tämä versio toimii muuten verrattomasti, mutta katkaisee yhteyden 40 min välein, kun osapuolia on yli kaksi. Aiemmin on ollutkin vain kaksi osapuolta. Miten se on mahdollista, jos osallistujia on 15. Se onkin sitten aivan toinen tarina.
Sitä mää vaan, että vähän hiukoo, kun pääsin vasta klo 14.30 paikallista aikaa lähtemään kohti ruokapaikkaa.
Nälkä on. Ja tähän nälkään ei ole varaa kokeilla mitään paikallista. Pizza. Kiireesti syömään ja sitten korjauttamaan silmälaseja. Pizzerian isännän ohje Silmälasiliikkeeseen toimi yllättävän hyvin, vaikkeivät paikallisten rakennusten yms. nimet tartukaan mieleen, kun niitä useita luetellaan. SpecSaversissa neiti laitti uuden nenätyyny pudonneen tilalle eikä maksanut mitään. Tästä olin niin hämmästynyt, etten huomannut katsoa ennenkuin kämpillä laseja tarkemmin. Tyynyt ovat aivan eri kokoiset. Ei se näköä haittaa, ulkonäköä ehkä. Täytyy joku päivä pistäytyä liikkeessä uudelleen.
Illalla voi vähemmän nälän kanssa tsekata perienglantilaisen fish and shipsin.
Nyt alan jo epäillä, että britit sittenkin syövät "fish and ships". :-)
PoistaNyt Seppo lopetat tuon naljailun. Minä olen kuule kolme kertaa syönyt "kalaa ja laivoja" eli pelkkiä meren antimia. En ole uskaltanut ottaa ranskalaisia perunoita vielä lainkaan.
Poista15.1.2015.Torstai. Yliopistolle. "Vääriä valintoja, osa 3"
VastaaPoistaPalaveri Jimin kanssa sovittu yliopistolle klo 9-10. Herään hyvissä ajoin, jo ennen herätyskelloa. Menen bussiasemalle hyvissä ajoin ja astun bussiin no. 3 ollakseni perilla hyvissä ajoin, siis vähän turhankin aikaisin. Ihmettelen, kun maisema alkaa muuttua maalaismaisemaksi. Tsekkaan elektronisesta kartasta. Huomaan, että olen ottanut oikean bussin, mutta väärän suunnan. Olen jo toisen kerran hevon kuusessa ja matka jatkuu. Alkaa näkyä peltoja! Kysyn bussikuskilta, onko matkan varrella taksiasemia. Ei ole. Pitä varmaan soittaa Jimille, että myöhästyn. Hänellä on tänään aikaa vain tunnin palaveriin. Minulla on Jimin numero, mutten muista Ison Britannian suuntanumeroa. En mene nettiin, vaikka iPadissa on sim-kortti. Soitan Heidille työpaikalle Suomeen ja hän etsii suuntanumeron. Soitan Jimille. Tarvitaan uudet suunnitelmat. Tuskin ehdin kymmeneksi. Jimillä on päivä muuten varattu. Tavataan lounaalla. Jim lupaa laittaa tekstiviestin, jossa on ohjeet. Tekstari tulee. Jim on sopinut, että tapaan Jonin ja Adamin. Adamin tapasinkin Suomessa.
Saavun takaisin bussiasemalle lähtöpisteeseen. Kysyn bussikuskilta varmuudeksi, että lähteekö bussi seuraavaksi "siihen oikeaan suuntaan" eli Stoken rautatieasemalle (lähin pysäkki yliopistolle). Kyllä. Menen kuitenkin taksiasemalle. Arvelen, että taksilla pääsen nopeammin. Taksiasema on ihan kulman takana. Siellä ei ole yhtään taksia. Odottelen minuutin. Ei yhtään taksia. Palaan bussiasemalle. Tietenkin no. 3 on jo lähtenyt. Siis taas väärä valinta. Käyn vielä taksiasemalla ei mitään. Palaan bussiasemalle. Odottelen 10 min ja oikeaan suuntaan lähtevä seuraava no. 3 tulee paikalle. Kysyn varmuudeksi kuskilta, että meneekö tämä rautatieasemalle. "Kyllä". Olisi pitänyt kysyä jo ekassa bussissa. Mutta insinöörihän ei turhia kysele, varsinkaan, kun on bussiaikataulut mukana. Muista ensi kerralla ottaa bussi no 3 jossa ei lue Madley vaan Kidsgrove.
Bussissa päätän kirjoittaa tästä aamusta blogiin. Yhtäkkiä huomaan, että bussi on pysähtynyt rautatieasemaa muistuttavan rakennuksen kohdalle. Kerään kamat kiireesä kainaloon ja ryntään kysymään bussikuskilta. Ei, seuraava pysäkki on rautatieasema. Palaan istumaan. Takanani istuva nainen hymyilee tai melkein nauraa. Kerron hänelle, että kirjoitin päiväkirjaa pieleen menneestä aamusta ja keskittyessäni kirjoittamaan meinasi taas mennä vikaan. Toivotan hyvää päivänjatkoa ja poistun bussista seuraavalla pysäkillä.
Yliopistolla löydän sentään hyvin perille oikeaan rakennukseen (no, ei se nyt vielä huippusuoritus ollut) ja oikean huoneeseen. Jon, Carol, Adam ja Marion ottavat lämpimästi vastaan. Jon näyttää minulle huoneeni ja antaa avaimen ja esittelee paikkoja sillai pikaiseen. Lähden aamukahville. Nyt on kello jo 10.48. Kahvi oli tarpeeseen, siedettävää ollakseen automaatista. Lounas menee mukavasti. Jim mäkee tiedekunnan deanin ja pyytää tervehtimään. Istumme juttelemassa aika tovin.
Sitä mää vaan, että en olisi uskonut, että Pietarin, Lontoon, Pariisin, Barcelonan metrosysteemien haltuunoton jälkeen englantilaisen kaupunkibussiliikenteen opettelu kantapään kautta kestää näin kauan.
Onneksi on Heidi!
Poista16.1.2015 Pe. Videoluento verkko-opetuksen ’vallankumouksesta’. ”Vapausasteet kasvavat, maailma pienenee”
VastaaPoistaAamulla klo 7-9 seuraamaan online-esitystä USAsta. Se on tilattu TAMKilaisille (auditoriossa seuraten tai verkosta vaikka kotoa) ja samalla se on avoin kaikille ympäri maailmaa. TAMKin auditoriossa olevat pääsevät osallistumaan vuorovaikutteisesti, esittämään kysymyksiä yms., muut pääsevät vain seuraamaan. TAMKilaisille tämä oli normiaika seurata esitystä (klo 9-11) professori Curtis Bonkille yöluento, alkaen paikallista aikaa aamuyöllä klo 2.00 Indianasta. Mukana linjoilla luentoa seuraamassa on myös ihmisiä Kaukoidästä ja Australiasta. Joillekin tämä siis olikin iltaluento. Maailma pienenee. Aiheena oli MOOC-ilmiö (massive open online courses). Kannatti olla mukana, ehdottomasti. Vaikka asia oli tuttu, sain uusia ideoita käytäntöön.
Yliopistolla ensimmäinen tapaaminen klo 10. Oli parempi seurata MOOC-luento majapaikassa ja sitten vasta siirtyä yliopistolle. Vapausasteet kasvavat tekniikan myötä.
Tästä päivästä tuli jo aika pitkä työrupeama. Lähden yliopistolta klo 16.15. Käytävillä on jo hiljaista. Mitkä olivat työpäivän keskeisimmät fiilikset, niin se on sitten toinen tarina.
Hei, oltiin siis samalla luennolla!
PoistaKyllä vain. Hyvä esitys, vaikka esimmäiset 17 minuuttia olivat asiaan pääsyn odottelua.
Poista16.1.2015 Pe. Työpäivä yliopistolla. "I come from Finland."
PoistaTapasin tänään monia ihmisiä opettajankoulutuslaitokselta. Suomalainen koulutusjärjestelmä kiinnostaa täällä. Ja aika monet tuntevat TAMK:n entuudestaan. TAMKin opettajankoulutusyksikköä, TAOKKia, ei täällä vielä tunneta, mutta halutaan tietää lisää. Jo mahdollisesti toukokuussa täältä on tulossa henkilö vierailemaan TAOKKiin.
Pisa-tutkimusten tulokset ovat täällä keskeisemmässä asemassa kuin Suomessa. Koska Suomi on roikkunut Pisa-tutkimuksen kärkisijoilla pitkään ja edelleenkin on 12 parhaan maan joukossa maailmassa, niin suomalainen koulutusjärjestelmä tietysti kiinnostaa.
Sovittiin, että pidän esityksiä suomalaisesta koulutusjärjestelmästä useille eri opettajankoulutusryhmille.
Sitä mää vaan, että onhan se hienoa olla suomalainen.
17.1.2015 La. Uimaan. ”Aina kannattaa heittäytyä keskustelemaan”
VastaaPoistaAamupalan jälkeen ajattelin tutustua paikalliseen uimahallikulttuuriin. Netistä olin googlettanut, että Stokessa on yliopiston lähettyvillä uimahalli. Ja Jimkin sitä suositteli, kun eilen kerroin etsiväni ”oikeaa uimahallia”, jossa voi uida radalla, eikä vain lillutella vedessä tai istuskella porealtaassa. Että sinne suuntaan sitten aamupalan jälkeen. Bussilla no 1 voisi päästä ihan perille saakka Newcastlesta niin, ettei tarvitse välillä vaihtaa bussia.
Aamupalalla emäntä kyseli päivän suunnitelmaa. Mainitsin, että ensin olisi tarkoitus mennä uimaan. Hän sanoi, että tuossa 500 metrin päässä on uusi, hyvä uimahalli. Netistä katsoin heti, että se on auki ja siellä on yleisövuoro. Tämäpäs sattui mukavasti. Menenkin sinne (ihmettelemään).
Olihan siellä lopulta tutut toimintatavat. Ei sellaiset kuin suomalaisessa uimahallissa (miehet alasti miesten puolella) vaan kuten kylpylässä (miehet puolialastomana naisten joukossa). Suihkut ovat vain allashallin puolella sisääntulon yhteydessä. No, nyt on ainakin ”suihkukaapilla” kokoa, vaikka se onkin 50 muun henkilön kanssa samassa tilassa. Paikalla on paljon lapsia uimakoulussa ja vanhemmat istuksivat seinustoilla. Ja vesi on lämmintä kuin kylpylässä. Uimaratoja on uimareiden määrään nähden sopivasti. Eikä täällä ole yhtään vesijuoksijaa!!!
Nokian uimahallissa on tyypillisesti kaksi vesijuoksijaa ja heille on varattu 1/3 osa koko altaasta. Uintiseuran uimareille on varattu 1/3 osa ja 15-20 kuntouimarille 1/3 osa. On ahdasta, kun kaikilla kuntouimareilla on eri nopeus. Ja olipa yhtenä päivänä se kolmaskin vesijuoksija tullut paikalla ja oli vielä tukkona kuntouimareiden puolella.
Sitä minä vaan, että Nokian uimahallissa välillä pikkuisen jurppii.
Newcastlen uimahallissa on eri allas polskuttelijoille, ja isossa altaassa eri radat hitaille, keskinopeille ja nopeille kuntouimareille. Tämähän on (nopean?) kuntouimarin taivas!
Lapsenlapset on tammikuun loppuun Newcastlen mummulassa. Sano terveisiä jos törmäät! Voisivat hyvin olla vaikka uimahallissa.
PoistaMoro. Onko sama Newcastle? Tämä on tarkkaan ottaen Newcastle-under-Lyme ja on puolestaan kaupungin nimeltään Stoke-on-Trent kyljessä. Molemmat siis Manchesterin ja Birminghamin välissä. Coventry ei ole täältä kovin kaukana, lähempänä kuin Birmingham. Arvelen, että olet käynyt Coventryssä.
PoistaJuu tämä on eri Newcastle. Kumma, etteivät ole keksineet tarpeeksi paikannimiä.
PoistaJoo, piti oikein kartasta katsoa, että missäs se "iso ja oikea" Newcastle sijaitsee.
Poista17.1.2015 La. Hanleyhyn ostoksille uinnin jälkeen. ”Tänään opin uuden sanan, joka on: mjeh”
VastaaPoistaOlin menossa bussiin ja edessäni oleva maksoi rahalla bussimatkansa kuskille. Menin vierestä ohi ja näytin selkeästi kk-lippuani. Näin kai Suomessa tehdään. Kuski sanoi minulle ”mjeh!” Suomeksi se tarkoittaa: ”Hyvää huomenta! Sellaisen toiveen esittäisin, että voisitteko ystävällisesti odottaa vuoroanne, kun en pysty keskittymään yht’aikaa kahteen asiaan”. Englanninkielessä on kyllä tehokkaita ilmaisuja.
Sitä mää vaan, että miten bussikuski selviytyy tästä kaaosmaisesta liikenteestä näillä ahtailla kaduilla. Aika lujaa täällä mennään. Jo pelkästään polkimia on kaksi, on ratti, vilkku, ovi ja sitten vielä liikenne ja jalankulkijat. Siinä on aika monta asiaa yhtä aikaa päällänsä.
Toivottavasti osaan itse lausua tuon sanan oikein. En ole vielä testannut. Sanakirjasta sitä ei löytynyt. Yliopiston sivuilla kyllä varoitetaan paikallisesta murteesta.
17.1.2015 La. Hanleyssa ostoksilla. ”Englannissa osataan jonottaa”
VastaaPoistaEtsin kunnollisen kaupunkikartan kirjakaupasta (ja pari muutakin ostosta, mutta ne ovat sitten aivan eri tarinoita. ) Ostosten jälkeen olisi hyvä haukata pikkusuolaista ennen päivän varsinaista ateriaa. Kävelykadulla tulee mäkkäri sopivasti vastaan. Ranskalaiset ja vesi riittäisi tässä vaiheessa. Siis mäkkäriin sisälle – edessä on yksi jono, viisi kassaa. Nuorimies pitää järjestystä jonossa ja opastaa vapaalle kassalle - tehokasta. Tasapuolista kaikille asiakkaille. Palvelun jokainen saa sisääntulojärjestyksessä.
Sitä mää vaan, että vaikka en tykkää jonottamisesta, niin tykkään jonottaa Englannissa.
Aika usein vastakkaiset fiilikset nousevat mieleen, kun Suomessa sattuu jonottamaan paikassa, jossa on myös joukko erään naapurimaan kansalaisia. No, emmää ny pahalla tai silleen.
17.1.2015 La. Ostoksilla Hanleyssa, osa 2. ”Kannattaisi kuunnella vaimon matkaohjeita”
VastaaPoistaEn ole koskaan tykännyt käyttää kaulahuivia. Minulla on kyllä sellainen kotona. Uimassa käynnin jälkeen olka- ja niskalihakset ovat vähän kankeat ja kylmälle arat. Kadulla tuulee, vaikka muuten on kiva ilma. Aurinko paistaa. Lakki tarvitaan, muttei hanskoja. Lienee pari astetta lämmintä. Tuuli käy niskaan. Siis kaulahuivikauppaan. Ai että tuntuu mukavalta huivin kanssa!
Sitä mää vaan, että terveisiä rouvalle kotiin!
18.1.2015 Su. Kävelyä ja sen päälle kävelyä. "Eurot ei kelpaa, I'm sorry"
VastaaPoistaSunnuntaina työrupeama kämpillä ja sitten lounaalle. Ajattelin kierrellä ja katsella kävellen lähialueita menomatkalla Newcastlen kävelykeskustaan. Sää on hyvä. Aurinko paistaa. Ja sitten ajattelin kävellä kävelykeskustassa löytääkseni jonkun uuden ruokapaikan. Aika pitkän kierroksen tein. Aika moni ruokapaikka tuntuu olevan sunnuntaina kiinni. Sen sijaan esim. SpecSavers on auki ja moni pieni vaatekauppa. Löytyi sitten steak house, joka oli auki. Nälkä alkoi olla parhaimmillaan. Sisällä huomasin, että kun olin ottanut fleesen pikkutakin sijaan kämpältä lähtiessäni, niin kukkaro jäi matkasta. Löysin taskun pohjalta kolikoita viiden punnan verran ja olkalaukusta 10 euron setelin. "Ei kelpaa eurot meillä, valitettavasti". Siispä takki päälle ja ulos. "Fish and chips takeaway" olisi tarjonnut matkaeväät parilla punnalla ilman juomaa, mutta päivän pääateriaksi odotan nyt jotakin muuta ja sellaista, jota voi syödä sisällä lämpimässä. Nenä valuu. Korvaläpät pitää olla korvilla. Lähellä nollaa on lämpötila, ehkä kuitenkin +2. Onneksi ei sada. En lähtenyt kokeilemaan onneani, kävisikö tutussa pizzeriassa eurot. Olisin joutunut kävelemään kauemmaksi kämpän suunnalta. Päätin lähteä hakemaan kukkaroa.
Sitä mää vaan, että täällä ei eurot oikein taida olla kovassa huudossa. Väkeä tuntuu riittävän omiksi tarpeiksi saarelaisistakin. Turistieuroja ei tarvita. Ei taida olla varsinainen turistiseutu tämä alue.
Vastamäkeen kämpille kävellessä tuli hiki. Istahdan hetkeksi. Kun pääsen ulos, sää on muuttunut, siis hetkessä. Sataa kevyesti ja tuulenvire tuntuu selvästi. Pilvet on sen näköiset, että kohta sataa enemmän. Ennenkuin pääsen perille sataa jo aika reippaasti. En ota esille sateenvarjoa. Se on sellainen yhden punnan pikkuvarjo, joka on kevyt, menee pieneen tilaan, ja joka kyllä kestää sadetta, muttei tuulta. Onkohan sillä täällä mitään käyttöä? Täältä sen kuitenkin ostin! Istun samassa ravintolassa 20 min. edellisen vierailuni jälkeen. Olut. "Ja mitä merkkiä saisi olla". "Mitäs löytyy?" Tarjoilija luettelee paikallismurteella taittaen kolme merkkiä. Ei yhtään tuttua. En pysty edes toistamaan niistä mitään. Huomaan baaritiskillä tuotemerkin "Carling". Jotakin sinne päin taisi olla tarjoilijan vaihtoehdoissa. Siis sitä. Hyvin menee. Maku sopii hyvin minun suuhuni tällä kelillä, näillä kävelyillä ja tällä janolla.
Huomaatko Seppo: nyt olisin syönyt ensi kertaa laivojen sijasta ranskalaisia perunoita. - Tai siis harkitsin, mutten syönyt.
PoistaSen unohdin sanoa, että ravintolassa en suinkaan keskittynyt olueeseen. Söin vastoin omia ruokailutapojani ribsejä BB-kastikkeella. Arvelen, että eräät eivät edes usko tätä. Siis kyllä, söin ribsejä BB-kastikkeella. Oli siinä kyllä kanaakin joukossa. Iso annos. Ribseistä jäi vähän syömättä.
Poista18.1.2015. Su. Kaupassa. ”Hukkasinko kuittini? No, mielelläni ”
VastaaPoistaAterian jälkeen jaloittelen. Ilma on jo parempi ja jalat toipuneet edellisestä taipaleesta. Päätän koukata marketin kautta. Ostin marketista yhden tuotteen. Paperikuitti oli 40 cm pitkä. En laittanut sitä kukkaroon. Pitäisiköhän se laittaa suoraan paperinkierrätykseen?
Kun tyhjentelin kukkarosta kuitteja, huomasin, että vaatekaupassa edellisenä päivänä oli annettu varakuitti. ”Käytä tätä, jos varsinainen kuittisi sattuu katoamaan”, lukee kuitissa. Täh?
Sitä mää vaan, että englantilaiset on kyllä tuhlailevaisia paperin suhteen verrattuna Englannin metsävaroihin.
Suomessa kun saat Tampereen kaupungin liikennelaitoksen kuitin, niin talleta se huolella, ettei se katoa, kun se on niin ohutta paperia ja pienikin. No, ei sitä ole kyllä koskaan perään kyselty bussissa. Mutta työmatkan matkalaskun liitteeksi se tarvitaan.
Hyvä, Jori! Hienosti on matkasi alkanut. Voimme odottaa antoisaa reissua kaiken kaikkiaan.
PoistaIlahduttavaa kuulla elämyksistäsi siellä. Yritämme pohtia miten kokoukset voivat toimia etäisyyksistä huolimatta niin, että voit olla läsnä.
VastaaPoistaTsemppiä!
Kiitos realistisesta kuvauksesta siellä, eihän se homma tosiaan aina skulaa niin kuin strömsöössä.. tai tamkissa:-) Tässähän pääsee ihan kotikansainvälistymisen tunnelmaan!
VastaaPoistaTi 20.1.2015. Jalankulkijan näkökulmaa on nähty aika tavalla. "Tiellä vai tiellä?
VastaaPoistaVaikka olen ajanut kaksikin kertaa viikon verran autoa vasemman puoleisessa liikenteessä (en toki tällä reissulla enkä täällä), niin jalankulku vilkkaassa katuliikenteessä ei ole vielä luontevaa. Siis täytyy keskittyä, koska alitajunta ei toimi oikein. Täällä siis mennään surutta jalankulkijana punaisia päin, jos ei ole autoja tulossa (siis aivan lähellä) - no kai sitten minäkin. En kai minä yksin jää seisoksimaan. Mutta jos mietin niitä näitä, niin vaistomaisesti katson väärästä suunnasta tuleeko autoja. Tämä on riski silloin, kun olen yksin ylittämässä katua. Siispä keskity liikenteeseen, kunnes aivot automatisoituvat paikalliseen liikenteeseen.
Ja sitten saat varoa, ettet Suomessa jää auton alle samasta syystä!
PoistaMää ajan vieläki välillä väärällä kaistalla. Pari päivää sitte käännyin suoraan vastaantulevien kaistalle mutta onneks vastassa ollu taksi oli sen verran skarppina ettei kolissu.
Poista- Joonas
Joonas, tuosta voi päätellä, että en ehdi täällä oloni aikana tottua. Pitää siis keskittyä, ettei kolise.
Poista19.1.2015 Ma. Bussissa. "Niin on kotoinen olo!"
VastaaPoistaKiirehdin bussiin no. 3 Newcastlessa aamulla. Näytti, että se on juuri lähdössä. Ovi oli kiinni. Kuski aukaisi oven. Etsin kk-lippua taskusta ja tervehdin. Se sopii hyvin tähän, jos nyt ei muuten niin vaikka ajankuluksi, kun lipun löytäminen kestää pari sekuntia. En mitään vastareaktiota! Olen oikein paraatipaikalla sitä todistamassa. Siinä muutaman sekunnin silmäilemme toisiamme ja lippu on esillä. Kuski nyökkää ja kävelen istumaan. "Ei mulle kuule tervehtimisestä makseta!"
Sitä mää vaan, että kyllä tuli kotoinen olo. Sen verran olen täällä jo ollut, että alkaa kaivata tuttuja asioita, niin kun salmiakkia - vaikken sitä kyllä Suomessa oikeastaan koskaan syö. Mutta tuo bussikuski "made my day". Sitten taas matka jatkuu ihmettelemään loppupäiväksi englantilaista kohteliaisuutta. Siihen voisi kyllä mielellään tottua.
Mutta kokeilepa tervehtiä entuudestaan tuntematonta suomalaista hississä, varsinkin pohjanmaan rannikolla. Siellä kun et tiedä, onko kyse äidinkieleltään suomen vai ruotsinkielisestä. Tervehdi siinä sitten. Voit joutua vaikka puhumaan!
Satakunnassa kerran kysyin neuvoa kaupan pihalla, että missähän täällä olisi kahvila. Olin menossa pikkupaikkakunnalla junaan, olin etuajassa ja asema suljettu. Olisi kiva istua lämpimässä ja hörpätä kahvit. Vastaan tuli noin minun ikäiseni mies. Hän oli menossa autollensa kaupan parkkipaikalla. Kun kysyin neuvoa, hän kääntyi mitään sanomatta kantapäillään ja käveli pois. Olin niin hämmästynyt, että meinasivat laukut pudota käsistä. Ja kun toivuin sen verran, että sain itseni taas liikkeelle, niin kahvilakin löytyi sitten kaupan nurkan takaa, 20 metrin päässä siitä paikasta, jossa kysyin neuvoa.
Kun tulen Suomeen, niin ilkikurisillaan alan tehdä tutkimusta. Astun hissiin, jossa on jo joku, tai ollessani hississä sinne astuu joku, ja tervehdin häntä iloisesti. Jään seuraamaan (tuijottamaan?) hänen vaivautunutta mykkänä oloaan koko hissimatkan. Ja sitten, kun olen oikein ilkeä, hissistä poistuessani toivotan vielä hyvää päivänjatkoa.
Kun palaan yliopistolta, Newcastlen asemalla jää viisi nuorta pois minun edelläni. Ovat noin lukioikäisiä. Yksi taisi tulla kyytiin samalta yliopiston pysäkiltä kuin minäkin. JOKAINEN nuori tervehtii bussikuskia ohi mennessään: ”cheers”, thanks”, ”bye”, ”thanks”. Yhtä en kuullut kunnolla, mutta jotakin sekin sanoi mennessään. Minä laitoin vähän eksotiikkaa peliin, nyt kun oli Suomi-ikäväpäivä, sanoin ”kiitti”.
Tähän on nyt pakko ottaa mukava tarina suomalaisesta ystävällisyydestä. Tämä tapahtui tosin jo noin 45 vuotta sitten, Mikkelissä. Huh, huh! Kylläpäs aika rientää. Muistan tämän melkein kuin eilisen. Olin vanhempieni mukana kesälomareissulla henkilöautolla. Sukulaisiin oltiin menossa, sellaisiin vähän kaukaisempiin sukulaisiin, joita ei tavata kovin usein, kun asuvat eri puolella Suomea. Mutta kun samalla suunnalla ollaan, niin voisi pistäytyä. Sukulaiset olivat muuttaneet sitten viime käynnin, joten vanhat muistikuvat eivät auttaneet. Osoite oli selvillä, mutta mukana oli vain maantiekartta. Siispä suunta kohti turisti-infoa. Muistaakseni oli kyllä jo myöhäinen iltapäivä tai aikainen ilta. Kaupungilla isä kysyi ENSIMMÄISELTÄ vastaantulijalta, mieshenkilöltä, että tietääkö hän, missä on turisti-info, josta voisi kysyä karttaa, tai ajo-ohjetta että löytäisi perille. ”Ja mihinkäs olette menossa?” Isä sanoi osoitteen. Siihen mies jatkoi ”Olen tulossa matkailulautakunnan kokouksesta. Ja minä olen menossa vähän samalle suunnalle. Ajakaapas perässä, niin näytän tien perille”. Ja niin tapahtui. Tämän muistan paremmin kuin sen sukulaistapaamisen.
19.1.2015 Ma. Pitkä kierros kävelemällä. "Kuntouimarin taivaassa pilvistä".
VastaaPoistaTarttis käydä suihkussa. Vieläköhän ehtisi Newcastlen uimahalliin? Kello on 18.30. Netin mukaan on tunti aikaa, ennenkuin uimahalli suljetaan ja kävely kestää n. 7 min. Siis suuntaan sinne. "Olemme juuri sulkeneet". Häh? "Mutta puolen toista tunnin kuluttua avaamme uudelleen ja tämä on auki ilta kymmeneen". Täh?
Sitä mää vaan, että teki mieli kertoa uimahallin nettisivuista kassalle, mutta en viitsinyt. Jospa tekisin kävelylenkin markettiin. Kaikki kävelykeskustan pikkumarketit nimittäin ovat jo kiinni.
Eikö guesthousissa ole suihkua?:0
PoistaOn guesthousessa ihan mukava suihku. Mutta uimahallissa tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Jos menee kävelylenkille tai juoksemaan, pitää sitten vielä käydä kämpillä suihkussa erikseen.
Poista19.1.2015 Ma. Matkalla markettin. "Eikö pubitiskillä myydä olutta?"
VastaaPoistaMatkalla markettiin huomaan - ensi kerran, vaikka olen kulkenut ohi monta kertaa - että kadun varrella on italialainen ravintola. Mitäs, jos pistäytyisin ja tutustuisin mahdollista myöhempää ruokailua ajatellen. Ei ravintolavalikoimani vielä ole kovin laaja, siispä sinne. Jos vaikka pienen oluen ottaisin ja tutustuisin ruokalistaan samalla. "Saisinko oluen". "Valitettavasti me emme myy olutta", sanoo tarjoilija seisoessaan pubitiskin takana kahden oluthanan välissä. Toisessa lukee Carling ja toisessa taisi lukea Pertoli. Täh? "Täytyy kysyä johtajalta, voimmeko myydä olutta ilman ruokaa". Kyllä se sitten lopulta onnistuu. Olutlasi on jo pöydässä, kun tarjoilija huikkaa tiskin takaa, että antoi vahingossa Pertolia, haittaakse. Aivan sama. En kyllä tunnistanut maussa mitään eroa. Sunnuntaina nääs testasin sen Carlingin. On sama tilanne kuin Suomessa: ei niissä laagereissa juurikaan ole eroja. Jos joku tykkää kyttyrää, niin tarkennan: minä en huomaa juurikaan eroa.
Sitä mää vaan, että olinko minä tosiaan ensimmäinen asiakas tuossa Englannissa sijaitsevassa ravintolassa, joka kysyi pubitiskillä kahden oluthanan välissä seisovalta tarjoilijalta, että josko olutta saisi. Että olis niinku kysyny johtajalta ravintolan tarjoilupolitiikkaa jo aiemmin.
Juo real ale äläkä mitään lagereita, kun Englannissa olet!
PoistaNo niinpä. Ruokajuomaksi kuitenkin lager sopii paremmin. Eikä siinä italialaisessa näkynyt olevan mitään muuta olutta kuin ne kaksi lageria.
PoistaKalijaa saa vain ruuvan kanssa. Eikös tämä ole Suomen 70-luvun meininkiä?
PoistaNiinpä.Tuli kyllä puskista täällä.
Poista
VastaaPoista19.1.2015 Ma. Marketissa. "Makuelämyksiä"
Suuntaan jugurttihyllyjä kohti. Täällä muuten jugurttipurkit ovat edullisia. Sama hintalappu, kuin Suomessa on euroina, mutta hintalapussa lukee "ota kolme". Hasselpähkinäjugurtti. Tykkään hasselpähkinäsuklaasta. Tuotapa jugurttia pitää heti kokeilla. Kämpillä sitten lusikkaa suuhun. Mmmm. Mielenkiintoista.
Sitä mää vaan, että ensi kerralla sitten kokeilen jotakin aivan muuta.
Olipa mukava lukea kokemuksiasi. Kaikki 'väärät valinnat' oli kivoimpia :). Kommentoin melkein jokaista postaustasi, nyt sinun pitää lukea minun kommenttini :)). Paljon olet jaksanutkin kirjotella. Sitä mää vaan, että jos pitäidit tätä päiväkirjaa blogin Etusivulla, ei tarvis kukijan scrollata niin pitkästi, kun Etusivulla on uusin aina ylimmäisenä. Something to consider...
VastaaPoistaUusia juttuja odotellen.
Luettu on. Kiitos kommenteista. Joo, voi tulla paljon scrollattavaa tällä vauhdilla. Jotenkin tykkään kronologisesti etenevästä rakenteesta enemmän, vaikka joudun itsekin scrollaamaan alusta jokaisen "julkaise"-painaisun jälkeen.
PoistaSori pienet kirjoitusvirheet.
VastaaPoistaEi haittaa. Mutta Sepon löydökset kyllä jäivät mua vaivaamaan, kun "kirutusvirheet" muuttivat koko asiasisällön.
VastaaPoistaÄlä välitä, Jori! Lukijasi ovat sen verran fiksuja, että he kyllä osaavat arvioida, kumpi on suurempi saavutus, lähteä opettajavaihtoon ulkomaille vai kotikamaralta käsin huomautella yhden kirjaimen kokoisista krijoitusvihreistä. :-)
Poista20.1.2015 Ti. ITC kehittyy yli ymmärryksen. ”Unohdin uskollisen ystäväni ruoka-annoksen. Hän oli niin voimaton, poloinen.”
VastaaPoistaTänään ihmettelin tuota näppärää ja uskollisesti mukana kulkevaa apuvälinettäni, mini-iPadia. Se ei ole suostunut jättämään minua täällä pulaan kertaakaan, ei silloinkaan, kun olen sulkenut siltä kaikki yhteydet ulkomaailmaan – blue toothin, Wi-Fin ja mobiilidatan. Tänä aamuna se jopa suostui lähettämään sähköpostin tässä ulkomaailmalta suljetussa tilassa. Nimittäin kämpillä avasin sähköpostin ja yksittäisiä viestejähän voi avata ja lukea vielä yhteydettömässä tilassa. Bussissa niitä lueskelin. Sitten jostakin kumman syystä päätin kokeilla, menisikö sähköposti perille tässä tilassa. Ja perille meni. Nimittäin yliopistolle saavuttuani liityin Wi-Fi-verkkoon ja kuinka ollakaan, Paulalta (TAOKKista, siis töistä), jonka sähköpostiin olin vastannut kokeeksi, oli jo tullut postiini liittyvä lisäkysymys. Mutta, mutta, …
Sitä mää vaan, että miksi iPadista hyytyi akku kesken kaiken, vaikka käyttö jäi paljon vähemmälle kuin muina päivinä. No aamulla verkkoyhteys tökki kämpillä ja uskollinen kaverini varmaan pisti kaikki peliin saadakseen yhteyden. Ja sitten se sähköpostikin: kyllä kai se virtaa vie, jos ilman minkäänlaista yhteyttä ulkomaailmaan lähettää kuitenkin sähköpostin Englannista Suomeen saakka.
Iltapäivällä hän sitten nukahti voimattomana olkalaukun viereen, kun olin unohtanut hänen ruoka-annoksensa kämpille, tai siis tarkoitan laturin.
Ettei ois pikkasen orpo olo, kun ipadikin alkaa tuntua noin inhimilliseltä :)
PoistaIlmeisesti.
Poista20.1.2015 Ti. Jonossa. "Mini-iPad on hätäisen ilmisen pelastus"
VastaaPoistaSeison kassajonossa yliopiston kahvilassa. Edessä on 8 opiskelijaa toisessa jonossa, yksi kassa, ja toisella linjalla on ruokapuoli, ja joitakin kahvivaihtoehtoja, ne nopeat vaihtoehdot, ei kassaa ollenkaan. Jonota ja maksa siis tähän. Sama kassa hoitaa maksut ja keittelee cappucinoja, americanoja yms., jotka tehdään käsityönä yksitellen kullekin asiakkaalle erikseen, vaihe vaiheelta. Onneksi on iPad. Voi lukea vaikka sähköposteja.
Sitä mää vaan, että mitähän tuli pohdiskeltua jonottamisesta muuta päivä sitten. Tulee jopa TAMKin ruokajonottamista ikävä. TAMKissa on ongelmana se, että jono on pitkä, niin täällä se on hidas. Mutta siitä lausunnostani pidän kyllä tiukasti kiinni, että täällä ei etuilla ja täällä eivät (paikalliset) hermostu jonottamiseen.
Paikallisilla tarkoitan kaiken värisiä, siis käytännössä kaikkia paitsi minua. En tiedä, ketkä oikeasti ovat paikallisia ja ketkä tulleet ulkomailta tänne opiskelemaan. Jos puhe ei ole fluenttia kirjakieltä, en pysty kunnolla päättelemään, onko puhuttu englanti paikallismurteellista vai ulkomaista aksenttia omaavaa. Suomessa on toinen tilanne, johtuen osittain siitä, että englanti on kv-kieli ja suomen kieli on hyvin paikallinen. Jos Suomessa puhuu suomea, lienee paikallinen tai ainakin pitkään Suomessa ollut. Jos henkilö puhuu Suomessa englantia, niin sitten henkilö lienee ulkomaalainen tai hän juttelee ulkomaalaisen kanssa. Siinä mielessä en lähtenyt Suomesta Englantiin, vaan Globaaliin ja täällä Globaalissa ihmettelen, mistä kaukaisista suunnista tänne kukin on matkalaukkunsa tai geeninsä tuonut, vai ovatko geenit periytyneet kauankin täällä saarella.
Kuten edellä kerroin, vähän tämän jälkeen iPad sitten väsähti.
Odota vaan. Viikon perästä sinä lasket itsesikin paikalliseksi...
PoistaAskelia otetaan. Viime yönä näin ensi kertaa unen englanniksi! Siis kyse ei ollut vain siitä, että olisin nähnyt unen, jossa puhun englantia, vaan tosiaan koko tahtuma meni aivoissani englanniksi. Siis herätessäni muistin jopa kaksi näkemääni unta. Eka suomeksi ja toinen englanniksi. Todella outoa.
Poista20.1.2015 Ti. Ruokalassa. ”Jamie Oliverin matkassa”
VastaaPoistaEn nyt diplomaattisista syistä sano, missä kaupungissa ja missä yliopistossa sijaitsee se ruokala, jossa kävin tänään syömässä. Mutta kyllä tuli mieleen TV-ohjelma, jossa Jamie Oliver laittaa Englannin koulukeittiöitä kuntoon. Tämä minun otokseni oli ohjelman siitä vaiheesta, jossa Jamie ei vielä ole vaikuttanut toimintatapoihin. Oli siinä samalla englantilainen kohteliaisuuskin kadoksissa. Siinä omaa vuoroani odotellessa sitä katselin. Oli hienoa päästä livenä paikalle. Ei siitä sen tarkempaa.
Sitä minä vaan, ettei kannata sahata sitä oksaa, jolla istuu syömässä eväitä. Jos vaikka joku asianomainen sattuu lukemaan. Nykyisin on aika näppäriä käännösohjelmia saatavilla.
23.1.2015 Pe. Tanaan viela pahempaa. "Voi dsiises!" Ei kuitenkaan siita sen enempaa.
Poista.... siis ruoka oli ok, mutta tapahtumista kommentoin tuossa edellä
Poista21.2015. Kadulla kävelemässä. ”Kiinankielen kurssille?”
VastaaPoistaTämä tapahtui jo muutama päivä sitten.Ohitin kävellessäni nuoren miehen, joka puhui puhelimeen, kiinaksi. Samalla hänellä oli tupakka suupielessä koko ajan. Toinen käsi oli varattu kassin kantamiseen ja toisessa oli puhelin. Kyllä oli hauskan kuuloista. Kokeilkaapa itse puhua kiinaa tupakka suupielessä. En ymmärtänyt kaverin puheesta sanaakaan, mutta ilmeisesti puhelimen toisessa päässä oli joku, joka ymmärsi.
Sitä mää vaan, että olisi ollut kiva tietää, mistä puhuivat, mutta kun en ymmärrä selkokielistäkään kiinaa. Itse asiassa kiinankielihän kuulostaa sellaiselta, kuin olisi puhujalla tupakka suussa - siis ei suupielessä vaan palava tupakanpätkä suussa.
21.1.2015. Aamubussissa. "Valitse paikkasi"
VastaaPoistaTavallisessa yksikerroksisessa bussissakin on hyvä näköala. Bussin lattia nousee vaivihkaa taaksepäin mentäessä ja lisäksi puolessa välissä bussia lattiassa on selvä askelmanousu. Askelmanousun kohdalla istuinlinjakin nousee selvästi ylemmäksi. Eilen istuin "alatason" perimmäiseen penkkiin. Takanani selvästi korkeammalla istui vähän epämääräisen näköinen heppu. Oli aika outoa istua alempana, kun "joku tuijottaa sinua yläpuolellasi ja puuskuttaa niskaan". No tänään sitten istuin taemmaksi. Nimittäin taas ensimmäisellä yläpenkillä istui iso outo heppu. Hänen edessään ja takanaan oli tilaa. Istuin hänen taakseen. Mutta minulle kävi niinkuin pienen henkilöauton takapenkillä silloin, kun etupenkillä oleva on isokokoinen ja siirtää penkin taaksepäin, siis ihan taakse. Eihän bussin penkki tokikaan ole liikuteltavissa, mutta tämä paikka nyt vaan oli tällainen. En kertakaikkiaan pystynyt istumaan katse menosuuntaan, vaan täytyi istua koko matka 45 astetta vinottain. Bussissa ei ollut lähellä enää kokonaan vapaita penkkejä, joten en siirtynyt. Istuin miehekkäästi paikallani perille asti - vähän niinkuin ladysatulassa hevosella.
Sitä mää vaan, että onneksi bussi ei tullut aivan täyteen. Ei tarvinnut kääntyä istumaan jalat menosuuntaan. Olis nimittäin polvet olleet aika lähellä leukaa.
21.1.2015 Ruokala tuntuu olevan kestosuosikki ihmettelyssä. "Mitä saisi olla?"
VastaaPoistaTaas olen ruokajonossa erään englantilaisen yliopiston ruokalassa. TAMKissa jono vetäisi 3 kertaa nopeammin ja TTY:n Newton-ruokalassa vähintään 4 kertaa nopeammin. Mikä mättää? No erityisesti se, että kyseessä ei ole itsepalvelu- vaan palvelulinja. Siinä kun yksitellen jokaisen kanssa neuvotellaan ja sitten laitetaan lautaselle eri asioita, niin siihen saa aikaa kyllä kulumaan. Ja kun siihen lisätään jonkinmoinen "sohellus ja epäjärjestelmällisyys", niin lisää aikaa kuluu.
Sitä mää vaan, että jos otettaisiin asiakaspalvelijat (2 kpl) pois linjalta ja siirrettäisiin toinen lisäkassaksi ja toinen kuskaamaan tavaraa keittiöstä itsepalvelulinjalle, niin palvelu paranisi.
21.1.2015. Ke. Töitä. "Mitäs läksit".
VastaaPoistaTyöpäivistä alkaa tulla pitkiä. Maanantaina ehdin kuudeksi kämpille suoraan yliopistolta, tänään puoli kuudeksi (jos olisin suoraan kämpille mennyt - piti käydä kaupassa). Sen verran paljon on vastuita ja videokokouksia Suomeen, että ei tahdo aika kaikkeen riittää. Joka päivä yliopistolla tapaan uusia mielenkiintoisia ihmisiä ja kalenteriin tulee varauksia. Toivottavasti viikonloppuna ehtii vähän kierrellä lähialueella. Huomenna lähden kollegan kanssa BETT-messuille.
Sitä mää vaan, että on tämä mielenkiintoista ja yhtään ei kaduta, mutta että piti tänne lähteä pitkää päivää tekemään ja stressaamaan tekemättömillä töillä. Sitä nyt oli Suomessakin tarjolla.
21.1.2015 Ke. Ihme kauppa. ”Se maksaa yhden punnan”
VastaaPoistaNewcastlen kävelykeskustassa törmäsin kauppaan, jossa oli tuhansia tuotemerkkejä, ja kaikilla sama hinta. Nimi on Poundland ja kaikki maksaa yhden punnan (1,3 €). Sieltä minä sen 1 punnan hintaisen pikkusateenvarjoni taannoin ostin.
Sitä mää vaan, että kyllä taas nolottaa. Siis kyseessä on jälkinolotus. Montakohan niitäkin vielä ehtii tulla. Kysyin nimittäin tuolloin sateenvarjoa ostaessani, että mitä se maksaa, kun tuotteessa ei näy hintaa. (Vähän jopa silloin ärsytti, kun ei oltu vaivauduttu laittamaan hintalappua). Eikä myyjä ollut kysymyksestäni millänsäkään. Hän ystävällisesti kertoi, että yhden punnanhan se maksaa.
21.1.2015. Ke. Kahvilassa työkavereiden kanssa. "Suomi putos puusta - ei vaan siis Pisa-tulosten kärjestä"
VastaaPoistaKahvilla ollessa F. (jätetään nimi kertomatta) kysyi tapansa mukaan suoraan: "Mitenkäs te suomalaiset suhtaudutte siihen, että Suomi putosi monta sijaa Pisa-tuloksissa?" Sanoin jotakin tällaista: "No, kuule, jos menet tuonne kadun varteen kysymään, että tietääkö kukaan missä on Finland, niin kukaan ei tiedä, kunnes joku sanoo 'joo, eikös Faundland ole Kanadassa'. Olemme tottuneet siihen, että meitä ei noteerata jos 150 maata laitettaisiin jonoon, niin olemme tottuneet olemaan hännän jatkona. No nyt sitten yhtäkkiä olemme ensin ykkösenä ja sitten kahdeksantena maailman Pisa-listalla. Aivan sama, olemmeko ensimmäisenä vai kymmenentenä. Joka tapauksessa olemme onnistuneet jossakin. Me Suomessa jatkamme samaa rataa ja keskitymme hyvään opetustyöhön. Ja suomalaisten ongelma on, että olemme niin rehellisiä, että olemme suorastaan haitaksi itsellemme. Tutkijat ovat osoittaneet, että eräät maat ovat kopioineet hyviä Pisa-koevastauksia, jotkut kärkimaat valikoivat vain parhaat koulut, jotkut kärkimaat vain parhaan kaupungin kouluja. Suomalaiset tietävät, että tällaiset mittaamiset eivät kerro riittävästi laadusta ja tuloksia voidaan vääristelläkin. 'Sitä saat mitä mittaat'. Muut maat juoksevat näiden suppeiden Pisa-mittareiden tulosten parantamisten perässä, aivan niinkuin sillä tavalla yhteiskunta paranisi."
Sitä mää vaan, että toivottavasti Suomessa ei oikeasti nouse pissa päähän ja ryhdytä keskittymään Pisa-tulosten parantamiseen.
22.1.2015 Erilainen tarkkuus. "Kyllä englantilainen tietää"
VastaaPoistaEnglantilaiset henkilöauton rekisterikilpimerkinnät ovat sellaiset, että vastaavat eivät tule kysymykseen Suomessa, eikä varmaan Saksassakaan. Mistä tietää, mitkä ovat kirjaimia ja mitkä numeroita, jos rekisterikilvessä lukee: IOIO WIZ? No, minäpä tulkkaan sen sanallisesti: "ii-oo-yksi-nolla-tuplavee-ii-tset.
Sitä mää vaan, että kyllä englantilainen tietää. Minäkin olen oppinut tietämään, ja sen halusin tässä sumuisessa matkakertomuksessani kertoa. Halusin siis vain kertoa fiiliksiäni, en opettaa muita.
22.1.2015. Ystavallista kaytosta. ”Kyllä mää teille vielä kohteliaisuuden näytän!
VastaaPoistaTäytyy tunnustaa, etten ole vielä täysin sisällä englantilaisessa kohteliaisuudessa. Siis en hallitse sitä. Nimittäin jos vahingossa ohi kulkiessani kyynärpääni osuu jotakuta, niin vaikka syy olisi minun, niin minulta on pyydetty anteeksi, ennen kuin ehdin aukaista suutani.
Sitä mää vaan, että täytyy alkaa treenaamaan. Pidän huulet kosteana ja kielen notkeana. Tönäisen jotakuta kevyesti, ja jo vähän ennen kuin kosketus tapahtuu, pyydän anteeksi. Katsotaan sitten, kuka ehtii ensin.
23.1.2015 Pe. Bussia odotellessa. ”Kyllä englannissa osataan”
VastaaPoistaToisin kuin esimerkiksi Tampereen seudun bussiliikenteessä, niin täällä Potteries -alueella (Stoke-on-Trent, Newcastle-under-Lyme yms. lähikaupungit yhdessä) on paikallisliikenteessä selkeitä bussiasemia. Bussit siis tulevat ja parkkeeraavat hetkeksi kullekin asemalle ja aikataulun mukaan taas lähtevät linjalle.
Esimerkiksi Tampereella on yksi pysähdyskiintopiste keskustorin seudulla ja toinen Stockmanin ja rautatieaseman välillä. Muut lienevät Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Ylöjärvellä jne. Kullekin bussilinjalle on varattu tietty pysähdyspiste pitkin kadunvartta. Siinä sitten vähän oudompi turisti saa ihmetellä. Varsinkin, kun rautatieaseman ja Stockmanin välillä on poikkikatu ja punaiset valot. Sinun siis pitää etukäteen tehdä ratkaisu, kummalla puolella poikkikatua odotat. Jotkut bussilinjat tekevät rautis-stokkis –pysähdyksen rautiksen puolella, jotkut stokkiksen puolella, mutta eivät molemmissa. Siinä on turistilla ihmettelemistä. Keskustorin seudulla kun hyppäät yhdestä pussista pois ja vaihdat toiseen, saat miettiä, juoksetko räntäsateessa itään vai länteen päästäksesi seuraavan bussin pysäkille, niin siinäpä se. Kun seisot kymmenen metriä väärässä paikassa, niin ohi meni. Bussikuski katsoi, ettei ole ketään ”minun pysäkkipisteessä”. Täällä Potteries-alueella bussilinjojen solmupisteet on rakennettu bussiasemiksi niin, että bussit ajavat keula edellä puolikaaren muotoiselle ”viivalle”. Tuon viivan toisella puolella siis on bussien keuloja vierekkäin ja toisella puolella on pleksilasista tehty kaarevan viivan muotoinen katettu ja isoksi osaksi pleksein tuulensuojaksi peitetty ”kaareva putki”. Sen sisällä ihmiset odottavat sateen- ja osittain tuulensuojassa bussia. Vaikka tulisi bussilla, joka pysähtyy kaaren toiseen päähän ja täytyisi siirtyä pahimmillaan aivan kaaren toiseen päähän, niin matkaa on lyhyt, ehkä 30 metriä, siis kolmen bussin pituussuunnan verran. Ja saat siirtyä koko matkan sateensuojassa. Ja kuitenkin busseja on suuri määrä pysähtyneenä, jopa useita kymmeniä. Hanleyssä vastaavasti on asema, jota voi kutsua varsinaiseksi bussiasemaksi. Kyseessä siis on rakennus. Mutta siinä on toteutettu aivan sama puolikaaren muoto. Ja nyt erittäin fiksusti rakennuksen bussien puoleinen seinä on taas läpinäkyvä, nyt kokonaan lasia. Lasien läpi näkee koko bussipihan. Lasisten seinien välissä on jokaisen kapean bussipysäkin kohdalla automaattisesti aukeavat lasiliukuovet. Matkustaja saa kävellä oikean bussilinjan pysäkin kohdalle ja odottaa sitä SISÄTILOISSA LÄMPIMÄSSÄ. Ja kun bussi tulee, siirryt sisätiloista viisi metriä ulos, niin olet jo bussin keulan kohdalla ja pääset sivuovesta sisään lämpöiseen bussiin. Kyllä englantilaisia hemmotellaan!
Sitä mää vaan, että sattuuko yhtään Tampereen seudun bussiliikenteen suunnittelijaa olemaan kuulolla.
23.1.2015. Monenlaisia ovilukkoja. "Perustettu 1602"
VastaaPoistaSuomessa harvoin, jos koskaan tarvitsen avainta lukitessani oven. Täällä tarvitsen, sekä lähtiessäni huoneestani kämpältä, että työpaikan työhuoneesta. Jotenkin tökköä. Lukkopesän rakenne on erilainen ja lukon kielessä ei tyypillisesti ole 45 asteen viistekulmaa, kuten Suomessa. Yksi hyvä puoli siinä on: eipä unohdu majapaikan avainnippu töihin lähtiessä tai jos unohtuu, niin sitten on jäänyt ovikin lukitsematta ja raolleen! Huonoja puolia ovat hitaus, ergonomia ja meteli. Jos kannat käsissä jotakin, niin sohlaa siinä vielä avaimen kanssa päästäksesi lähtemään huoneestasi. Puolen kierroksen kierto ei riitä, erikseen kierros sinne ja sitten kierros tänne, että saat avaimen ulos pesästä.
Sitä mää vaan, että suora siirtyminen elektronisiin lukkoihin ja tunnuskorttiin on täällä kyllä tervetullutta. Niitä on ainakin uusimmissa yliopistorakennuksissa. Mutta muutos on hidas. Just menin erään koulun ohi. Kyltissä luki: "perustettu 1602". On sinne varmaan ainakin kerran lukot modernisoitu.
No nyt tuli mieleen kysyä, että onko guesthousissa termostaattihana vai kylmä ja kuuma erikseen, ja minkälainen paine on suihkussa?
PoistaNo, pesualtaissa on sellainen tyypillinen hana, jossa on kylmä ja kuuma erikseen. Mutta suihkussapa onkin fiksu termostaatti. Siinä ei oikeastaan ole hanaa. Kysessä on jonkinlainen vedenpaineen nostajan ja termostaatin yhdistelmä. Veden tulomäärää ei voi säätää ollenkaan, se on vain "on tai off", napista painaen. Veden lämpötila säädetään kääntämällä säätimestä. Toimii kyllä ihan fiksusti ja on miellyttävä. Ja arvasitpa kysyä, ei ole suihkussa kovin kummoinen paine. Sopii tilanteeseen, jossa veden määrää ei voi säätää.
Poista22.1.2015 To. Messuilla. "Uuvuksiin asti"
VastaaPoistaViime torstaina oli Lontoossa Euroopan suurimmilla ITK-messuilla (sanoivat), BETT 2015 (British Education and Training Technology). Olin kollegan kanssa tutustumassa, tai siis tultiin yhtä matkaa, mutta täällä meillä oli eri intressit ja paluu eri aikaan. Valtava alue, kaikkeen ei voi tutustua. Kipuja alkaa olla jo matkassa tästä kävelyn määrästä.
Sitä mää vaan, että ensimmäistä kertaa elämässäni olen messuilla marssinut niin, lopputuloksena ei lopu jalat vaan selkä. Jalat ovat ilmeisesti harjaantuneet päivittäisistä kävelyistä ja muista kävelylenkeistä.
Jaa, että mitä täältä jää käteen. En välttämättä löytänyt kaikkea etsimääni. Mutta kyllä on valtava määrä smart boardeja tarjolla. Siitä arvelen, että niiden hinnat edelleen laskevat ja sen seurauksena ne yleistyvät kouluissa, siis Suomessakin. Nyt eletään ehkäpä 2-aaltoa. Ensimmäinen innostus ei tuottanut tulosta Suomessa. Suomessa ja täälläkin vähäiset kohtaamiseni smart boardien kanssa on tuottanut aika yksipuoliset kommentit: "Joo, meillä on sellainen, mutta varsin vähällä käytöllä". Minun lähtökohtani on ollut: "tekniikkaa pedagogiikkan ehdoilla". Mutta uskon, että hiljalleen, 3-aallossa, hinta, tekniikka ja pedagogiikka tulevat kohtaamaan menestyksekkäästi, jolloin ollaan niin pitkällä, että pedagogit huomaavat, että tarjolla olevat mahdollisuudet tuovat PEDAGOGISTA LISÄARVOA KOHTUULLISELLA VALMISTELUPONNISTUKSELLA, eikä vain teknistä lisämahdollisuuksia. Tähän vähän historian tästä aiheesta: kun ensimmäiset oppimisalustaa jollakin tavalla muistuttavat esiasteet tulivat markkinoille, silloisessa oppilaitosorganisaatiossani tarjottiin opettajille organsaation sisäistä perehdyttämistilaisuutta ohjelman haltuunottoon. Muistan, että opetustilaisuus kesti kolme tuntia ja se, mitä me osallistujat saimme opettajan johdolla aikaiseksi, oli se, että saimme rakennetuksi tietokoneen ruudulle "painikkeen", jota hiirellä klikkaamalla pääsi siirtymään jollekin tietylle toiselle sivulle. Voinee arvata, että tuo ohjelma oli minun ajatuksissani lähinnä vitsi. Jotkut opettajat kyllä silläkin ohjelmalla punnersivat jotakin toimivaa opetukseen ja oppimiseen liittyen.
Yksi mielenkiintoinen apuväline täältä messuilta löytyi, se liittyy esitystekniikkaan. Googleta "bird" ja etsi jotakin muuta kuin linnun kuvia, niin se saattaa tulla vastaan. Kun vastaan tulee nykyversio vanhan ajan sormustimesta, niin kaiva sitä. Pelkällä sormustimella kaveri teki kaikki ne toiminnot, mihin hiiri pystyy. Ja etäisyyttä sai olla yli kymmenen metriä tietokoneeseen. Siis tässä ei ole kyse mistään PP-kalvojen "kelaajasta" vaan todella kaikki, mitä tietokoneeseen liittyi, pystyi tällä hoitamaan. "Magic finger?" sormustimia voi olla yhtä aikaa molemmissa käsissä. Tuli mieleen elokuva, jossa suurissa läpinäkyvissä laseissa on valtavia tietokoneruutuja ja kaveri heiluttelee käsiä keskellä huonetta kuin orkesterin johtaja ja näyttöruudut tottelevat. Toki tässä tekniikkaa tarvittiin enemmän kuin pelkkä sormustin. Jonkinmoinen vastaanotin pienenpieni vastaanotin oli seinällä.
Toinen, mikä täällä BETT-messuilla Enlgannissa nyt on in, siis smart boardien liäksi, on koulun ja oppilaiden vanhempien välinen viestintä, joko yksisuuntaisena tai vuorovaikutteisena. Appseja on tarjolla uuvuksiin asti. Kun pysähdyin eräälle mielenkiintoisen näköiselle ständille, ja osoittautui, että olikin kyse taas yhdestä edellä mainitun appsin esittelystä, en malttanut olla sanomatta, että "minun oppilaani saattavat kyllä olla jo aika iäkkäitä". Vielä lisäsin, että "jotkut ovat jopa lähes minun ikäisiäni". Eipä se keskustelua tyssännyt, muutti vaan suuntaa.
Smart boardit yleistyvät, se on varma. Samaan aikaan yleistyvät uudet, meille vielä kokonaan tuntemattomat viritykset. Mainitsemasi sormustin olkoon siitä esimerkkinä. Mielenkiintoinen kysymys on, miten muodostetaan pedagoginen lähestymistapa alati laajevaan tekonologiaan. Ennen kuin on ehtinyt kunnolla oppia yhden tekniikan, joku ihmettelee, miten sinä vielä tuolla kivikautisella systeemillä viitsit operoida - tai edes sitä opetella (kärjistys). Tervetuloa nykyaikaan, ota se ja se aivan uusi tekniikka käyttöön! Löydän tähän hätään sen ratkaisun, että tietoisesti rajaa huomionsa vain osaan tarjolla olevista tekniikoista. Tämä kuulostaa valitettavan tylsältä ja epädynaamiselta, mutta taitaa olla ainoa kestävä tie.
PoistaJoo, kyllä koko ajan tulee uutta oikealta ja vasemmalta - tällä hetkellä nopeammin sovellusohelmia kuin teknisiä laitteita. Viime elokuusta laskien sanoisin, että tahti on ollut itselläni "yksi sovellusohjelma viikossa", siis lähes 40 kpl. Tässä on tultu viimeistään nyt siihen pisteeseen, että opettaja ei voi olla itsenäinen saareke oppilaitoksessa. On pakko toimia yhteisöllisesti. Kaikilla opettajilla ei kertakaikkiaan voi olla aikaa seurailla kaikkea, tutkiskella kaikkea, testailla kaikkea ja opastaa opiskelijoita kaikessa, mitä uusia mahdollisuuksia on tarjolla. Ja aivan uutta ja mullistavaa on se, että upeita ja käyttökelposia ohjelmia on nyt tarjolla ILMAISEKSI. Ja joukossa on myös ilmaisia näpertelyleluja - mistä ne muuten erottaa laadukkaista, kuin kokeilemalla itse. Kuka olisi 5-7 vuotta sitten osannut ennustaa, millaista ilmaisohjelmien vyöryä elämme nyt? Siis nyt viimeistään opetusorganisaatioissa on toimittava oppivan organisaation tavalla "yhtenä orgaanina" - kun yksi löytää jotakin ja kokeilee, ja tykkää, niin tietoa on jaettava muille. Tai jo silloin, kun joku kuulee vihiä jostakin, kannattaa tieto jakaa - jos vaikka joku ehtisi vilkaista tarkemmin. Jos kyseessä osoittautuu olevan "lelu", niin muiden aikaa säästyy.
PoistaSitten tulee vielä opettajakorkeakouluille erityisvaatimus: Pitäisi pystyä kulkemaan etulinjassa ja kertomaan opettajaopiskelijoille uusimmistakin mahdollisuuksista.
Ja sitten vielä se ydinasia. Niinkuin mainitsit, Seppo, on mentävä pedagogiikan ehdoilla, ei tekniikan ehdoilla. Vaikka minulla on tekniikkatausta, en ole "tekniikkafriikki" vaan "pedagogiikkafriikki".
Ja tässäkin tulee opettajakorkeakoululle erityisvaatimus: Pitäisi pystyä opiskelijoille esittelemään uusia teknisiä mahdollisuuksia niin, että on valmiiksi pureskeltuna niiden PEDAGOGINEN lisäarvo, eli taas pedagogiikka edellä.
Kyllä tässä haasteita on. Uusia appseja tulee tulvimalla, pitää välillä ihan keskittyä, että ei pääse tikahtumisen tunne päällimmäiseksi. Tänään katsottiin Heidin kanssa yhden harjoittelukoulun ohjaavamme pinterest juttua. Näytti tosi pätevältä. PITÄÄKÖ SIIS MENNÄ PINTERESTIÄKIN KAIVELEMAAN.
PoistaVähän sitä kaivelin tuossa ennen joulua. Kai jotakin muuta odotin, kun en oikein innostunut. Olen kyllä huomannut, että toisen tekemä hyvä sovellus innostaa enemmän Appsin käyttöönottoon kuin pelkkä Appsiin tutustuminen ilman sovellusta.
Poista22.1.2015 Messuilta palatessa. "Suurkaupungissa ihmiset ovat niin läheisiä keskenään. Halataan tuntemattomiakin"
VastaaPoistaSattui varmaan töistäpaluun ruuhka Lontoon undergroundissa. Kolmannessa metrossa tunnelma todella tiivistyi. Metrovaunu oli täynnä. Käytävillä seisoi valtavasti ihmisiä. Mutta siitä se vasta alkoi. Joka asemalla tuli lisää väkeä. Lopulta olimme todella kuin sillit purkissa. En pysty liikkumaan yhtään. Painaudun seinää vasten. Pää koskettaa vinoa kattoa. Pää vinossa. Tämä tilanne ei enää ole oma valinta, omissa käsissä. Ulospääsyä ei ole. Siinä sitä sitten jutellaan tuntemattomien kanssa. Puheenaiheet on helppo arvata. Ja puhuminen on parempi kuin paniikki. Olisi ollut kiva tarkistaa seinällä olevalta reittikartalta, että varmasti otin oikean suunnan. (On vähän huonoja kokemuksia, nääs.) Karttaa ei näe. Onneksi tulee muistikuvista tuttu asema vastaan: "Angel". Siitä tiedän, että suunta on oikea. Mutta en pysty katsomaan, kuinka monta pysähdystä vielä ennen minun pysäkkiäni, Eustonia. Ja ovelle on matkaa. Miten pääsen ulos sitten, kun pitäisi poistua? Kuulutuksista on vaikea saada selkoa. Onneksi tulee vähän tilaa hengittää, kun poistujia on vihdoin muutama enemmän kuin sisään ahtautujia.
Sitä mää vaan, että en suosittele ruuhka-ajan metroa sellaiselle, jolla on ahtaan paikan kammo. Nyt tarttis päästä suomalaiseen metsään - yksin.
23.1.2015 Pe. Lumipakolaisella on erilaiset ongelmat. "Onko siellä lunta?"
VastaaPoistaVaimo kertoi, että aamulla piti kotona (taas) tehdä lumitöitä ja töiden jälkeen lisää lumitöitä tiedossa. Täällä näin aamulla yhden "lottanan" (iso lumihiutale) ja kiersin sen kaukaa. Toivottavasti se on sulanut siihen mennessä, kun palaan töistä.
Oli täällä yhtenä aamuna märkää lumisohjoa sentin verran kaduilla. Piti jo vähän katsoa, mihin kesäkengillä astuu.
Sitä mää vaan, että sanovat täällä, että jos sattuu lumipyry, niin liikenne on sitten siinä, pelkkää kaaosta. Toisaalta olisi kiva kokea se ja toisaalta sitten taas ei.
23.1.2015. Pe.Kävelemässä kämpille. "Pelataanko täällä jääkiekkoa?"
VastaaPoistaUsein kämpille kävellessäni läheisen koulun takaa kuuluu mailojen kalinaa ja sellaista pauketta, niin kuin jääkiekko kolahtaisi laitaa vasten. Samalla kuuluu nuorten pelaajien huutoja. Onko Englanti panostamassa nuorten jääkiekkoon aikoen lähitulevaisuudessa haastaa nykyiset huippumaat? Pakkohan minun on mennä seuraamaan harkkoja joku päivä. Kerran aiemmin olin kävelemässä puiston puoleisella laidalla, mutta sieltä ei päässyt näkemään lentälle.
Niinpä sitten vihdoin tuli tilaisuus poiketa ajankohtana, jolloin taas kolinaa kuului. Koulun portti oli auki ja siitä sisään rohkeasti. Siellähän oli nuorten tyttöjen joukkue harjoittelemassa oikein kahden valmentajan voimin. Mutta kyseessä ei ollut jääkiekko. Meno oli vähän saman näköistä, kuin jääpalloa pelattaisiin lenkkarit jalassa keinonurmella. Siis perienglantilainen laji. Taitaa olla maahockey. Seuraavana päivänä oli poikia pelaamassa. Tyttöjoukkue oli vasta kentän ulkopuolella lämmittelemässä. Otin molemmista harjoitustilanteista kuvan ja laitankin ne tuonne kuvagalleriaan seuraavaksi.
Sitä mää vaan, että olishan se ollut ihan mahdollinen ajatus, että Englanti panostaisi jääkiekkoon oikein erityisesti. Kyllähän täällä jääkiekkoseuroja on ja pelejä. Muisteltiin tuossa juuri, että Englanti taisi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden joskus edellisen vuosisadan alkuvuosina, siis joka tapauksessa ennen toista maailmansotaa.
... vai oliko se sittenkin pian toisen maailman sodan jälkeen?
VastaaPoista24.1.2015 La. Ravintolassa. "Onko tässä varmasti kaikki?
VastaaPoistaEi täällä ravintolassa syöminen välttämättä poikkea hinnaltaan Suomesta. Mutta tänään pääsi Thai-ravintola yllättämään. Ensiksikin ruoka oli aivan erinomaista. Toiseksi se oli edullista. Söin pitkän kaavan mukaan. Alkuruuaksi keitto, sitten pääruoka, juoma, vesi ja vielä päälle makoisa jäätelöannos. Hinta oli 12 £, siis noin 15,5 €.
24.1.2015 La. Bussilla. "Voi sitä aikaa, kun täällä hoo-moilailin"
VastaaPoistaPäätin taas käydä Hanleyssä, siis Stoke-on-Trentin ydinkeskustassa. Ajattelin samalla verestää ensipäivien muistoja ja lähteäkin bussilla 17. Ei meinannut nyt semmosta bussia lähteä ollenkaan. Sitten bussi tuli laiturille. Siinä kuormallinen mummuja ja pappoja jo odotteli. Siihen siis - pappahan olen jo itsekin. Enpä erotu porukasta. Eivät arvaa, että heitä tarkkaillaan. Bussilla 17 taitaa olla harvat vuorot. 10 min se seisoi, ja sitten jono alkoi valua bussiin. Aika täyttä oli ja vähän vailla, etten taas joutunut istumaan penkille, johon ei ole jätetty jalkatilaa ollenkaan.
Sitä mää vaan, että tämähän on melkein tylsä bussimatka. Ja mikähän siinä on, että tämä 17 vetää pappoja ja mummuja kyytiin niin voittopuolisesti? Niinkun minutkin se kidnappasi jo heti alkupäivänä. Päääsisi nopeammin perille bussilla 3. Matkalla se selviää. Varttuneempien ihmisten kaupunginosa on Newcastlen ja Hanleyn välillä. Viimeksi sieltä tultiin kyytiin matkalla Hanleyhyn, nyt väki on siirtymässä Newcastlesta kotiinsa.
Ja kuinka ollakaan, matkasta ei lopulta tullut tylsä, pelkkä siirtyminen paikasta A paikkaan B. Mutta se on sitten aivan toinen tarina.
24.1.2015 La. Bussilla matkalla Hanleyhyn. "Puskien takana outo ilmestys"
VastaaPoistaJuuri, kun luulin, että bussimatka Hanleyhyn on vain bussimatka, niin suomipoika taas yllätettiin. Bussi seisoi eräällä pysäkillä. Näenkö näkyjä? Onko tuolla laskettelurinne? Ensin se näytti laskettelurinteen puiselta alustalta. Sitten huomasin, että siellä on ihmisiä. Ovatko ne valmistelemassa lumetusta tai jäädytystä? Eihän täällä olosuhteet sovi ollenkaan tommoselle. Tarkemmin katsoen siellähän lasketellaan! Meno on aivan kuin suomalaisessa laskettelurinteessä. Tosin laskijoita on vähänlaisesti. Bussi lähti liikkeelle. Ehdin ottaa pari sellaista kuvaa, josta saa jotakin selvää. Yksi kuva loytyy kuvakokoelmasta.
Sitä mää vaan, että kaukaa katsoen näytti ihan siltä kuin laskijat olisivat lasketelleet puualustan tai soran päällä. Ihme touhua. Pitäisikö käydä paikan päällä tsekkaamassa? Oletin reissuun lähtiessäni, että tältä talvelta jäävät lumilautailut tekemättä.
25.1.2015 Su. Kunnon kävely Newcastleen tutustuen. "Karkaavatko ajatukset käsistä?"
VastaaPoistaTänään tuli käveltyä 1,5 h lenkki ympäristöön tutustuen, vähän ristiin rastiin, mutta nimenomaan uusia reittejä pitkin. Pieni pysähdys oli Sainsbury's Superstoressa. Se on isoin marketti näillä kulmilla, semmoinen suomalaisen automarketin sorttinen. Olipas mukava siellä juoda suomalaistyyppiset suodatinkahvit. Samalla siinä selailin sähköistä karttaa ja huomasin, ettei täältä olisi Walesin puolelle kuin vaivaiset 30 km. Lontoosta Birminghamin kautta Liverpooliin ja Manchesteriin kulkeva moottoritie kiertää tämän seudun. Tuli mieleen Valkeakoski Suomessa suhteessa moottoritiehen. Tämä Potteries-alue ei ole kovin vaurasta seutua, sanovat. Paikallinen teollisuus on hiipunut eikä ole ilmaantunut tilalle sellaista, joka saisi uuden nousukierteen päälle.
Siinä kävellessä tuli mieleen, että ei tullut tänään eikä ole tullut kertaakaan vastaan ihmistä, joka olisi alkoholin takia huonossa kunnossa - ei örvellystä, ei pultsareita yms. Kaksi kertaa olen nähnyt henkilön istumassa jalkakäytävällä kolikkoastia vieressään niin, että hänellä ei ole ollut mitään vastapalvelusta ohikulkijoille (kuten laulua, soittoa yms.).
Työkaveri kertoi perjantai-illan tuopillisella, että täällä kuolee ihmisiä kylmään tuhansia vuosittain - oletan, että ei niinkään ulkona, vaan sisätiloissa. Hän sanoi, ettei ole Suomesta koskaan kuullut selaisia uutisia. Monet talot ovat ilman lämmitystä ja niissä on huono lämpöeristys. Täällä oli kuulemma projekti, jossa vanhojen ihmisten taloja lämpöeristettiin. Kaveri kertoi, että muutos ei ollut aina ihan odotettu. Eräskin vanhus oli asunut talossaan talvella pelkästään yhdessä huoneessa - ilmeisesti keskittäen lämpimänä pysymisen siihen huoneeseen. Sitten, kun talo lämpöeristettiin, hän piti lämmityskustannukset edelleen minimaalisena asuen yhä aika viileässä - ilmeisesti ei ollut varaa lämmittää. Erona vanhaan oli lähinnä se, että nyt vanhus liikkui muissakin huoneissa.
Kävellessä tuli monenlaista vastaan, mutta ne on sitten aivan eri tarinoita.
Sitä mää vaan, missä ihmeessä ne pultsarit ovat? Onko tässä sama tilanne kuin kaupunkipulujen poikasten suhteen? Jokainen on varmaan nähnyt sorsan poikasten marssimassa emon perässä, mutta onko kukaan koskaan nähnyt kaupunkipulun poikasta, siis missään tilanteessa? Eivät kai ne voi täysikokoisina munasta kuoriutua (emo parka)? Jos niitä on jossakin, niin saisinko valokuvan. Saisinko edes nettiosoitteen pulunpoikaskuvastoon? Ja onko tällä mitään tekemistä pultsarimysteerin kanssa? Onko täällä liikaa aikaa miettiä jonniin joutavia? Miten tämän laitteen saa suljettua?
25.1.2015. Su. Kävelyllä. "Tervetuloa, oletkin jo valmiiksi olohuoneessa"
VastaaPoistaRakentamistyyliä tässä tulee seurailtua paljon. Kävellessä näkee paremmin. En lakkaa hämmästelemästä, kuinka lähelle jalkakäytävää englantilainen rakentaa talonsa kaupungissa Tyypillisesti rakennuksen seinä on jalkakäytävän rajana. Ja jalkakäytäväkin on aika kapea, joten läheltä talon seinää mennään jalankulkijana. Asuntoon menevä ovi sijaitsee usein pienessä syvennyksessä, joka on aika usein vain 20 cm syvä. No ei se mitään, mutta rakennuksen seinässä on ikkuna, usein olohuoneeseen ja usein ilman verhoja. Siinä julkisella paikalla kävellessäsi olet vain muutaman kymmenen sentin päässä englantilaisen olohuoneesta.
Sitä mää vaan, että mitäs jos ohikulkija jäisi tupakalle jalkakäytävälle juuri ikkunan kohdalle. Siinä olisi ventovieras katsomassa kanssasi samaa TV-ohjelmaa, ehkä lähempänä sinua kuin oma aviopuolisosi huoneessa. Kuinka moni suomalainen kammoaisi pelkkää ajatustakaan tällaisesta ja ostaisi edes verhot ikkunaan?
25.1.2015 Su. Jalankulkukulttuuria, "osa 10". "Omalla vastuulla"
VastaaPoistaSuojateitä on täällä varsin niukasti, ainakin Newcastlessa, jossa kävelen eniten. Suojatien liikennemerkkiä en ole vielä nähnyt lainkaan. Aika paljon tulee tilanteita, jossa ei pääse kadin yli muuten, kuin menemällä liikenteen sekaan. Lähin suojatie saattaa olla vaikka 300 metrin päässä. Valoristeyksissä on toki tuttu kuvio, jalanlulkija saa oman vuoronsa. Se, mikä täällä on hienoa, on se, että usein vilkkaan ja monikaistaisen kadun ali on tehty jalankulkureitti.
Usein kadun reunassa on kirjoitettu, siis katuun, että "look right", "look left" tai jopa "look both ways" ja vielä nuoletkin on piirretty. Newcastlessa oli elektroninen taulu, jossa varoitettiin jalankulkijaa: "see, be seen”.
Sitä mää vaan, että ei täällä jalankulkijaa kauheasti suojella, neuvotaan sentään.
27.1.2015 Taas bussiin menossa. "Vanhemmat sen tekevät"
VastaaPoistaOdottelen Newcastlen linja-autoasemalla jonossa päästäkseni bussiin 3. Katoksen lasiseinäkkeen toiselta puolelta ryntää ryntää eteeni noin 13-14 vuotias "perusenglantilainen" poika, ei mikään ADHD, mutta tavallista englantilaista poikaa levottomampi. Tai ei hän täysin eteeni tullut, vaan sillai puolittain. Hän ehkä huomasi minut lasiseinäkkeen takia vasta aivan viime metreillä. Hän sanoo "sorry" ja ottaa puoli askelta taaksepäin. Pojan äiti saapuu paikalle ja läksyttää poikaa käytöksestä ja vaatii poikaa vielä äidin kuullen pyytämään anteeksi minulta. Totean "ou, no problem". Kouluttaminen jatkuu senkin jälkeen.
Sitä mää vaan, että äidin olemuksesta päätellen hän ei kuulunut "parhaimpiin luokkiin tässä yhteiskunnassa". Mutta käytöksen opettaminen pojalle oli hänelle selvästi tärkeää. Mikä siinä on, että Suomessa tämän tyyppinen vanhempien ihmisten kunnioittaminen ja auktoriteetti ja hyvät käytöstavat ovat vähentyneet entisestään?
Ennen tänne tuloa kuvittelin kai yksinkertaistaen - tietäen, että englannissa esiintyy kohteliaisuutta - että kohteliaisuudet tulevat "ylemmistä sosiaaliluokista" mutta "alemmat luokat" eivät ole sen kummempaa käytökseltään kuin suomalaiset, ja että sitten vielä omana kastinaan ovat "jalkapallohuligaanit". Mutta käsitys on muuttunut. Kyllä kohtelias käytös on hämmästyttävän kattavasti koko yhteiskunnassa, erityisesti "perusenglantilaisten" keskuudessa. Toivottavasti muualta tulleet sopeutuvat tähän, eikä päinvastoin. Tästä on hyviäkin viitteitä.
27.1.2015 Ti. Yliopistolla. ”Kotitehtäviä opettajalle!!”
VastaaPoistaEn ole paljon työasioista avautunut, mutta tässä nyt vähän tunnelmia niistäkin. Olin sopinut kahden opettajankouluttajakollegan kanssa, että menen seuraamaan kolmen oppitunnin kulkua ja vastavuoroisesti olen käytettävissä kertomaan suomalaisesta koulujärjestelmästä. Ehdotin, että mitäs jos opettajaopiskelijat miettisivät kysymyksiä etukäteen ja saisin kysymykset nähtäväksi. Voisin paremmin suunnata esitystäni heidän kiinnostuksensa pohjalta. Tänään sitten sain kysymykset. Ja huh huh! Minähän järjestin itselleni kotitehtäviä! Nimittäin kyseessä on peruskoulun opettajaksi kouluttautuvat ja yksi ryhmä oli sellainen taustaltaan, että heillä on kokemusta kouluavustajana toimimisesta. Ja lisäksi he tiesivät jo ennakkoon suomalaisesta koulutusjärjestelmästä. Kysymykset olivat sellaisia, etten suoralta kädeltä olisi osannut vastata.
Oli tosin sellaisiakin kysymyksiä, joihin on helppo vastata tai joista heijastuu väärä käsitys (esim. tuleeko tukiopetus joillekin perheille ylivoimaisen kalliiksi maksaa, tai voiko Suomessa yksityiskoulussa olla sitä tai tätä).
Ja yhteen kysymykseen kieltäydyn vastaamasta (toki perustelen syyn): Mitkä minun mielestäni ovat kolme tärkeintä asiaa, joista englantilaisten koulujen pitäisi ottaa mallia Suomesta ja miten niissä pitäisi toimia?
Sitä mää vaan, että enhän minä Suomen peruskoulujärjestelmää tunne, vaikka opettaja olenkin. Olen opettanut vain ammattikorkeakouluopiskelijoita ja viimeiset 6 vuotta opettajaopiskelijoita (viimeksi mainitut pääosin olevia ja tulevia AMK- ja amis-opettajia, mutta myös teknillisen yliopiston opettajia). Nyt sitten etsimään tietoa mm. opetus- ja kulttuuriministeriön sivuilta ja suomalaisen peruskoulujärjestelmän tutkimuksista, että voi vastata sekä kysymyksiin "miten" että "miksi". Ja semmoinen perstuntuma on, että suomalaisen ja englantilaisen kulttuurin ja yhteiskunnan väliset erot selittävät ison osan siitä, miksi koulutuksen tulokset ovat erilaiset, siis ei pelkästään opettajien koulutus, opetusmenetelmät, opetussisällöt, johtamisjärjestelmät, opetus- ja kulttuuriministeriön tekemä ohjaus yms. "koulun ja sen ohjauksen sisäiset asiat".
28.1.2015 Ke. Yliopistolla. ”Ovela temppu!”
VastaaPoistaTänään juttelin kollegan kanssa, jonka tunneille olen pian menossa. Keskusteltiin ja tarkistelin, olinko ymmärtänyt oikein kaikki opettajaopiskelijoiden kysymykset - mitä jollakin Englannissa käytettävällä termillä tässä yhteydessä tarkoitetaan. No, siinä samalla kollega huomasi, että eräs minulle etukäteen toimitettu kysymys oli sellainen, jonka tämä kollega on antanut opettajaopiskelijalleen selvitettäväksi. Tämä opettajaopiskelija ovelasti yritti oman kotitehtävänsä nakittaa minun selvitettäväksi!!
Sitä mää vaan, että on ne opiskelijat fiksuja täälläkin.
29.1.2015 To. Aamulla lunta. "Ollako vai eikö olla?"
VastaaPoistaLunta sataa jo ihan oikeasti. Tuskin kuitenkaan jää maahan, vaan sulaa saman tien, arvelin aamulla. En ottanut talvikenkiä matkaan Suomesta. Huomiseksi ennustetaan lumipyryä.
Sitä mää vaan, että ehkä suomipoika muuttaa suunnitelmia ja hipsii kenkäkauppaan. Ottaa luonnolle. Tässä on nyt kaksi vaihtoehtoista visiota, miten tässä tulee käymään: joko pitää päänsä ja hipsii täällä "muka-talvessa" rohkeasti "ette kuule tiedä täällä oikeasta talvesta mitään" -tyyliin ja löytää itsensä 10 cm sohjosta kesäkengissä tai sitten näyttää suomipoikana, miten lumessa kuljetaan, ja ostaa talvikengät (jos niitä nyt täältä edes saa).
29.1.2015. Matkan varrelta poimittua. "Matkamiehen murheet pienenevät halkaistun hiuksen kokoiseksi"
VastaaPoistaMielenkiintoista tuo englannin kieli. Kyltissä lukee “Royal Stoke University Hospital”. Kuitenkaan Stoken yliopistoa ei ole olemassa. Kuulostaisi vähän samalta jos Tampereen “keskussairaalan” nimeksi olisi laitettu “Tampereen yliopiston sairaala”, eikä ”Tampereen yliopistollinen sairaala” tai "Tampereen yliopistosairaala".
29.1.2015 Sukissa on eroja. "Vaivansa kullakin"
VastaaPoistaLähdin aika melko omavaraisena vaatteiden suhteen Suomesta. Huivi ja lakki on tullut hankituksi täältä. Toistaiseksi olen varsin tyytyväinen paikallisiin hankintoihini. Tänään ostin kengät, joita en ole vielä testannut tositoimissa.
Sukkia varasin Suomesta aika pinon. Kun päivän pidät jalassa samoja sukkia, niin yleensä ne ovat kypsät pestäväksi. Mutta nyt minulla on matkassa yhdet supersukat. Ne ovat olleet jalassa jo neljä päivää. Eivätkä ne vieläkään tunnu olevan pesun tarpeessa. Enkä ne kuitenkin täytyy laittaa pesuun, varmuuden vuoksi.
Sitä mää vaan, että jospa syy löytyykin hajuaistista eikä sukista. Jos tilanne on niinkuin entisellä ukolla, joka kärsi runsaista ilmavaivoista ja meni vihdoin lääkäriin asian takia. Lääkäri määräsi lääkkeet. Ukko sitten lääkkeitä nautittuaan totesi tilanteen muuttuneen ja kehuipa sitä kavereillekin. Sanoi, että on selvästi parempi olotila nykyisin, noin niinkuin henkisestikin. Joku siinä sitten rohkeni sanomaan toiselle, että kyllä lääkkeillä oli vaikutusta, taisi mennä ukolta huonon kuulon lisäksi hajuaistikin.
Vielä niistä sukista. Pari vuosikymmentä sitten oli vielä kestäviä suomalaisia sukkia. Nykysukkiin tulee joskus reikä niin nopeasti, että hädin tuskin ehdit paketista irrottaa ja jalkaan laittaa. Ja kaupassa et hinnasta voi enää päätellä, miten hyvälaatuisesta sukasta on kysymys.
29.1.2015 Pe. Kävelyllä. "Räystäätkö tippumaisillaan? Ei todellakaan"
VastaaPoistaKuvasarjaan lisäsin pari kuvaa kadun varrelta. Talojen räystäitä yrityn kuvata ja katon ylitystä talon päädyssä.
Sitä mää vaan, että ei ole ainakaan täältäpäin kotoisin laulu, jossa on sanat ”räystäät on tippumaisillaan, tippukoon vaan…”. Ei nimittäin lumi pysy katolla, eikä räystäitä ole.
Mitenkäs siellä vkl kuluu?
VastaaPoistaKiitos kysymasta. Kylla sujuu mainiosti. Just takana kolme hyvin intensiivista paivaa (to-la). Varsinkin torstaina oli tiukka paiva, kun opettajakunnalle tarkoitetussa koulutustilaisuudessa olin taysilla mukana ja kyseessa oli hyvin toiminnallinen tilaisuus, missa itsekin piti olla aanessa yhtenaan. Ja jotta pystyy olemaan mukana hommassa, joka etenee koko ajan, niin ei ole varaa pudota karryilta hetkeksikaan. On se raskaampaa kuin tutulla kotimaiselle lapivietyna.
VastaaPoistaNiin, ei siina viikonlopulle paljon vapaata tekemista jaanyt, kun lauantai meni seminaarissa ja olin kampilla vasta 18.00 aikoihin.
Poista31.1.2015. La. Vauhti kiihtyy. ”Asia on sitten tekemista vaille valmis!”
VastaaPoistaKolme intensiivista paivaa takana. Ensin mukana opettajakunnalle tarkoitetussa Kagan Training -koulutuspaivassa ja sitten kaksi paivaa Sharing Professional Educational Dialogue –seminaarissa. Hyodyllisia monessa suhteessa. Ja siina muun tohinan ohessa Steve H:n kanssa paatettiin tiivistaa yhteistyota. On keskusteltu paljon tauoilla, kahvikupin ääressä, junamatkalla ja automatkoilla. On käynyt ilmi, etta meilla on paljon samansuuntaisia ajatuksia. Nyt se sitten napsahti: kirjoitetaan yhteinen artikkeli. Raamit hahmottuivat todella nopeasti: Otsikko on selva, samoin sisaltorakenne ja artikkelin ydinsanoma.
Sita maa vaan, etta enpa ole aiemmin yhteista artikkelia kirjoittanut. Enka varsinkaan englannin kielella. Odotan innolla.
Hyvä hyvä! Julkaisupisteitä tippuu! Muista se hankekehittely myös.
PoistaJoo, tuo Sharing Professional Educational Dialogue -loppuseminaari liittyi juuri tämän yliopiston ja taskalaisen yliopiston yhteiseen EU-hankkeeseen, jolle hakevat jatkoakin. Varsin mielekkäältä tuntuva hanke. Pidän silmät ja korvat auki.
Poista31.1.2015. La. Seminaarissa. "Kuka pelkaa koulutarkastajaa?"
VastaaPoistaSharing Professional Educational Dialogue -seminaarissa tapasin yhden “pelätyistä opetusalan koulutarkastajista”. Suomessahan ei tallaisia tarkastajia olekaan, ei ainakaan ole ollut vuosikymmeniin. Tarkastajat ovat taalla vahan samassa maineessa kuin Suomessa olivat katsastusinsinoorit 1980-luvun loppupuolelle saakka. Nuo tuolloin niin vihatut katsastusinsinoorit laittoivat hylkäysleiman yhden jos toisenkin auton tarkastuspaperiin. Samaa sanotaan paikallisista opetusalan kouluarkastajista: he etsivat kouluista kaytannossa vain vikoja ja huomautettavaa. Ja se tietaa koululle tuskaisia aikoja. Vikamerkintoja saaneelle koululle uusintatarkastus tulee piinallisen nopeasti.
Sita maa vaan, etta tama tapaanani tarkastaja vaikutti ensivaikutelman perusteella olevan kylla eri maata. Niinpa kerasin rohkeutta ja esittelin itseni ja vahan taustaani ja oloni syyta taalla Englannissa ja rohkenin ehdottaa keskustelutapaamista viela taalla oloni ajalle. Ja vastaus oli myonteinen. Uskon vahvasti, etta tapaaminen viela toteutuu. Odotan mielenkiinnolla.
1.2.2015. Su. Kolme viikkoa matkalla. "Ei mitaan uutta lansirintamalla?"
VastaaPoistaTanaan ei ole tapahtunut mitaan mainittavaa. Just an ordinary, good day. Onko niin, etta olen turtumassa ja etten enaa huomaa? Mikaan ei ihmetyta, eika varsinkaan arsyta. Vaivunko tanne harmauteen?
I just wanted to mention, etta kylla kai tama tasta taas kohta nytkahtaa takaisin raiteilleen.
2.2.2015. Mo. "Finnish lessons, part 1"
VastaaPoistaI'm going to meet Duncan's teacher student group. The topics of the lessons today are curriculum. Students are interested in Finnish Education System and would like to hear more about it. So, we will discuss lot more than just Curriculum. There are hugh differences between England and Finland concerning how tightly the contents of the curriculum are regulated. One more obvious difference is the system how schools are measured to show their success. See the video link beneath and be welcomed to the lesson, how schools systems differ in USA and in Finland (5:25):
https://www.youtube.com/watch?v=qlOfZL_J5fo
Ja 2.2.15 kieli vaihtui englanniksi!
PoistaJoo , tuli käännekohta :). Pieniä merkkejä oli kyllä, "stä mää vaan" oli jo muuttunut vähän ennen. Saas nähä, joko me zoom palaverikin vedetään enkuksi :)
PoistaMite sine sanoa???
Poista2.2.2015. Mo. “Finnish lesson, part 2”
VastaaPoistaOne of the most interesting topics were competition among secondary school students (pupils) and parents' right to choose school for their children (also: private or public). There are some ideas of the "Finnish way" that are totally different in England and in most other countries.
In Finland we used to have separate “special schools” for special needs students. A few years ago special schools were shot down. The new policy could be called “inclusion instead of exclusion”. All students no matter if advanced students or special needs students are learning in the same classroom.
They say it’s not just question about learning results. It’s question of humanity, equality and human rights. If you segregate “the weak” at school, you segregate "the weak" from society they are supposed to adapt into. How can you expect "the weak" to adapt into the society later on? How, when, where, and with whom, if the more capable people haven’t got familiar with "the weak"?
By inclusion we also teach our majority, “the strong”, to learn how to deal and manage with the minority, the weak, not just the opposite.
By choosing this policy one might ask, does Finland as a nation, manage to cope in global competition in the future? As an additional efford, should we try to find the brightest youngsters and give them the best possible teaching, tuition and whatever needed to foster them to become the best leaders in our society, the smartest invertors to build new Nokias, new Supercells, new Kones, new Wartsilas, and whatever is needed in the future to keep Finland one of the top countries. Would special effort do any good? Does the Finnish way, the present one, (less pressure, less competition, more space for creativity, space for "try, fail, and learn and try again in a better way") represent the best way there is?
... I just wanted to mention (to Seppo) that the schools for special needs students were not shot down in Finland, they were shut down. The operation was nice and easy. Nobody was killed.
Poista2.2.2015. Mo. "Finnish lesson, part 3"
VastaaPoistaSee the video link beneath and be welcomed to the lesson. What did the teachers from USA see and what did they say during the visit at Finnish primary school. (5:52):
https://www.youtube.com/watch?v=ntdYxqRce_s
And finally, also watch this video. Finnish education guru Pasi Sahlberg is inteviewed by Australian reporter (14:26):
https://www.youtube.com/watch?v=Hf65Z_gqH1U
Thanks a bunch for this enlightening lesson on Finnish education :).
VastaaPoistaYou're welcome!
VastaaPoistaTook you less than a month to switch the English button on. Are you also thinking in English now?
VastaaPoistaTook you less than a month to switch the English button on. Are you also thinking in English now?
VastaaPoistaYes, speaking becomes more and more "automatic". I wouldn't say it's totally fluent yet but it is much easier. I don't have to think first in Finnish and then translate to English. Some times I don't know the right words or phrases and my English starts to "stumble". Today I gave 45 minutes presentation without any notes and abslolutely without slide show. And I wasn't nervous at all. Sometimes presentation in Finnish makes me nervous. I see some progress.
VastaaPoista6.2.2015 Friday. These open-air pleasures you never see in Finland. And if you ask me, I’d rather close my eyes.
VastaaPoistaQuite often I see young men walking on the pavement dressed in shorts. Temperature may be -5 degrees Celsius and weather may be windy.
I just wonder if they could dress more warmly. I’m not responsible for them, but … just for my sake. I get chills when I see them. I might even get the flu.
Today I saw students on outdoor terrace at the university. The temperature was about -2 degrees Celsius. The sun was shining, thou. But a chill breeze was blowing. And there they sat having coffee or tea and chatting, as if it was summer.
I downloaded a picture as a proof of the winter terrace craze.
11th of Feb 2015. Wednesday. “If you wish, you get”. And still I got chills!
VastaaPoistaToday I finally saw a guy who obviously had considered his dressing. Well, maybe not just for my sake. This Newcastle man, about 45, had shorts and boots. But he also had long stockings. Actually they were not stockings but tights. First time in my life I saw a guy dressed in multicoloured dark tights. I might call them sexy tights if a lady was dressed like that.
11th of Feb 2015. Wednesday. Learning by experience. ”Physics is important”.
VastaaPoistaI have been reading a book. It is full of short funny stories. The stories actually never have happy endings, thou they are funny. If the person in the story survives alive you could call it a happy ending. The title of the book is “The Darwin Awards 2”. I guess the title refers to Darwin’s evolution theory. This time it probably means “only the wise guys survive” and that is how mankind keeps shaping up.
There is one story I’d like to share.
A man was in an accident at work, so he filled out an insurance claim. The insurance company contacted him and asked for more information. This was his response:
“I put ‘poor planning’ as the cause of my accident. You said in your letter that I should explain more fully, so I trust the following details will be sufficient. I am an amateur radio operator and on the day of the accident, I was working alone on the top section of my new eighty-four-foot tower. When I had completed my work, I discovered that I had, over the course of several trips up the tower, brought up about three hundred pounds of tools and spare hardware. Rather than carry the now unneeded tools and material down by hand, I decided to lower the items down in a small barrel by using the pulley attached to the gin pole at the top of the tower.”
“Securing the rope at ground level, I went to the top of the tower and loaded the tools and material into the barrel. Then I went back to the ground and untied the rope, holding it tightly to ensure a slow descent of the three hundred pounds of tools.”
“I weight only 155 pounds. Due to my surprise at being jerked off the ground so suddenly, I lost my presence of mind and forgot to let go of the rope."
“Needless to say, I proceeded at a rather rapid rate of speed up the side of the tower. In the vicinity of the forty-foot level, I met the barrel coming down. This explains my fractured skull and broken collarbone.”
“Slowed only slightly, I continued my rapid ascend, not stopping until the fingers of my right hand were two knuckles deep into the pulley. Fortunately, by this time, I had regained my presence of mind and was able to hold on to the rope in spite of my pain. At approximately the same time, however, the barrel of tools hit the ground and the bottom fell out of the barrel.”
“Devoid of the weight of the tools, the barrel now weighted approximately 20 pounds. I refer you again to my weight, 155 pounds. As you might imagine, I began a rapid descend down the side of the tower.”
“In the vicinity of the forty-foot level, I met the barrel coming up. This accounts for the two fractured ankles, and the lacerations of my legs and lower body.”
“The encounter with the barrel slowed me enough to lessen my injuries when I fell onto the pile of tools and, fortunately, only three vertebrae were cracked.”
“I am sorry to report, however, that as I lay there on the tools, in pain, unable to stand and watching the empty barrel eighty feet above me, I again lost my presence of mind.”
“I let go of the rope… “
Northcutt, W. 2002. The Darwin Awards 2. More True Stories of How Dumb Humans Have Met Their Maker. London: Orion.
VastaaPoista13th Feb 2015. Friday 13th, not my lucky day. "Quick and easy".
VastaaPoistaToday I saw some men painting. It seems their way of doing their job differs quite a bit to what I'm used to. They where painting door frames. They did not use any covers to make sure that there would be no spatters or stains on the floor, on the wall or on the door. The door handle was full of tiny little spatters.
I just wanted to mention that I'm writing this at the crime scene. It is not easy to write because my right hand still has some stains of white paint.
17th of Feb 2015. Bigger challenges.
VastaaPoistaJust when I thought I'd hardly manage in English I took a bigger challenge. I was asked to conduct teacher training for a teacher group I've never met. But that is not the ultimate challenge. First I'm going to observe several teachers giving lessons. The lessons are given in a language I don't understand a single word! After observing I should have clear understanding what to do, because I have only an hour to plan my three hour teacher training session for the teachers.
The subjects of the lessons given by the teachers are absolutely not familiar to me. The culture is not familiar to me. And I don't know yet if the teachers understand English well enough. Still I said "Okay, I'll do it". The guy who asked me promised to act as an interpreter for me and perhaps also for the teachers.
I just wanted to mention that if you happen to know a bigger challenge for me just let me know.
23th of Feb 2015. "If you are in a hurry, take a walk!"
VastaaPoistaOne sunny Sunday I took a walk to University and back. It took me 1 h 5 min. The distance in one direction is about 4 km by walking and 6-7 km by bus. This morning it took me 1 h 10 min by bus to travel (+ two short walks) just one way from guest house to university. The trafic was heavy, heavier than any other morning so far.
In the afternoon I missed my bus just for a couple of seconds. So, I desided to take a walk back to the guest house. The weather was quite nice. It was funny to notice, that I passed the bus by walking! I took a short cut. It took me 40 min to walk carrying a shoulder bag.
I just wanted to mention that the traffic wasn't especially hevy this time. I was half my way until the bus passed me.
Sunday 8th of March 2015. Still learning!
VastaaPoistaToday I went to McDonalds to have a dinner. Yes, McDonalds. There was some problems with communication. I ordered two burgers, (that is) one fillet-o-fish and one chicken burger. The cashier askee me "eh'ya?" I said "say again, please". She said "eh'ya?". I said "come again? Oh, no, I'll have it here (I don't want to take the meal WITH ME)".
I just wanted to say that I had a lot to eat. I got fillet-o-fish and chicken burger AND two beef burgers. I ate three of them. No complaints.
Then I took a walk and went to Sainbury's Supermarket for a cup of coffee. That's almost the only place they have filter coffee on their list. I asked for a cup of coffee and was ready to clarify, but the cashier was quicker: "Filter coffee?" How on earth did she know? They have eight options.
Näin se meilläki menee. Jos joku kysyy kahvia niin se on yleensä se "normaali" filtterikahvi. Kyllä ne muuten sanoo että espresso, cappuccino tai americano.
PoistaI see. So, if I ask coffee and there is no filter coffee, they ask me what I want, but if there is, "coffee" means "filter coffee". Makes sense (sort of).
PoistaMaybe it is the same with burgers. What if plain "burger" actually means "ham burger" and if you want something else than ham you name it?
Saturday 14th of March 2015. I made it!
VastaaPoistaEarlier I mentioned about the bigger challenge. Today it took place, in Birmingham. First, for two hours, I observed several lessons given by local teachers (not in English!) and after that I conducted three hour teacher education session for the whole team, the 29 teachers, teacher assistants and head teachers. My session was in English. My idea was to keep my message and actions aligned. I had decided not to use any Power Point slides. I started by showing short videos of the three most important learning theories I think the teachers should base on their planning of teaching. I encouraged teachers to use more variety of learning methods during lessons, to conduct more group work and to include more interaction. And for interaction I encouraged teachers to use "Kagan methods". Those methods are ideal for students aged 5 to 15. I planned my three hour session to contain all those methods and principles.
During lessons observation in the morning I saw a teacher using a very sophisticated method. So, I asked the teacher if she could use the same method, as an example and a demonstration, during my teacher education session in the afternoon. Her method was aligned with my message and I wanted others to have a taste of it.
The idea was to combine four elements to the implementation of my teacher education session: the pedagogical theories (= content/concept level), the highlighted teaching methods and principles (= content/applied level), the actions in practice during my session (= mutual live experience of the phenomena, of the highlighted methods) and interactive reflection (= discussions).
The session was a success!
Saturday 14th of March 2015. Fluent Swedish!!!
VastaaPoistaDuring my day in Birmingham I unexpectedly met people who wanted to talk Swedish with me. The first person was a teacher in the teacher education session. I was asked, during introducing myself, also to mention about the Finnish education system concerning foreign language education – how many languages, which, how many years of studies etc. So, among other facts I mentioned Swedish language and mentioned, that it had been my first non-mother language to learn (not English as nowadays). So, on a break a teacher came to me and mentioned she had lived in Sweden for several years. So we started speaking Swedish! Actually it was she who started and I just followed.
After the teacher education session the hosts asked if I'd like to have a dinner with them. I was not on my plan, but I said “yes”. We went to a non-English origin restaurant. And unexpectedly the owner of the restaurant - I don’t remember where he got the hint from - started speaking Swedish to me! He happened to be father of the teacher who spoke Swedish earlier. So, we spoke Swedish quite a while.
I just wanted to mention that how come it was so easy, suddenly, to speak Swedish. I haven’t spoken Swedish much since school. I still do understand it quite well, but to express myself suddenly in Swedish hasn’t been that easy. And now, after being alienated from Finnish for 9 weeks, I found myself speaking Swedish more fluently than for years!
Thursday 19th of March 2015. Final page.
VastaaPoistaIt is time to close this foggy diary. The teacher exchange journey has ended. The journey was extremely successful in terms of personal and organizational point of view.